Ei pahempaa...

Flunssa ei mennyt pahemmaksi. Kaikki hyvin. Ihanan helpottavaa :-) (Missähän tämäkin vihreä lippu on mennyt noin repaleiseksi?)

Viikko on silti vaatinut veronsa. Pienempikin flunssa jaksaa väsyttää. Lisäksi tähän aikaan vuodesta tehdään maailmaa valmiiksi. Tuntuu, että jakautuu jatkuvasti moneen suuntaan toivoen, että jälki on riittävän hyvää.

Luulen, että viikonlopun lepäämisen jälkeen maailma näyttää taas paljon seesteisemmältä paikalta. Kuten tavallisestikin.

Ei ihme, että tuntuu harmaalta. aurinko laskee jo hieman kello 15 jälkeen. Ei kestä enää kauan, kun vuorokausi alkaa pitenemään. Hyvinhän tästä on selvitty - olosuhteet huomioon ottaen ;-)

Tästä se alkoi ja sitten se loppui

Kaikki hyvä päättyy aikanaan. Niin myös loma. Viikon loman jälkeen olen purkanut lomailuani kahden viikon ajan täällä blogissa. Hyvä loma se oli :-)

Lasketaanko talviturkin heittämiseksi se, kun lokakuussa ui lämmitetyssä uima-altaassa? Viileältä se kuitenkin ensin tuntui :-) Tällä altaalla kävin kahdesti uimassa, Altaan vesi oli suolaista, muttei haitannut, kun piti suunsa tiukasti supussa. Uinnin jälkeen suihkuun putsaamaan suolajäänteet pois.

Nyt palailua pohjoiseen. Onneksi joulu on tulossa :-)

Vesikansaa monessa asennossa ;-)

Vedessä oli trafiikkia. Melojia oli liikkeellä perinteisillä kanooteilla ja seisottavilla laudoilla. Seisontalauta näytti vaativalta, etenkin, kun ohi meni isompia veneitä. Liikkellä oli myös sukellusporukoita, purjehtijoita yms. Väsyneet seisontamelojat meloivat välillä istualtaan - tai makuultaan. Riittävän monen molskahduksen jälkeen se tuntui varmasti jo oikein houkuttavalta vaihtoehdolta... ;-)

Hiekkataidetta

Uimarannalle ilmestyi hiekkapatsaita. Taiteilija teki niitä iltaisin ja keräsi samalla kuppiin rahaa. Kerran näimme hänet työssään. Hänellä oli mukanaan neljä valkoista koiraa, joista kolme istui hellyyttävästi katulampun valossa. Kun ihmiset pysähtyivät katsomaan niitä, näkivät he samalla isännän vieressä rannalla hiekkaveistoksen vieressä ja neljäs koira paistatteli onnellisena patsaan sylissä. Katulampun luona olevien koirien vieressä oli kuppi, johon voi jättää rahaa.

Rakastunut rapuihin :-)

Kyse ei ole ruoasta, vaan itse otuksista. Rantakivillä näki erikokoisia ja erinäköisiä rapuja ja niitä piti tietenkin käydä katsomassa useampaan otteeseen. Minun silmissäni nämä kaikki ravut ovat äärettömän ihania ja kauniita, mutta arvaan, etteivät kaikki jaa mielipidettäni.

Pienen pienet pikkuruiset ravut olivat hurmaavia. Ne nostelivat saksiaan vuorotellen, kuin olisivat syöneet vuorotellen molemmilla 'käsillä'. Sitä paitsi ne näyttivät välillä hymyilevän. Vai?

Vedenalaiset keskikokoiset ravut olivat hyvin herkkiä. Heti, kun niitä jäi katselemaan, ne kipittivät piiloon kiven rakoon. Näkivät varmaan varjon tavalla tai toisella. Kuva ilman suodinta, joten veden pinnan heijastukset näkyvät tässä.

Isoimmat ravut (jos ne nyt rapuja olivat, sukulaisia ainakin) olivat reipaasti suomalaisia serkkujaan suurempia. Vähän arkoja kuitenkin.

