Neljäs kerta - ja nyt kuulin laulun (luulen...)

Jo neljäs koskikarabongaukseni! Olin ainakin ihan aluksi varma siitä, että kuulin sen laulavan. Näin niitä mielestäni kaksi. Ja se, jonka sain kuvaan, istui tämän puun oksalla :-)

Puu oli kaatunut Vantaanjoen toiselta puolelta veteen ja oli ärsyttävän kaukana. Voi olla jopa, ettei koskikarakaan ihan heti osu silmään ;-) Se on lisäksi melkein selin, joten sen hahmottaminen kuvasta on vieläkin vaikeampaa.

Kuulin siis kauniin, kauniin laulun. Yhdessäkään kuvassa koskikaran nokka ei kuitenkaan ole auki. Lisäksi pian oli äänessä kokonainen orkesteri. Se ei helpottanut äänten erottamista. Puun ykäosasta (tästä suunnasta katsottuna alkoi pompiskella vartta alas toinenkin lintu - mustarastas. Se yhtyi lauluun. Lisäksi paikalle saapui kaksi innokasta sinitinttiä, jotka jodlasivat mukana nekin. Kokonaisuus oli kerrassaan ihana.

Linnut ovat näissä kuvissa ärsyttävän pieniä, mutta putkellani on rajoitteensa... Lupaan kuitenkin, että jokaisesta kuvasta löytyy vähintään yksi lintu. Viimeisestä jopa kaksi - ei kun etsimään siitä :-) Kuvaa klikkaamalla saat vähän enemmän etsintäpinta-alaa.  Kun olet paikantanut karan, voit etsiä sitä uudelleen tuosta ihan ensimmäisestä kuvasta. Siellä se on :-)

Vettä, kaikki tyynni

Kun lumesta ja jäästä alkaa muodostua vettä, alkaa mahdollisuus kasvulle ja vihreydelle palata. Se mielessäni ihailen liikkuvaa vettä. Tai ihailisin joka tapauksessa. Liikkuvaa vettä lumoavampaa asiaa on vaikea keksiä ihan yhtäkkiä. Liikkuvaan veteen liittyy ääni, joka muuttuu veden ja liikkeen määrän mukana.

Kun meidän pihamme on patiota lukuunottamatta aivan lumen peitossa, ei toivoa kevään uusista vihreistä kannata juuri elätellä, paitsi tietenkin sisällä ruukuissa. Mutta sillä aikaa katselen kuvia liikkuvasta vedestä, sulavasta jäästä ja lumesta. Vettä, kaikki tyynni.

Kevättä löytyy, kun katsoo oikeaan paikkaan...

Kerrankin oli näin: Olin töissä autolla, päivän pääteeksi oli riittävän valoisaa ja vain puolipilvistä. Tuntui keväältä auton sisälle asti. Mukana kerrankin asialliset maastojalkineet, joten pysähdys Nurmijärvellä Myllykosken luona oli pelkkää iloa. Tosi tervetullutta hektisen ja ylitapahtumarikkaan työpäivän jatkoksi :-)

Kevättä löytyy, kun katsoo oikeaan paikkaan...

Virtaa - Stream

Vantaanjokea Nurmijärvellä Myllykosken paikkeilla.

Keväistä Vantaanjokea - River Vantaa in springtime

Vantaanjoki on jo vapautunut jäätaakastaan. Kevät tulee. Ja virtaava vesi on aina yhtä huumaavaa...

River Vantaa is alive and kicking! It is spring :-)

Lisää Vantaanjokea - More of River Vantaa

Tässä Vantaanjoen Myllykosken alajuoksua eri kuvakulmista. Jokainen näkökulma kertoo yhden palan todellisuudesta. Hassua ajatella, että tässäkin virtasi solkenaan vettä syksyllä, mutta nyt sama vesi soljuu kauniisti melkein kokonaan jäiden alla.

En ole koskaan ennen nähnyt koskea talvella, joten en yhtään tiennyt, mitä odottaa. Ensin näin pelkkää jäätä ja pieniä tilkkoja vettä. Maltoin kuitenkin kävellä ympäriinsä (niillä korkosaappaillani taas - nyt niissä on oikeat talvipohjat) ja tarkastella koskea oikein ajatuksen kanssa. Sitten tottumatonkin silmä alkoi löytää rakenteiden kauneutta. Ja mieli alkoi askaroida sitä prosessia, miten jää- ja lumirakennelmat ovat oikein muodostuneet...

Vantaanjoki tammikuussa - River Vantaa in January

Linssi voi myös vääristää. Usein kuvasta puuttuu jotain. Tavallisesti jotain aivan epäolennaista. Joskus myös olennainen voi jäädä puuttumaan.

Kuvassa voi aina huijata. Tahallaan tai tahtomattaan. Mediaan ei voi koskaan luottaa. Ihan oikeasti.

Joskus se on vain hyväksi...

Sometimes a lense can let you down. One has to be careful...

Jokea - River

Hieman auringonpaistetta, virtaavaa vettä ja helppokulkuista reittiä veden varrella. Kannatti kinkata korkokengissä :-)

A little sunshine and a nicely flowing river. That's something!

Ihana koski

Nurmijärveltä löysin kotimatkalle pienen pienen mutkan. Mutka löytyi Flickrin kuvien geo-tietojen avulla. Odotin löytäväni vettä, mutta en hienoa koskea - joka sieltä sitten kumpusi eteeni. Pakkohan sitä, upeaa kokemusta, oli kuvata, vaikkeivät valokuvat mitenkään koko fiilistä välitäkään. Mutta veden liikettä voisi katsella, kuvata ja kuunnella kokonaisen ihmisiän. Ainakin minun mielestäni.

Tässä paljain jaloin elokuun viimeisenä päivänä kuvattuja kuvia (toki siis kameralla). Korkokengät osoittautuivat aivan liian liukkaiksi, eikä autossa ollut mukana kuvauskenkiä...