Neljäs kerta - ja nyt kuulin laulun (luulen...)

Jo neljäs koskikarabongaukseni! Olin ainakin ihan aluksi varma siitä, että kuulin sen laulavan. Näin niitä mielestäni kaksi. Ja se, jonka sain kuvaan, istui tämän puun oksalla :-)

Puu oli kaatunut Vantaanjoen toiselta puolelta veteen ja oli ärsyttävän kaukana. Voi olla jopa, ettei koskikarakaan ihan heti osu silmään ;-) Se on lisäksi melkein selin, joten sen hahmottaminen kuvasta on vieläkin vaikeampaa.

Kuulin siis kauniin, kauniin laulun. Yhdessäkään kuvassa koskikaran nokka ei kuitenkaan ole auki. Lisäksi pian oli äänessä kokonainen orkesteri. Se ei helpottanut äänten erottamista. Puun ykäosasta (tästä suunnasta katsottuna alkoi pompiskella vartta alas toinenkin lintu - mustarastas. Se yhtyi lauluun. Lisäksi paikalle saapui kaksi innokasta sinitinttiä, jotka jodlasivat mukana nekin. Kokonaisuus oli kerrassaan ihana.

Linnut ovat näissä kuvissa ärsyttävän pieniä, mutta putkellani on rajoitteensa... Lupaan kuitenkin, että jokaisesta kuvasta löytyy vähintään yksi lintu. Viimeisestä jopa kaksi - ei kun etsimään siitä :-) Kuvaa klikkaamalla saat vähän enemmän etsintäpinta-alaa.  Kun olet paikantanut karan, voit etsiä sitä uudelleen tuosta ihan ensimmäisestä kuvasta. Siellä se on :-)

Kolmas kerta

Elämäni kolmas koskikara - tämähän on yhtä juhlaa. Kuvittelin, että kohtaamisemme ovat jo tältä 'talvelta' ohi, mutta Vihavuoden koskeltahan löytyi tämä terhakka poseeraaja. Pari kuvaa tuli sellaista, joissa koskikara on pää veden alla. Hirtehishuumorillani hihittelin itsekseni, että se yrittää varmasti hukuttaa itseään (hah-hah-haa...) ;-) Kovin hauska veikkonen tämäkin tyyppi oli :-)

Klikkaamalla kuvia saat ne hieman isommaksi, kuten tavallista...

Lumoava koskikara

Kuvia paljon ja aikaa aina liian vähän. mutta eipä valiteta. Muutama kuva lisää koskikarasta. Näin, kun se työnsi päänsä veteen. ensin luulin, että se juo, mutta kun se työnteli päätä jatkuvasti veteen ja yhden kerran lumpsahti veteen sukkeluksiin, päättelin että se olikin tiirailua (tai tähystystä). Jonkin ajan kuluttua lintu palasi pinnalle ja lennähti vedestä jään reunalle jotain suussaan - ruokaa todennäköisesti. Ja teki sen uudestaan ja uudestaan.

Kerran koskikara lensi pois palatakseen uudelleen. Toisella kerralla se hyppeli niin kauas, ettei kamera enää kantanut sinne asti.

Sorsista opin aikoinaan paljon niin, että seurasin ja kuvasin niitä, huomasin jotain erityistä, mistä pääsi paremmin jyvälle valokuvaa katsoessa ja sitten etsin aiheesta lisää tietoa. Sama uteliaisuus herää nyt koskikaran kanssa. Netti kertoo, että se kävelee vesiuoman pohjalla ja etsii syötävää - ei siis sukella siellä. Lisäksi löysin tietoa, jonka mukaan Etelä-Suomessa talvella tavattavat koskikarat ovat todennäköisesti Norjasta ja Ruotsista tänne talvehtimaan tulleita yksilöitä (Luontoportti).

Yllätyksiä päivän mittaan

Sunnuntai tuntuu nykyisin olevan viikon vauhdikkain päivä. Onneksi päivään suotiin hetki kevyttä auringonpaistetta, niillä energioilla ei vauhti haittaa :-)

Kuvausreissulla tuli räpsittyä kuvia oikein olan takaa, ihan vain varmistelin, että jokin ainakin onnistuu. Törmäsin hieman yllättäen koskikaraan ja ensin hiipparoin sen perässä ilman kamerajalustaa. Toisella kierroksella otin jalustan mukaan, ei se kuvaaminen sen kanssa ollut yhtään vaivalloisempaa.

Tämä oli siis elämäni toinen koskikara ja nyt ihan kaupunkiasutuksen kupeessa. Vastavalokaan ei auttanut kuvaamista, mutta ei se sitä hidastanutkaan ;-)

Kuvat ovat vielä käymättä läpi, yhden sieltä bongasin tähän 'hätään'.

Koskikara - eka kerta

Koskella käynti kannatti aivan täysillä. Näin siellä elämäni ensimmäisen kerran koskikaran. !!!!

Tietysti siinä vaiheessa, kun näin sen, kamerassani oli laajakulmaobjektiivi, joka olisi vain pienentänyt lintua kuvaan entisestään. Kun sain vaihdettua laajakulman tilalle telen, lintu lehahti lentoon pois näköpiiristäni

Onneksi neiti-etsivämäinen hiippailu lähistöllä kannatti ja sain linnun uudestaan näköpiiriini. Kuvat eivät ole mainioita, mutta kokemus oli sitäkin suurempi :-)