Ruokailua ja auringonlaskua

Loman ensimmäinen ravintolareissu oli floppi. Ruoka oli hyvää, mutta siihen se sitten jäikin. Luulimme itseasiassa olevamme naapuriravintolassa. Liian myöhään huomasimme virheemme. Olimme aikaisin liikkeellä ja ravintolassa oli rauhallista. Tai niin luulimme.

Televisiossa oli meneillään jalkapalloa, toisena joukkueena oli Espanja. Tässä ravintolassa televisio oli päällä ja tarjoilijatkin seurasivat peliä. Odotellessamme tilaustamme alkoi vimmattu karjuminen. Asiakas (?) ja yksi tarjoilija huusivat todella kovaa - useamman kerrankin. Olivat kuumentaneet tunteensa pelin tiimellyksessä.
Pienen rauhan jälkeen tarjoilijan seurana ollut mies rynnisti melkein päällemme ja melskasi siinä aivan vieressämme. Siinä vaiheessa siirryimme mieheni kanssa mahdollisimman kaukaiseen pöytään sen enempää kyselemättä. Loppuilta olikin sitten rauhallisempi. Mutta uudestaan emme tuonne enää menneet.

Toisella ja viimeisellä kerralla (eivät olleet sama kerta) kävimme reissun parhaassa ravintolassa niin ruokansa kuin erinomaisen palvelunsa ja tunnelmansakin puolesta. Ravintola oli ranta-alueen vieressä rantakadun varrella eikä missään ravintolassa ollut ostoskeskuksen ravintoloille tyypillisiä aggressiivisen myyntihimoisia sisäänheittäjiä. Itse asiassa saimme vertailla ruokalistoja varsin rauhassa, ennen kuin päädyimme valitsemaamme ravintolaan. Suosittelen, jos olet käymässä siellä päin.

Lisää ravintolasta: http://www.tripadvisor.com.au/ShowUserReviews-g635887-d3592675-r158063002-Restaurante_Izamar-Puerto_Rico_Gran_Canaria_Canary_Islands.html

Kummallakin kerralla kävimme ensin seuraamassa (ja kuvaamassa) auringonlaskua. Toisella kerralla odottelin rauhassa auringon putoamista häikäisyrajan alapuolelle, kun yhtäkkiä huomasinkin, että osa auringosta olikin jo kadonnut. Taivaanrannassa olikin pilvi, joka tuli näkyviin vasta, kun aurinko alkoi piiloitumaan sen taakse. Siinä vaiheessa tulikin kiire kuvaamaan ;-)

Tunneleita ja rantareittiä

Lainaan tähän Gran Canarian karttaa Lonely planetin sivulta (http://www.lonelyplanet.com/maps/africa/canary-islands/gran-canaria/)

Kirjasin tuon alkuperäisen lähdeosoitteen vielä tuohon kuvaan, jottei tule väärinkäsityksiä. Tästä kuitenkin näkyy osa vierailukohteistamme.

San Agustinista lähdimme ajelemaan kohti Mogania, joka on siis Puerto de Moganista sisämaahan päin. Keli vaihtui nopeasti aurinkoiseksi. Rantareitin kauhuteiden sijaan löysimme ilokseni  sarjan pitkiä tunneleita, jotka oli kaivettu vuorten ali. Puoliso olisi mieluusti ajanut rantareittiä, mutta sovimme, että mennään sitten rannan kautta takaisin hotellille.

Tunneleita oli paljon ja ne olivat pitkiä. Auton kyydistä otetut, hieman heilahtaneet kuvat dokumentoivat kuitenkin tunnelien pituutta.

Tiet kapenivat tunnelien jälkeen ikävästi. Osasin vielä jotenkuten rentoutua, kun tie oli vielä sen levyinen, että siihen oli merkitty kaksi kaistaa. Lopulta tie oli niin kapea, että huomasin vetäväni vatsaani sisään jatkuvasti... Niinkuin se mitään olisi auttanut ;-)

Moganin kylästä oli turismi kaukana, se oli ihka aitoa paikallista elämää.

