Näytetään tekstit, joissa on tunniste kurki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kurki. Näytä kaikki tekstit

torstai 8. toukokuuta 2014

NYT näkyvät myös siivet :-)

No niin. Nyt sen siivetkin näkyvät :-) Kestää hetkisen tottumattomalla saada lintu tähtäimeen, kun se lentääkin yhtäkkiä kovaa vauhtia ihan viereen. Mutta tottuisin moiseen oikein mieluusti ;-)

Kurki on sen verran uusi tuttavuus minulle, että olen toistaiseksi vain äärimmäisen lumoutunut jo sen olemassaolosta ;-) Tosin tornilla näkee vaikka mitä muutakin upeaa, kun vain on siellä oikeaan aikaan ja jaksaa odottaa. Tylsää hiljaisuutta seuraa aina ennemmin tai myöhemmin jotain säpinää. Silloin pitää olla valmis.

Miehet näkivät tilhiparven useampaankin otteeseen. Minun silmäni ei ehtinyt siihen. Keltavästäräkkejäkin näkivät. Ja vikloja. Sen vikloparven (5 kpl) minäkin näin ja sain muutaman kuvankin, mutten ole ehtinyt vielä niitä kuvia katsastamaan.

Nokikanan talonrakennusprojektista teen mieluusti joskus oman postauksen, jos ei sen tielle tule jotain muuta vieläkin kiehtovampaa. Ei minusta lintutieteilijää tule, mutta opin uutta jatkuvasti :-) Kun olisi vielä paljon, paljon enemmän aikaa...

Mutta se kurki siis... Klikkaa isommaksi.




keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Putken vaihto - parempi kuva

Vaihdoin vapun alla vanhan 70-300mm kevytputkeni (käytettyyn) 100-400mm L putkeen (Canon siis). Kevytputki tarkoittaa Canonin L-sarjaa huomattavasti edukkaampaa putkea kaikissa merkityksissään. Ero on suuri ja tarkoittaa käytännössä sitä, että pääsen kuvaamaan lintuja. Sekä ulottuvuus että linssin laatu on parantunut paljon. Siksi(kin) oleilen nyt paljon lintutornilla. En ole koskaan aikaisemmin saanut edes jotakuinkin sivistyneen tasoisia kuvia lintutornilta. Nyt kaikki on edessäni aivan eri mittakaavassa. Nälkäni on ainakin jonkin aikaa aivan kyltymätön ;-)

Kun nyt lisäksi maltan oleilla tornilla aamu- ja ilta-aikaan, näen paljon sellaista, mistä olen jäänyt aikaisemmin paitsi. Ihan kuin alkaisin vihdoin ymmärtämään luontoa jossain mittakaavassa.

Tämän illan kuvia ehdin vain katsoa kevyesti läpi. Töistä kotiin klo 17:30. Koiran ruokkiminen, vaatteiden vaihtaminen ja kameran kuvien varmuuskopiointi tietokoneelta ulkoiselle kovalevylle, muistikortin alustus, eväiden pakkaaminen, pukeutuminen ja matka lintutornille - kello on about 18:15.

Tornilla tapaan uusia tuttavuuksiaan, seuraan taivasta ja järveä. Kello on vihdoin noin 20:30 kun pääsen kotimatkalle. Ilta on aivan liian lyhyt. Aivan niinkuin viikkokin. Ja kuukausi...

Kuvia ei ehdi käydä läpi ja käsitellä kunnolla kuin vasta sateella. Siksi tulevat sateet suosivat luonnon lisäksi myös minua ;-)

Harvinainen (ja positiivinen) ongelma on se, kun linnut tulevat liian lähelle :-) Näitä lisää... (Kuvaa on kropattu vain aivan vähän.)


sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Ihanat kurjet... :-)

Tänä aamuna kello herätti neljältä. Olin mennyt nukkumaan vasta puolilta öin ja onnistuinkin keksimään kellon herätettyä valtavasti erilaisia tekosyitä, miksi minun ei juuri tänä aamuna kannata lähteä odottamaan auringonnousua... En siis mennyt ;-)

Iltareissullekaan en lähtenyt, sillä siellä sataa. Vaan satakoon. Sitä luonto kaipaakin. Ja tuleepa illan aikataulusta edes hieman joustavampi :-)

Kurki on pysynyt hyvin kaukana minusta nämä vuodet, kun olen kameralla ympäristöäni dokumentoinut. Olen toki nähnyt kurjen, mutta aina kamerakalustoni terävän alueen ulottumattomissa. Nyt sitten vappupäivästä alkaen useita kurkikohtaamisia! Kummasti tämä elämä rytmittyy :-)

Nyt enää kameran asetukset primakohdalleen, jotta hyvät tilanteet saisi myös taltioitua. Kurjen kanssa 'kärsin' liian isosta ISO-arvosta. Varmistelen riittävän lyhyttä valotusaikaa isohkolla ISO-arvolla, joka ei varjossa haittaa, mutta monessa kurkikuvassa on kuitenkin selvästi ihan liikaa.  Ja pidänpä helposti aukkoakin liian pienenä - ja kompensoin sitä ISO-arvolla. Nyt pääsee opettelemaan, kun pääsee harjoittelemaan. Kauheasti noita kuvia tulee otettua, kun kaikki kurkikuvat ovat vielä ottamatta...





torstai 1. toukokuuta 2014

Löytyi kurki ja kuovi

Lähdettiin pilvisen päivän kunniaksi ajelulle etsimään kylmänkukkia. Merkittyjä paikkoja löytyi, vaan ei kukkia. Ja matkalla satoikin - lunta enimmäkseen. Mutta reissu ei ollut huono ollenkaan. Näin ensimmäisen kerran kurjen kohtuullisen läheltä. Mies jarrutti auton pysähdyksiin ja minä kuvia räpsimään. Kurjen lisäksi pellolla tepasteli myös kaksi kuovia (niitä en ole koskaan nähnyt Korkeasaaren ulkopuolella).

Lumisade ei haitannut yhtään :-) Ihanaa vappua!