Pihtilampi näytti ensin ihan oikeasti lammelta. Ymmärtääkseni se on Pälkänettä, mutta Laipanmaa, johon Pihtijärvi kuuluu, on linkin kartan mukaan Kangasalan ja Pälkäneen alueella.
Tältä näytti ensinäkemältä. Mutta tämä järvi jatkuukin kuin pihdillä puristetun kapeikon ja mutkan jälkeen edestä oikealle - isona kuin mikä.
Kartasta sen näkee hyvin, laavu ja pysäköintipaikka ovat numeron 15 kohdalla. Lähdin kuitenkin ensin kävelemään etelään Sadinlammen ohi (tosi pieni, ihan jäässä) Korppivuorelle.
Harjuinen maasto tekee sen, että polku kulkee paljon metsässä ja veden äärelle päästään vain silloin tällöin. Välillä ollaan todella lähellä, mutta rinteestä kasvavat puut peittävät näkyvyyden. Mutta onneksi metsässä on keväällä ja syksyllä jumalaisen kaunista - ei edes hyttysiä ;-)
Maasto oli soisen kosteaa. Sammalta riitti. Harva asia on kauniimpaa kuin sammal metsän läpi siivilöityvässä auringon valossa... Sitä voisi kuvata vaikka kuinka kauan. Pihtilammesta lähti pieni puro, joka tässä liplattelee etelään päin. Vielä ei olla Sadinlammella.
Korppivuori oli korkealla harjun päällä. Sinne sai totisesti kiivetä. Ei ole mikään lonkkaleikkausta odottelevan kävelykeikka. Toki matkalla oli pitkospuita ja rappusia, mutta maaston korkeuserot tuntuivat paikottaisesta jäästä johtuen vieläkin työläämmältä.
Korppivuorella pääsi jo lähemmäs jyrkkää harjun reunaa ja näki paikoittain jopa järvelle (Iso Hirvijärvi) Harjun keskellä oleva järvi oli vielä lähes täydellisesti jäässä.
Hieman Korppivuoren jälkeen, ennen Laurilanvuorta, löytyi taas näköalapaikka. Nyt paras tähän mennessä. Noin kolme kilometriä olin kulkenut ylä- ja alamäkiä, pian reitti poistuisi järven läheltä kokonaan. Päätin palata Pihtilammelle ja katsoa sen rantaa pitkin kulkevaa reittiä vielä pohjoiseen. Se kannatti, sieltähän paljastui vielä kokonainen järvi! :-)