Kylä oli rinteessä ja korkeuserot olivat melkoisia. Jalkakäytävät olivat kapeita ja välillä ne katosivat vaivihkaa kokonaan, tietenkin juuri jyrkän mutkan kohdalla...

Vuorten rinteet, kauniit (ja vähemmän kauniit) rakennukset ja rehevät kukat antoivat kylälle vahvan leiman. Kadut olivat lähes tyhjiä, olimme paikalla juuri siestan aikaan.

Puerto Ricokin on hallinnollisesti osa Mogania. Moganissa onkin kunnan pääpoliisilaitos.

Takaisin päin lähdimme ajamaan rantareittiä. Ensin kohti Puerto de Mogania ja sieltä rantareittiä ikäviä saaren korkeilla reunoilla kulkevia teitä pitkin. Minä olisin mieluusti valinnut tunnelit, mutta kaikkea ei voi saada. Kun pitkähkön reunalla ajamisen jälkeen olimme MELKEIN Puerto Ricossa, loppu tiepätkä olikin suljettu - ainakin siltä päivää. Puomin ja espanjankielisen kyltin tehosteena tuolilla varjossa, tiellä kuitenkin, röhnötti mies lukemassa lehteä. Ei katsekontaktia, ei minkäännäköistä palvalualttiutta. En uskaltanut edes toivoa, että englannin kielinen keskustelu onnistuisi.

Pääsimme ajamaan koko siihen asti ajamamme rantareitin uudelleen takaisin. Ja sen jälkeen palasimme hotellille kiltisti tunneleita pitkin :-)

Loppuun vielä kuva meitä mainiosti palvelleesta vuokra-autosta. Kilometrejä kertyi kaikkine etsimisineen ja seikkailuineen noin sata kilometriä. Diesel on lisäksi Kanarialla noin 50 senttiä litralta halvempaa kuin koti-Suomessa.

Mitä ihmeen tietulleja ja lauttayhteyksiä?

Seuraavana kohteena oli San Agustin (eikä San Augustin, kuten olen vuosikausia itselleni uskotellut). Se piti löytyä aivan Maspalomasin vierestä, joten naputtelimme sen vuokra-auton navigaattoriin lyhyt ajomatka mielikuvissamme. Navigaattori esitti kuitenkin kummallisen kysymyksen: Se halusi tietää, haluammeko välttää reitit, joilla joutuu maksamaan tietulleja. Emme olleet kuulleet mitään kanarialaisista tietulleista, joten vastasimme 'kyllä' hieman hämmentynein mielin.

Seuraavaksi navigaattori hämmensi meitä vielä enemmän. Se kysyi, haluammeko välttää reittejä, joilla täytyy käyttää lauttayhteyttä. No, totta ihmeessä halusimme! Miksi ihmeessä olisimme halunneet matkustaa aivan viereen jonkin ylimääräisen lauttayhteyden kautta? Vaan sittenpä navigaattori kertoa päräytti, ettei se voi esittää meille yhtään reittiä perille.

Meitähän yksi tyrmäys ei lannistanut, vaan aloitimme navigoinnin alusta. Tällä kerralla suostuimme ihan millaisiin reitteihin tahansa. Kun ensimmäiset ohjeet alkoivat ohjata meitä aivan eri suuntaan kuin itse päättelimme, pysähdyimme tarkastelemaan tilannetta uudelleen. Itse asiassa navigaattori ilmoitti välimatkaksi yli 2 200 kilometriä ja matkustusajaksi yli 55 tuntia. Ei tainnut olla kyseessä sama pikku San Agustin muutaman kilometrin päässä, johon olimme menossa...

