Laulujoutsenilla poikasia...

Laulujoutsenilla on Hattelmalanjärvellä jo reippaita poikasia - kolme kappaletta. Perheen elämästä lisää uudessa blogissani Luonnon luomaa... :-)

Eihän siellä sadakaan...

Olin suunnittellut viettäväni tämän viimeisen viime vuoden vuosilomapäivän kuvia editoiden sisällä sadetta karussa. Mutta eihän siellä sada! Nyt saa kuvien käsittely riittää hetkeksi ja lähden ulos hengittämään kevätilmaa.

Sain tilaamani uuden muistikortin postissa - nyt ei tarvitse jännittää niska jäykkänä, vieläkö kortilla riittää tilaa uusille kuville. Uusi kortti on myös tuplasti nopeampi kuin aikaisempi. Jos nyt ei muisti tukkeutuisi välillä tilannetulituksissa... Tylsää, kun kamera hyytyy kesken mielenkiintoista tapahtumasarjaa.

Kaksi paria ei mahdu samalle järvelle...Ei, ei.

Joutsenet eivät hyväksy lähipiiriinsä toista joutsenparia. Tämän olen lukenut ja kuullut monesti lintuguruilta. Hattelmalanjärven kohdalla lähipiiri tarkoittaa koko järveä. Olen kerran nähnyt paikalla olevan joutsenparin ajavan uudet tulokkaat järveltä pakosalle. Toisen kerran ajolähtöön joutuivat paikalle eksyneet kanadanhanhet. Kurjet saavat jostain syystä asustaa ja harppoa ihan lähelläkin.

Eilen olin lintutornilla ihan yksinäni ja kylmä tuuli puhalsi suoraan vastaan. Siksi kai siellä ei muita ollutkaan ;-) Paikalle lensi laulujoutsenpari. Hyvä muuten, mutta järvellä oli jo yksi laulujoutsenpari hautomassa muniaan. Tiesin heti, että tästä seuraa toimintaa ;-)

Ensin uudet kyyhkyläiset kuhertelivat. Sitten toinen kantajoutsenista puuttui peliin. Kun uusi pariskunta ei häipynyt kohtuullisella hätyyttelyllä, tuli toinen joutsenpuoliso pesältä mukaan jahtiin. Pian uusi pariskunta saatiin häädettyä ja sitten oli vanhan pariskunnan juhlien vuoro - kunnes oli aika palata pesälle :-)

Kuvissa on puhki palamisen makua, mutta tilanteet olivat niin herkullisia, että julkaisen ne tällaisinaan. Teknisesti parhaiten onnistuneet kuvat ovat hieman 'tylsiä' ainakin tällä kertaa.

Asukkeja

Väsyneen naisen askelin päätin katsastaa vielä Pihtilammen, joka olikin siis paljon suurempi kuin heti hoksasinkaan. Joku muu olisi ehkä huomannut sen heti jo kartasta, vaan en minä...

Pihdin puristama mutka oli kapea ja jäässä. Sen jälkeen uudella aavalla olikin jo sulaa. Ja asukkeja :-)

Enhän minä sitten sen pitemmälle päässyt. Kuvattuani fanaattisesti laulujoutsenia (joille on mielessäni muodostunut vähemmän tyylikkäitä vaihtoehtonimiäkin...) vastavaloon parhaani mukaan, kello oli jo niin paljon, että piti kiiruhtaa autolle ja kotiin antamaan koiralle ruokaa - se oli sen päivän koiranhoitotoimenpiteistä minun listallani :-) Tytär ulkoilutti hänet pariinkin otteeseen, samoin mies kertaalleen, joka myös ruokki koiran aamulla ennen töihin lähtöään. Loput Pihtilammesta ehtii nähdä halutessaan myöhemminkin.

