Jos on Suomessa ollut pilvistä (jostain luin, että vähiten päivänvaloa 25 vuoteen), niin ei se aurinko iloitellut Tukholmassakaan viime viikolla. Lunta oli vähän, sää leuto ja vesipasseja sai väistellä kävellessään. Paljon satamaa kauemmas ei sitten tullut lähdettyäkään.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tukholma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tukholma. Näytä kaikki tekstit
tiistai 19. helmikuuta 2013
maanantai 7. tammikuuta 2013
Kolme vai yksi?
Katulamppu häiritsee rivistössä, toisaalta rivistö on kiva. Enpä osaa päättää, valitsenko yhden vai kolme puuta...
sunnuntai 12. helmikuuta 2012
torstai 28. heinäkuuta 2011
Tukholmasta takaisin - Coming home from Stockholm
perjantai 11. helmikuuta 2011
Aamu Tukholman saaristossa - Morning in Stockholm archipelago
Sää oli seminaariristeilyn aikana suurimmaksi osaksi suttuinen. Kuin ihmeen kautta eilen aamulla aurinko nousi kauniisti. Kauneimpaan hetkeen en ehtinyt kameran kanssa mukaan, mutta hällä väliä. Mukavaa, että sain joitakin aamukuvia. Tunnin kuluttua taivas alkoi jo pilvistyä ja koko päivän satoi tuhdisti lunta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)