Päätimme etsiä tienviittoja ja katsoa karttaa ja tulle toimeen niiden avulla.Se kävikin onnellisen helposti :-) Jätimme auton rannan lähelle parkkiin ja kävelimme rannalle. Keskellä rantaa oli jonkin verran kiviä, muuten hiekkaranta oli täydellinen. Varsinaista aallonmurtajaa ei ollut, joten aallot olivat huomattavasti Puerto Ricon rantaa isompia. Muuten paikka oli mukavan pieni ja rantaravintola vallan rauhallinen (vaikka melkoisen täysi). Pidimmekin siellä päivän lounastauon.

Ranta näytti jatkuvan iäti Playa del Inglesiin päin. Ihan erilaista kahlailurantaa siis kuin Puerto Ricon hevosenkengän muotoinen uimaranta. Päivä näytti suomalaisen puolipilviseltä, mutta ajellessamme takaisin Puerto Ricoon päin, pilvet jäivät taakse ja sininen taivas aukeni auringon taustaksi. Välimatka oli lyhyt, mutta nyt aloin ymmärtää, miksi Puerto Ricoa sanotaan saaren aurinkovarmimmaksi paikaksi. Ero itään mennessä tulee nopeasti vastaan.

Kohti seikkailua

Maanantaina bussimatka saaren halki, tiistaina laivalla Puerto de Moganiin ja keskiviikkona auton vuokraus ja ajelua eteläisellä saarella.

Meidän piti aloittaa Moganin kylästä (Puerto de Moganista vajaa 10 kilometriä sisämaahan päin), mutta pieni virheellinen risteysvalinta matkalla karttaa ostamaan ja olimme jo matkalla moottoritielle. Muutimme suunnitelmia ja lähdimme auton nokan osoittamaan suuntaan kohti Maspalomasin dyynejä. Matkalla kävimme ostamassa kartan ja jatkoimme Maspalomasiin.

Turhaa oli toivoa, että jokin reitti dyyneille olisi merkitty näkyvästi. Pörräsimme ympäriinsä (navigaattorinkin avulla) ja lopulta päädyimme dyynien lähelle. Auto parkkiin ja jalkaisin kohti dyynejä.

Ensimmäinen hämäys oli se, että kartan 'joen uoma' olikin kuiva kaivanto. Nähtävästi sekin on vain mahdollinen välivarasto ylimääräistä vettä varten, jos sellaista sattuisi joskus jostain tulemaan. Ihan joelta se ei näyttänyt.

Meri ei ollut aivan vieressä, joten ilma tuntui todella kuumalta. 'Joen' toisella puolella pääsimme dyynien makuun. Alussa hiekka oli viileää tai korkeintaan lämmintä. Sandaaleissa ei vielä paahtunut.

Pian hiekka alkoi poltella jalkoja ja päätimme kaartaa takaisin. Helpommin sanottu kuin tehty. melkein jokaisen puskan juurelta löytyi joku mies. Joko erittäin vähissä vaatteista (esim. pyyhe) tai aivan ilman vaatteita. Meri näkyy tuon yläpuolella olevan kuvan yläreunassa, ihan rannassa emme siis olleet. Nakuilevia miehiä riitti kuitenkin muutaman kylän tarpeisiin. Heistä ei kuitenkaan ole yhtä ainoaa kuvaa - täytyyhän kameran linssiäkin suojella ;-)

Ennen kuin löysimme miehittämättömän reitin takaisin, huomasimme ohi kulkevan kamelikaravaanin. Yksikyttyräisten kamelien joukko kuljetti turisteja pitkin dyynejä.

Pensaat näyttivät vihreän harmailta. Läheltä katsoessa näki, miten vihreys jakautui oksien kesken. Säästeliästä puuhaa.

'Joen' varrella kulkevan kävelytien varrella oli suojeltu dyynialue. Sen tuntumassa näyttäytyi liskoja, joista pari kuvaa. Hieman isompia kuin meidän sisiliskomme, mutteivät vielä ollenkaan pelottavia. Ehkä se kuitenkin on mielipideasia. Jälkimmäisessä kuvassa lisko tuulettelee 'jalkapohjiaan'.