Eilen (sunnuntaina) käytiin juhlissa. Joukossa oli pentukoira Rommi. Onneksi oli kamera mukana ;-)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koiranpentu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koiranpentu. Näytä kaikki tekstit
maanantai 16. syyskuuta 2013
Rommi valokeilassa :-)
maanantai 20. joulukuuta 2010
Älä kirjoita - Don't write
Meidän koiramme on onnellinen. Sen ei tarvitse miettiä, viestiikö suullisesti vai kirjallisesti :-) Se hallitsee vain toisen keinon. (Siis sen suullisen).
Tänä aamuna kirvoituin miettimään ja pähkäilemään samaa aihetta kuin monien vuosien aikana aikaisemminkin: Mitä vikaa on kirjallisessa viestinnässä? Siis siinä, että tärkeät asiat myös kirjataan ja ne saatetaan kaikkien tiedoksi?
Ensimmäisen kerran törmäsin tähän aiheeseen lähes kymmenen vuotta sitten, kun kokeneet esimieskollegat suosittivat jättämään kaiken kirjallisen viestinnän mahdollisimman vähälle. Silloin ei jää mitään todisteita. Siis sellaisia, joita voidaan käyttää sinua vastaan.
Vuosien aikana olen törmännyt samaan kirjallisen viestinnän ja sovittujen asioiden ymmärrettävästi dokumentoinnin vastustamiseen aina uudelleen ja uudelleen. Ja se on jäänyt mieleeni pyörimään isona kysymysmerkkinä.
Mitä vikaa siinä on, että asiat kirjataan, niin kuin niistä on sovittu? Mitä vikaa siinä on, että sovittu asia ei leijailekaan kaikkien muistissa äärettömän monena eri tulkintana, vaan että se on kirjattu johonkin niin, ettei vääriä käsityksiä voi syntyä, jos vain malttaa tarkistaa asian?
Edelleenkin esimiehenä rikon tabuja ja kirjaan henkilöstön kanssa asioita sähköposteihin tai pöytäkirjoihin. Enkä edes riittävästi. Ja silti liian paljon.
Miksi sama viestintä on yhden mielestä riittämätöntä ja toisen mielestä aivan liian paljon? Kukaan ei tule koskaan kertomaan, että jotain tuli viestittyä ihan sopivasti :-)
Our puppy is happy. It has only oral communication to choose. It doesn't have to think the value of written communication.
Human beings can exercise both oral and written communication. Still some of us prefer not to use written communication at all. Would it be too human?
lauantai 27. marraskuuta 2010
Onnea ja iloa - Happiness and joy
Onnellista olentoa on mieltä lämmittävää seurata. Vaikken henkilökohtaisesti tuosta lumesta niin kauheasti piittaakaan, niin ihan hyvä, että sitä on olemassa :-)
It makes me happy to see how happy she is... :-) Even though I don't care very much about the snow.
It makes me happy to see how happy she is... :-) Even though I don't care very much about the snow.
torstai 25. marraskuuta 2010
Hienoa! - Great!
Koiruliini suostui kuin suostuikin poseeraamaan punaisella taustalla. Hienoa!
The puppy allowed us to take some photos of her on red. Nice!
sunnuntai 21. marraskuuta 2010
Koiruliini lumessa - Puppy in the snow
torstai 18. marraskuuta 2010
Koiranpentu - Puppy
Täytyy myöntää, että koira nautti taas lumen tulosta enemmän kuin minä... Se kirmaili ympäri tonttia ympäriinsä ja kaiveli lumen alta herkkuja. Pari kuvaakin sain otettua sen riemuista :-)
Our puppy loves snow more than I do. She was SO excited!
Our puppy loves snow more than I do. She was SO excited!
sunnuntai 7. marraskuuta 2010
Joulukoira - Christmas Puppy
Yritin rekrytoida koiranpentuamme joulukuviin poseeraamaan. Sen käsitys poseeraamisesta liittyy jatkuvaan liikkeessä oloon. Minä kuvaisin mieluummin paikallaan olevaa, hymyilevää koiraa :-) Ei se kamalasti hymyillyt...
