Korkealla ja korkeammalla

Kaikkien lentävien olentojen joukossa pörräili myös sudenkorentoja. Osa paritteli kiihkeästi, kiivaissaan, kuin viimeiset hetket olisivat käsillä. Naaraspuolinen korento sai ravistelua kaksinlennon aikana kovasti ja paljon, sitten yhtäkkiä koiras pudotti sen veteen (mustan muovin päälle kertyneeseen sadeveteen). Kovin voimattoman näköisenä jäi naaras makoilemaan veteen, auttelin sitä kepin avulla ensin pääsemään vähän kuivemmalle, sitten lepäämisen jälkeen se tarttui kepukkaan jaloillaan ja siirsin sen keppeineen heinikon keskelle kuivattelemaan. En voinut siihen lätäkköön sitä uppeluksiinkaan jättää lojumaan...

Yksittäiset korennot näyttivätkin huomattavasti parempivointisilta. Punainen poseerasi moneen kertaan, tummempi päivysti heinänkorrella. Luulisin, että punainen on joko punasyyskorento tai elokorento. Voinpa olla tosin aivan väärässäkin. Tummaa veikkaisin tummasyyskorennoksi, mutta vannomaan en sitäkään mene ;-)

Korkealle, korkealle koivuun ehti ilman lentotaitojakin orava, joka laski homman varman päälle. Kun kiipeää riittävän korkealle, ei ole mitään hätää ainakaan ihmisen suhteen. Ei mikään keikistelijätyyppi, vaan oman polkunsa tallaaja.

Kaunista kesää vieläkin...