Illat muuttuvat, niin kaikki muukin

Aurinko paistaa työpäivän jälkeen matalalta (tosin minä olenkin kotona vasta seitsemän aikoihin). Maisemat näyttävät jo kesästä poikkeavilta, hyönteisiä näkee harvakseen. Kimalaiset ovat kovin väsähtäneitä, tosin kovin mukavaa nähdä niitäkin. Vuosi menee eteenpäin, niin se vain on...

Korkealla ja korkeammalla

Kaikkien lentävien olentojen joukossa pörräili myös sudenkorentoja. Osa paritteli kiihkeästi, kiivaissaan, kuin viimeiset hetket olisivat käsillä. Naaraspuolinen korento sai ravistelua kaksinlennon aikana kovasti ja paljon, sitten yhtäkkiä koiras pudotti sen veteen (mustan muovin päälle kertyneeseen sadeveteen). Kovin voimattoman näköisenä jäi naaras makoilemaan veteen, auttelin sitä kepin avulla ensin pääsemään vähän kuivemmalle, sitten lepäämisen jälkeen se tarttui kepukkaan jaloillaan ja siirsin sen keppeineen heinikon keskelle kuivattelemaan. En voinut siihen lätäkköön sitä uppeluksiinkaan jättää lojumaan...

Yksittäiset korennot näyttivätkin huomattavasti parempivointisilta. Punainen poseerasi moneen kertaan, tummempi päivysti heinänkorrella. Luulisin, että punainen on joko punasyyskorento tai elokorento. Voinpa olla tosin aivan väärässäkin. Tummaa veikkaisin tummasyyskorennoksi, mutta vannomaan en sitäkään mene ;-)

Korkealle, korkealle koivuun ehti ilman lentotaitojakin orava, joka laski homman varman päälle. Kun kiipeää riittävän korkealle, ei ole mitään hätää ainakaan ihmisen suhteen. Ei mikään keikistelijätyyppi, vaan oman polkunsa tallaaja.

Kaunista kesää vieläkin...

Terävää ja himmeämpää

Tämä päivä huokui viileän yön jälkeen tuhtia loppukesän fiilistä. Lämmintä riitti - kun sitten vihdoin lämpeni. Korentoja, perhosia ja kimalaisia riitti. Osa porukasta oli enemmän ja osa vähemmän tolkuissaan. Väsähtäneitä ja suunnastaan erehtyneitä kimalaisia löytyi monia. Niin näissäkin kuvissa. Osa pärjää paremmin, osa huonommin.