Oikein ihanaa, aurinkoista, lämmintä ja kesäistä ystävänpäivää!!!!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste järvi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste järvi. Näytä kaikki tekstit
perjantai 14. helmikuuta 2014
Ihanaa ystävänpäivää!
Tunnisteet:
herukkaperhonen,
järvi,
liuskaperhonen,
neidonkorento,
västäräkki
tiistai 30. heinäkuuta 2013
Vähältä piti
Koiramme nauttii vedestä. Joskus se ui, joskus vain seisoo siellä. Kuhmossa sitä ei tahtonut saada järvestä pois välillä millään. Ja jos tytär lähti soutamaan, koira saattoi saattaa häntä uimalla pienen matkaa, mutta kääntyi sitten onneksi takaisin. Jäädäkseen rantakalliolle haikailemaan tyttären perään.
Viimeisenä iltana lähdimme tyttären kanssa yhdessä veneellä järvelle. Koiraparka lähti uimaan perässä - EIKÄ kääntynyt takaisin. Meidän piti sitten kääntää vene ja palata pelastamaan uupunut pieni koira, jonka voimat alkoivat jo huveta... Sillä hetkellä se osoitti uskollisuutensa - vaan ei tippaakaan älyä. Sydän ehti pomppimaan jo epätahtia ennen kuin tytär sai kiskottua märän koiran veneeseen.

maanantai 29. heinäkuuta 2013
Ihania iltoja
Kerrankin auringonlaskut olivat muutaman askeleen päässä - ja kelit suosivat. Useana iltana pääsin kokeilemaan auringonlaskuihin erilaisia lähestymistapoja. Tässä muutama. Itse asiassa auringonlaskukuvia tuli otettua niin paljon, etten ole ehtinyt niitä käydä edes kunnolla vielä läpi. Nämä ovat ainoat koetyöstetyt (etualan kivet näyttävät ilman hienosäätöä tavattoman mustilta).
Tunnisteet:
auringonlasku,
järvi,
kesä,
Kuhmo,
Niva
maanantai 22. heinäkuuta 2013
Auringonlaskun yllätyksiä
Aurinko laskee vihdoin hieman aikaisemmin ja jaksan pysytellä hereillä sinne asti ;-) Muutamia päiviä sitten kävi kameran kanssa tervehtimässä auringonlaskua. Taivaanranta oli pilvessä, joten näkymät eivät olleet parasta mahdollista kuvamateriaalia. Mutta aina kannattaa harjoitella.
Sen opin, että tienoo kannattaa tarkistaa huolella ennen kuvaamista. Nyt porhalsin vain kiireellä paikalle ja aloin kuvata. Kamera tallensi tietenkin jotain, mitä itse en huomannut enkä kuvaan olisi halunnut ;-)
Isoimman kiven päällys on täynnä lokin ja tiiran jälkiä. Se siitä romantiikasta. Silmä ei varjoisan kiven pinnan kuntoa havainnut...
Maailma näyttää upealta aina myös auringonlaskun vastarannalla. Tällä kertaa kuu valaisi kaunista sinistä maisemaa.
lauantai 20. heinäkuuta 2013
Yöasukkaita
kello 23 aikaan illalla uimarannalla näytti tältä. Oli jo hämärää, siksi kuvakin on sen oloinen :-) Rantamme yöasukkaat touhuavat joukolla jo tuohon aikaan. Toivottavasti eivät sotke paikkoja...
sunnuntai 14. heinäkuuta 2013
Linna-jazz - kesän kohokohtia
Linna-jazz on ehdottomasti Hämeenlinnan vuosikierron parhaita juttuja. Etenkin sunnuntain ilmaiskonsertti Linnapuistossa kerää porukkaa aina paljon. Täksi iltapäiväksi oli luvattu myös sadetta, joten päätin käydä kameran kanssa vain piipahtamassa ja hyvää musiikkia kuuntelemassa. Tunnin sisällä sää vaihtui paahtavasta helteestä tumman pilviseksi, kevyeksi sateeksi ja edelleen oikein kunnon kesäsateeksi. Sade rauhoittui pian ja kävellessäni autolleni aurinko virnuili ja ihan urakalla :-)
Sunnuntain konserttiin tullaan usein isommalla ystäväporukalla, mukana picnic-eväät kunkin maun mukaan. Kuohuviini ei ole yhtään liioittelua, muista herkuista puhumattakaan. Tapahtumaan osallistuvat kaikki sukupolvet ja perheen karvaiset jäsenetkin. Ainoa vaikeus on yrittää löytää autolle paikka. Kannattaa suosiolla varautua reippaaseen kävely- tai pyöräilymatkaan.

