Vähältä piti

Koiramme nauttii vedestä. Joskus se ui, joskus vain seisoo siellä. Kuhmossa sitä ei tahtonut saada järvestä pois välillä millään. Ja jos tytär lähti soutamaan, koira saattoi saattaa häntä uimalla pienen matkaa, mutta kääntyi sitten onneksi takaisin. Jäädäkseen rantakalliolle haikailemaan tyttären perään.

Viimeisenä iltana lähdimme tyttären kanssa yhdessä veneellä järvelle. Koiraparka lähti uimaan perässä - EIKÄ kääntynyt takaisin. Meidän piti sitten kääntää vene ja palata pelastamaan uupunut pieni koira, jonka voimat alkoivat jo huveta... Sillä hetkellä se osoitti uskollisuutensa - vaan ei tippaakaan älyä. Sydän ehti pomppimaan jo epätahtia ennen kuin tytär sai kiskottua märän koiran veneeseen.