Vaikka eilen sateella ukkoskuurojen keskellä ei pitänytkään ilmaantua mitään valokuvaamisen aihetta, rakas tyttäreni kiikutti minulle ulkoa kuvauslöydön. Olin innoissani. En tiennyt, mihin laittaisin sen. Se ei pysynyt paikallaan ja pelkäsin sen katoavan jonnekin, ennenkuin pääsisin edes aloittamaan kuvaamista.
Muovikulho, sinne vettä ja kansi avittavasti päälle. Ja kuvaamaan. Muovi loisti kuvissa keinotekoisuuttaan ja kuvauskohde näytti kovin vatentahtoiselta. Kansi väliaikaisesti takaisin kulhon päälle ja kepeillä loikilla siirryin patiolta kukkapenkille vihreää kasvustoa hakemaan kulhoon rekvisiitaksi. Loikkani jäi hieman matalaksi ja alla kumollaan olevat tikapuut nappasivat jalastani jalustallaan tiukan otteen, eivätkä päästänyt minua helpolla. Jalkaan sattui, mutta päämäärä pysyi: kohti vihreää kasvustoa.
Laitoin kulhoon hieman vihreää ja se näytti paremmalta. Mutta muovi kumotteli edelleen vankilanseinän oloisena kuvissa - ei hyvä. Jalkaan sattui, mutta tämä projekti piti hoitaa ensin alta pois. Kokeilin laittaa kulhon pohjalle vuorenkilven lehden, mutta sitäpä mallini käyttikin apunaan kulhosta pois pääsemiseen.
Sitten kutsuin paikalle mieheni. Hän piti otusta käsissään ja minä yritin saada kuvia. Kun monen monta kuvaa heikoissa valaistusolosuhteissa oli otettu, päästin mallin vapaaksi istumaan vuorenkilven lehdelle. Sepä jäikin sitten siihen poseeraamaan. Vielä muutama lisäkuva ja olosuhteisiin nähden ihan kiva kuva tuli.
Sisällä puhdistin polvitaipeen haavaa ja se olikin ihan muhkean kokoinen. Onneksi talossa oli jättikokoisia laastareita - pieni hinta maksaa pienen sammakon kuvaamisesta ;-)