Hämeenlinna,
järvi,
kesä,
Linna-jazz,
tapahtumat,
Vanajavesi
maanantai 8. heinäkuuta 2013
Oma ranta
Uimaranta on edelleen uimakiellossa, vaikkei sitä niin mahdottoman selvästi ilmoitustaululla kerrotakaan.
Ylimpänä taululla on lappu, jonka mukaan uimaveden laatu on eriomaista. Sitten on muita ilmoituksia ja alimpana ilmoitus siitä, että uiminen on kielletty...
Hanhiperhe on väistynyt rannalta muualle. Sorsanpoikaset ovat kasvaneet mopeasti isoiksi, vaikka ne erottaakin kovin helposti aikuisista ykslöistä. Niille näyttää sopivan oikein mainiosti se, että ranta on yksin heidän käytössään ;-)
keskiviikko 3. heinäkuuta 2013
Janakkalan venerantaa (Turenki)
Matka alkoi tänään Janakkalan venerannasta. Siellä täytyy käydä ihailemassa rannan elämää ja kauniita koivuja kerran kesässä...
torstai 27. kesäkuuta 2013
Koiria rannalla
Eilen oli niin kuumaa, että vietiin koira uimaan. Tänään kasteluun riitti hyvin lyhyt käynti pihalla (satoi ja ukkosti niin mahdottomasti). Koirien uimarannalla oli monen monta muutakin koiraa nauttimassa vilvoituksesta. Muutaman kuvan ehdin räpätä ja niistä viihdyttävin tähän. Tämä koira oli juuri tullut uimasta ja tuli siihen hieman ravistelemaan... ;-)
(Miksiköhän minä kutsun sitä koirien UIMArannaksi? Mitä muita rantoja koirilla edes voisi olla? Venerantoja???)
(Miksiköhän minä kutsun sitä koirien UIMArannaksi? Mitä muita rantoja koirilla edes voisi olla? Venerantoja???)
sunnuntai 23. kesäkuuta 2013
Hanhia - tällä kertaa
Kävin kuvaamassa hanhia ja tikkoja. Itse asiassa menin kuvaamaan ensin sorsanpoikasia, mutta kanadanhanhet olivat tuoneet poikueensa aivan sorsan pesän viereen. Sorsat piileskelivät siis pääsääntöisesti heinikossa ja olivat varuillaan hanhien vuoksi.
Yksi naarassorsa teki oikein kunnon hyökkäyksen hanhen kimppuun, kun hanhi alkoi olla liian lähellä sorsien pesäpaikkaa. Hanhi perääntyi hieman ja sorsakin rauhottui.
Pari asetusta taas löydetty kamerasta kohdalleen, kyllä tämä tästä ;-) Klikkaamalla kuvat saa hieman suuremmiksi.

lauantai 15. kesäkuuta 2013
Sitä järvimaisemaa...
Retkeilypaikkana Niemisjärvet ovat mainio kohde. Järvien ympäriltä löytyy polkujen lisäksi paljon hyviä pysähtymispaikkoja. Esimerkiksi laitureita on paljon. Niillä voisi kalastaakin, itse pysähdyin laiturille eväitäni syömään. Nuotiopaikkojen lisäksi käytössä on myös keittokatos. Ei tarvitse tyytyä siis pelkkiin kylmiin eväisiin.
Veneitä on vuokralla ja siltojen alta pääsee veneellä suhteellisen helposti järvestä toiseen. Ja maisemat - ovat kauniita...
Veneitä on vuokralla ja siltojen alta pääsee veneellä suhteellisen helposti järvestä toiseen. Ja maisemat - ovat kauniita...
Tunnisteet:
Evo,
järvi,
kalastus,
luonto,
luontopolku,
Niemisjärvet
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)