Ihanat joutsenet... ja muuta mietintää

Laulujoutsenia oli kaksin kappalein. Ihan selvä pari siis. Olivat nukkumassa heinikon reunassa, enkä välttämättä olisi edes huomannut niitä, jollei vastaan tullut ystävällinen rouva olisi kertonut minulle niistä. Kiitos vielä kerran arvokkaasta vinkistä :-)

Heräilivät siinä ja silloin niistä saikin paljon eläväisempiä kuvia kuin niiden nukkuessa. Asetusten kanssa vähän haeskelin. Kirkas auringonpaisten ei ole paras valo valkoisen joutsenen kuvaamiseen. Ja kuitenkin, kun ISO-arvon tiputtaa alas, valotusaika valuu sen verran pieneksi, ettei kaikki siipienhuitomiskuvat tallennu riittävän selkeästi. Kompromissi siis. En aio valittaa, ihanaa oli nähdä joutsenia ja ihanaa oli, että aurinko paistoi :-)

On hieman hassua, että joitakin kanssakulkijoita tuntuu hieman vaivaavan tämä luontokohteissa reissuamiseni. Oma perhe kannustaa ja ymmärtää minua täysin, mutta hieman vieraammilta ihmisiltä tulee säännöllisesti vaivihkaisia ehdotuksia toimintani muuttamiseksi. Voisin kuulemma etsiä kuvattavaa hieman lähempää. (kuvaanhan minä täälläkin, mutta Suomi on pullollaan ihanaa luontoa, jota haluan nähdä...) Luonnon sijaan voisin kuulemma etsiä kuvattavaa vaikka kaupungista. (Hämeenlinna ei nyt ole parhain esimerkki kaupunki-kaupungista.) Arkkitehtuuria ja rakennusten yksityiskohtia on ainakin minulle ehdotettu kuvauskohteiksi. (Arkkitehtuuri ei ainakaan vielä kohtaa sydäntäni eikä Hämeenlinna muutenkaan kokonsa vuoksi ole mikään monipuolinen arkkitehtuurin mekka. Rakennusten yksityiskohtia kuvasin kuvaushuumani alkuvaiheilla. En vain löydä sieltä sellaisia intohimoisia kehittymisen kohteita, mitä elävät olennot ja elävä luonto minulle tarjoaa.)

Kröhimistä aiheuttaa myös aika, jonka käytän kuvaamiseen ja luonnossa liikkumiseen (onneksi eivät tiedä, että kuvien käsittelyynkin kuluu aikaa...). Olen ymmärtänyt, että monen mielestä olisi sopivampaa, jos käyttäisin aikani perheen ja kodin hyväksi. Itse olen sitä mieltä, että kun olen lapset kasvattanut (mieheni kanssa) jo parikymppisiksi, minulla on ihan reilusti oikeus käyttää nyt aikaa omaan itseeni: liikkumiseen, uuden opetteluun, luonnosta nauttimiseen ja oman sieluni ruokkimiseen. Kyllä minä ruokaakin laitan enkä perhettänikään ole hylännyt, jos se ketään lohduttaa... ;-)

En aio potea huonoa omaatuntoa siitä, että joku on eri mieltä minun vapaa-aikani käytöstä. Mutta hieman sisäänpäin hymyilyä se minussa herättää - huolensa kullakin ;-)

Kyllä meillä on mahdottoman upea luonto, vaikka talveksi voisinkin matkustaa pitkäksi ajaksi johonkin valoisampaan paikkaan. Nyt haluan olla juuri täällä :-)

Lauantairetki - sielun ruokaa

Tämän lauantain retki johti Karkkilaan. Menomatka sinne oli ok, mutta paluumatkalla navigaattori päätti ohjata minut kaikkein pienimpien, hitaimpien ja kapeimpien teiden kautta. Pitkän päivän jälkeen maisemista ei osannut enää nautiskella...

