tiistai 18. maaliskuuta 2014

Nukarinkoski

Nukarinkoski oli viime perjantain alkupiste. Ennen jäälauttojen ja -peitteiden löytämistä olin ensin kävellyt hieman rantaa ylös ja alas. Puissa oli linnunpönttöjä, mutta osa niistä oli vallan käyttökelvottomassa kunnossa, kuten tämä. Ehkä joku korjaa?


Rannalla oli myös kalastuksen kieltäviä kylttejä, jos niitä oikein tulkitsin. Yksi kalastaja virralla oli siitä huolimatta täydessä työn tohinassa. Olikohan tämä sellainen paikka, missä ei saa kalastaa paitsi jollain erityisluvalla?


Niin tai näin, näillä jäillä oli vaikea päästä paikkaan, josta olisi saanut kelpoisen kuvan koskesta. Myllyn käytössä olleen virran yli meni juuri putouksen kohdalla silta. Ei hyvä kuvaukseen, ihan liian pystysuorassa ylhäällä. Toiselta sivulta koski virtasi vapaana, mutten ainakaan nyt keksinyt hyvää ja turvallista paikkaa, josta olisin saanut nuo hyvin kuvaan. Tässä paras yritykseni - siinä näkyy vasemmalla hieman kosken vapaata osaa. Ilma oli kosteaa...


Vapaan osan yläjuoksua:


Ja koko kosken alajuoksua:


Suunnittelen innoissani uusia reissuja. Omat reissut pilvisille päiville ja osat aurinkoisemmille. Lumelle ja lumettomalle omat reissunsa. Jotain tänne lähelle ja jotain vähän kauemmas. Tänään töistä tullessa satoi lunta melkein vaakatasossa, nyt sade on tauonnut, mutta ulkona saa kahlata lumessa. Näin lumisille päiville ei taida haluta suunnitella mitään matkoja. Päätän vain pontevasti, että keli muuttuu hetkenä minä hyvänsä - parempaan suuntaan :-)

6 kommenttia:

  1. Paljon on vielä jäätä kosken rannoilla. Muutaman viikon päästä on paljon vettä koskessa kun nuo sulaa. Hyvät virtauskuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä jaksan juuri ja juuri odottaa muutaman viikon ;-)

      Poista
  2. Kauniita kuvia jälleen =). Noista kielloista, olen huomannut, että on ryhmä ihmisiä, joita ei kiellot koske, heillä on syntymästä asti mukana erikoislupa (omasta mielestä), ja ai että nämä ihmiset ärsyttävät minua, itse kun pyrin aina kieltoja ja sääntöjä noudattamaan =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tack! Itse olen samanlainen kiltteilijä. Joskus voin mennä jalankulkijana punaisia päin, jos missään ei näy yhtään ketään, mutta sen radikaalimpaan sääntöjen rikkomiseen minusta ei taida olla. Olen aina kuvitellut, että säännöt on tehty noudatettaviksi ;-)

      Poista
  3. Mainiot koskikuvat tutusta koskesta. Tuota koskea jotkut hurjapäät jopa laskevat koskikajakeilla....

    VastaaPoista