Ihme, etteivät ne koskaan tunnu kolaroivan...

Sorsien liikennesäännöt ovat ihan erilaisia. Päättömän näköiset pyrähdykset ja joukkosiirtymiset eivät ole kertaakaan päättyneet kolarointiin minun näköpiirissäni. Jotain sellaista taitoa niillä on, etteivät joudu ongelmiin, vaikka harrastavatkin holtitonta joukkoliikkumista. Vai mitä sanot?

Sorsat lentelivät viikonloppuna paljon ja herkästi - pakkanen ei puristanut niitä ollenkaan yhtä ilkeästi kuin viikkoa aikaisemmin. Kuvia kannattaa jälleen klikata, niin näkee kaiken hieman suurempana :-)

Lumoava koskikara

Kuvia paljon ja aikaa aina liian vähän. mutta eipä valiteta. Muutama kuva lisää koskikarasta. Näin, kun se työnsi päänsä veteen. ensin luulin, että se juo, mutta kun se työnteli päätä jatkuvasti veteen ja yhden kerran lumpsahti veteen sukkeluksiin, päättelin että se olikin tiirailua (tai tähystystä). Jonkin ajan kuluttua lintu palasi pinnalle ja lennähti vedestä jään reunalle jotain suussaan - ruokaa todennäköisesti. Ja teki sen uudestaan ja uudestaan.

Kerran koskikara lensi pois palatakseen uudelleen. Toisella kerralla se hyppeli niin kauas, ettei kamera enää kantanut sinne asti.

Sorsista opin aikoinaan paljon niin, että seurasin ja kuvasin niitä, huomasin jotain erityistä, mistä pääsi paremmin jyvälle valokuvaa katsoessa ja sitten etsin aiheesta lisää tietoa. Sama uteliaisuus herää nyt koskikaran kanssa. Netti kertoo, että se kävelee vesiuoman pohjalla ja etsii syötävää - ei siis sukella siellä. Lisäksi löysin tietoa, jonka mukaan Etelä-Suomessa talvella tavattavat koskikarat ovat todennäköisesti Norjasta ja Ruotsista tänne talvehtimaan tulleita yksilöitä (Luontoportti).

Yllätyksiä päivän mittaan

Sunnuntai tuntuu nykyisin olevan viikon vauhdikkain päivä. Onneksi päivään suotiin hetki kevyttä auringonpaistetta, niillä energioilla ei vauhti haittaa :-)

Kuvausreissulla tuli räpsittyä kuvia oikein olan takaa, ihan vain varmistelin, että jokin ainakin onnistuu. Törmäsin hieman yllättäen koskikaraan ja ensin hiipparoin sen perässä ilman kamerajalustaa. Toisella kierroksella otin jalustan mukaan, ei se kuvaaminen sen kanssa ollut yhtään vaivalloisempaa.

Tämä oli siis elämäni toinen koskikara ja nyt ihan kaupunkiasutuksen kupeessa. Vastavalokaan ei auttanut kuvaamista, mutta ei se sitä hidastanutkaan ;-)

Kuvat ovat vielä käymättä läpi, yhden sieltä bongasin tähän 'hätään'.

Sulaa vettä ja aurinkoisia heijastuksia

Aurinkoa, pakkasta ja sulaa vettä oli minulle täysin uniikki kokemus. Jos päivä olisi ollut pitempi, olisin voinut kuvata kauemmin. Mutta päivä oli lyhyt ja minä lähdin vasta kunnon valoisalla, joten siitä piti olla kiitollinen, mitä kohdalleen sai.

Vähemmän virtaavassa kohdassa virtaa ei ollut enää sorsia, mutta kuvaamattakaan en malttanut olla. Tällaisissa maisemissa talvikin maistuu hyvältä :-)

Pakkasta, vesihöyryä ja sorsia

18 asteen pakkasessa reilun tunnin ulkoilu kameran kanssa oli minulta iso juttu. Auringon ja pakkasen yhdistelmä oli kuitenkin vastustamaton. Onneksi sain käyskennellä tuulelta suojassa.

Veden haihtumisen huomasi vain vastavaloon, se siis ohjasi valokuvaamista. Pienikin ´höyry´ teki näkymästä eksoottisen. Aurinko on niin matalalla, ettei valo yltänyt kuin pieneen osaa vettä. Sinnekin vain kovin rajallisen aikaa. Onneksi aloitin kuvaamisen sorsista. Tunnin kuluttua vesi oli jo täydellisen varjossa.