Kuvausreissuissa tärkeintä on tietenkin kuvaaminen. Mutta tärkeitä elementtejä ovat myös uusiin paikkoihin tutustuminen ja luonnon keskellä rämpiminen. Tänäänkin näin pitkästä aikaa puukiipijän. En saanut siitä kuvaa, mutta ilahduin aivan mahdottomasti. Samoin koskien virtaavan veden ääni terapoi kuuloaistiani.

Tänään vain yksi kuva, huomenna perehdyn tekosiini paremmin ja sitten nähdään, tuliko mitään muita julkaisukelpoisia kuvia...

Hassu pari - kevään ensimmäiset kumpikin :-)

Ihanan ilman kunniaksi istuin autoon ja lähdin ajamaan hieman kauemmaksi kuvaamaan. Noudatin auton navigaattorin jakamia ohjeita, kunnes jouduin pysähtymispaikan puutteessa tekemään u-käännöksen. Kuvattavaa löytyikin jo matkalta.

Joutsenen hoksasin jo autoon asti. Sillalle kävellessäni huomasin, että se oli laulujoutsen ja että sen kaverina oli kanadanhanhi. Hassun oloinen pari. Laulujoutsen huuteli kavereita tämän tästä, mutta hanhea lukuunottamatta ketään ei näkynyt. Siinä vierekkäin uivat ihan pitkän tovin. (Kuvan saa hieman isommaksi klikkaamalla sitä.)

Lopulta laulujoutsen lähti lentoon ja lensi huudellen pois. Hanhi jäi aivan yksin ja alkoi puolestaan huudella kavereita sekin. Tämän kevään ensimmäinen laulujoutseneni samoin kuin ensimmäinen kanadanhanhenikin. Takaisin ajellessani saman paikan ohi kumpaakaan lintua ei näkynyt paikalla. Vaikka joutsenesta ei saa parhaita kuvia aurinkoisella kelillä, nyt ei ollut paljon valinnan varaa. Kuvat oli otettava juuri silloin, jos ne halusi ottaa.

Paikka on Hauholla (Hämeenlinnassa) Iso-Roineen ja Pyhäjärven taitteessa - Iso-Roineen puolella. Ihan etelän rannikoista ei siis ollut kysymys.

Laulua ja huutelua

Sunnuntaina Vuorentaan pellolla oli laulujoutsenia. Enpä olisi itse tiennyt asiasta mitään, jollei mies olisi huomannut ja kuskannut paikalle :-) Kolme-neljäkymmentä laulujoutsenta aterioi pellolla ja huuteli huutojaan. En viitsinyt yrittääkään kovin lähelle menemistä, en halunnut häiritä lepohetkeä (vaikka lähikuvia olisin tietenkin mieluusti halunnut).

Kuvia on paljon ja raakakuvien läpikäyminen on hidasta hommaa. Aurinko paistoi haastavasta suunnasta, eikä edes raakakuva pelasta kaikkea. Mutta tässä ensimmäinen lämpimäinen sunnuntain ilahduttavista olennoista (perheeni lisäksi). Tähän aikaan vuodesta tekemistä on enemmän kuin aikaa, joten palailen heti kun ehdin mahdollisesti parempien kuvien kanssa.

Huonokuntoisia teitä ja kauniita näkymiä

Keskiviikon matka jatkui venesatamasta satunnaisella valinnalla muualle Janakkalaan. Ehkä kävin siinä samalla muuallakin - en ole ihan varma... Tutustuin kauniisiin maisemiin, joita en päässyt kuvaamaan kapean ja äärimmäisen huonokuntoisen tiestön vuoksi. Kun kapeasta tiestä routa on kirjaimellisesti syönyt leijonanosan, ei jäljelle jää enää paikkaa, mihin pysäköidä auton.