Mutta hauskaa meillä oli. Nauroin itselleni tervettä elämää taas oikein urakalla :-)
Joku meni ohitse - ihan varmasti! Joulukoira haukkuu kovasti paljon ihan varmuuden vuoksi.
Sitten koristeista pitää päästä eroon, velvollisuudet on nyt suoritettu!
Kokeillaan koristeita uudelleen nurmikolla, mutta nyt ei pieni koira jaksa enää pysyä paikallaan. Meinaa, että kuvaa, jos haluat. Mäkin teen, mitä mä haluan :-)
Tried to take some christmas pictures of our puppy. She wasn't really excited about the shooting session, but agreed to co-operate - a bit :-)
Mutta hauskaa meillä oli. Nauroin itselleni tervettä elämää taas oikein urakalla :-)
Hymy ei irronnut yhtään. Kun kerran käskettiin olemaan paikallaan, niin ollaan nyt sitten muutama sekuntti. Sitten saa kyllä riittää...
Joku meni ohitse - ihan varmasti! Joulukoira haukkuu kovasti paljon ihan varmuuden vuoksi.
Sitten koristeista pitää päästä eroon, velvollisuudet on nyt suoritettu!
Kokeillaan koristeita uudelleen nurmikolla, mutta nyt ei pieni koira jaksa enää pysyä paikallaan. Meinaa, että kuvaa, jos haluat. Mäkin teen, mitä mä haluan :-)
Tried to take some christmas pictures of our puppy. She wasn't really excited about the shooting session, but agreed to co-operate - a bit :-)
maanantai 25. lokakuuta 2010
Jalkapallo ja pieni tyttö - Football and a little girl
Jos joku väittää, ettei jalkapallo sovi tytöille, voi nyt katsoa näistä kuvista, kuinka väärässä on ollutkaan :-) Se tosin on totta, että tällä tytöllä näyttää suu käyvän koko ajan, vaikka pitäisi keskittyä pelaamaan. Eikä se joukkuehenkisyyskään tässä sooloilussa oikein kukoista. Mutta vahvan näköisenä hän kuljettaa palloa viimeisessä kuvassa.
Ihan kaikkea ei voi sentään koiranpennultakaan odottaa :-)
Girls can play football as well as boys do. This girl seems to be strong and quick. What more could you expect from a puppy? :-)
sunnuntai 17. lokakuuta 2010
Koiranpentu lumessa - Puppy in the snow
sunnuntai 19. syyskuuta 2010
Kaivamista ja silmäripsiä - Digging and eyelashes
Kaivaminen oli mukavampaa kuin kuvattavana oleminen. Puolivuotiaan koiran tärkeysjärjestys on hieman erilainen kuin aikuisen ihmisen :-)
Kun sitten oli saatu lenkin jälkeen kaivettua pihaan oikein kunnon kuoppa, annettiin armollisesti hetki kasvokuvaukselle. Katsokaa noita ripsiä! :-)
If you happen to be about a half year old dog, you know, that digging is MUCH more interesting than sitting down to be a photo model :-)
After lots and lots of digging she had mercy enough to let me shoot a couple of facial pictures. Look at those eyelashes! :-)
maanantai 23. elokuuta 2010
Joskus sitä vain on niin väsynyt...
Voikohan haukotus tarttua kuvan kautta? Kokeillaan :-) Koiranpentu oli niiiiiin väsynyt, ettei edellinen haukotus ehtinyt edes loppua ennen kuin seuraava alkoi. Kielen kaari on komea, eikö vain ;-) Muuten silmät menevät välillä yhtä suhruun tiukimmassa paikassa haukotusta kuin meillä ihmisilläkin.
Onneksi pelastava uni tuli vihdoin, ettei tarvinnut haukotella leukoja sijoiltaan :-)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)