Joutsenperheen kohdalla hieraisin silmiäni ja löysin siinä kohtaa parempilaatuiselta tietä myös jo pysähtymisvaraa. Auto sivuun ja kamera kohti pellon laitaa, jossa kahden uljaan valkoisen linnun lisäksi näkyi kolme pienempää harmaata lintua. Koko perhe koolla siis. Kaunista :-)

Suolampi autoilla ja ilman

Olen käynyt Ahveniston moottoriradan suolenkillä tänä vuonna kolmesti. Moottorirata on aivan luonnonsuojelualueen kupeessa, siksi sen luonto yhtä kiintoisaa kuin muukin ympäristö. Poikkeuksena muuhun harjuun suolenkiltä löytyy kuitenkin pienen pieni suolampi, josta hiljaisina aikoina löytyy elämää jos minkälaista. Lähellä oleva Kahtoilampi on myös soinen, mutta siinä on uimaranta ja ihmiset ovat kansoittaneet lammen yhden rannan omalla tavallaan.

Toukokuussa moottoriradan suolammella oli huumaavaa sammakoiden kurnutusta ja lintuvieraita. Tässä vielä muistutusta niistä tunnelmista:

Kesäkuussa vierailin suolammella yhtäaikaa autojen kanssa. Meteli oli käsittämätön. Onneksi eläimet jossain suhteessa tottuvat erilaisiin ääniin. Varmasti paljon paremmin kuin minä. Minä jäin miettimään kauniin luonnon ja paikalla pauhaavien autojen ristiriitaa. Näyttääkö tämä sinun mielestäsi toimivalta?

Hyvä retki

En ole varsinainen metsäihminen, mutta keväällä metsä on minusta parhaimmillaan. Kun lumet ovat sulaneet, metsässä on polkuja pitkin helppo kulkea ja se on myös yllättävän valoisa paikka. Valos riittää, mutta lehtipuut ja -pensaat eivät ole vielä pimentämässä. Hyttysetkään vielä vaivaa :-)

Metsä on tähän aikaan vuodesta korostuneen vihreä. Muualla vihreys tekee vasta tuloaan, mutta metsässä havupuiden lisäksi vihreää tekevät sammaleet, puolukan varret lehtineen ja mustikan lehdettömät vihreät varret. Ja taustamusiikkina soi upea lintukonsertti...

Kolme tuntia talsin metsässä rauhallista vauhtia. Ensin kuljin perinteisesti omia polkujani, sitten ensimmäistä kertaa elämässäni ryhdyin seuraamaan merkittyä luontopolkua. Lopulta väsähtäneenä oikaisin omille teilleni, polut osasivat olla yllättävän jyrkkiä Ahveniston harjulla. Lisäksi talven aikana poluille kaatuneet puut nostivat vaikeuskerrointa paikka paikoin merkittävästi.

Ajattelin katsaista sammakoita ohimennessäni, mutta suolammikolle olikin pysähtynyt laulujoutsenpari. Hetken siinä uivat ja nyökyttelivät kaulojaan, sitten lähtivät lentoon kohti jotain parempaa (=rauhallisempaa) pesäpaikkaa. Oli hyvä ja antoisa retki :-)

Kylmää, lämmintä, valkoista ja sinistä

Leskenlehtien jälkeen suuntasin mieheni vihjeen perässä kauemmalle pellolle Vuorentaalle ja talsin peltoa peittävälle sulalle. Aurinko paistoi kauniisti, mutta tuuli puhalsi niin kylmästi, että oli laitettava ulkoilutakin huppu päähän. Onneksi valokuvausretket ovat opettaneet pukeutumaan oikein ja riittävästi.

Joutsenten lähelle en päässyt, mutta katselinpa sitten niitä siitä, mihin asti pääsin. Kevät sykki kuumasti omiinkin suoniin, kun katseli luonnon kuhinaa. Tänään oli ilo ja onni olla luonnossa kameran kanssa. Joutsenten huutelua en saa tähän mukaan, mutta sen voi vaikkapa itse kuvitella :-)

Vaikkeivät paikat vielä juurikaan viherrä, elämää pursuaa melkein syliin asti. Ihan suoniin asti...