perjantai 2. toukokuuta 2014

Hurjan lintupäivän härkälinnut

Eilinen olikin ennakkoluuloistani (säätiedotus) huolimatta mahtavan upea kuvaus- ja erityisesti lintupäivä. En ole eilisen kaltaista lintumoninaisuutta kohdannut varmaan koskaan. Päivällä autoajelulla eteen hupsahtivat kurki, pari kuovia ja hiirihaukka. Ja mikä parasta, huomasin kerrankin ne kaikki ihan itse :-)

Illalla käväisin Hattelmalanjärven lintutornilla, joka olikin melkein täynnä sinne saapuessani. Minulle löytyi kuitenkin vielä paikka. Järvellä oli hulinaa. Paikalla oli ainakin naurulokkeja, pääskysiä, nokikana, tavi, punasotka (kuulemma, itse en ehtinyt havaita), kurkia, kalasääksi, joutsenia, telkkiä ja härkälintuja. Kuvia tuli räpsittyä ihan mahdottomasti, en halunnut ottaa riskiä, ettei yksikään kuva osoittautuisi onnistuneeksi moisen lintumäärän jälkeen.

Härkälinnut esittivät soidinmenojaan. Onneksi ne aloittivat aina metelöimään, kun pistivät töpinäksi ;-) Tilannetta ei voinut olla huomaamatta...






16 kommenttia:

  1. Eikö vain tulekkin onnistuneen päivän jälkeen mukava olo =). Luulen, etten ole nähnyt vielä härkälintua koskaan (tai sitten en vain ole sitä tunnistanut). Luontoa kuvatessa on mukavaa se, että kun näkee jotain, mitä ei tunnista niin tulee otettua selvää. Söpöjä kuvia olit ottanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-)

      Kun kerran kuulet härkälinnun äänen, tunnistat sen aina. Ainoa lintu, joka kuulostaa siltä, kuin sikaa tapettaisiin... ;-)

      Poista
  2. Hieno kuvasarja :)
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  3. Olit paikalla oikeaan aikaan, kun sait härkälintujen soidinmenot tallennettua. En ole lintua koskaan nähnyt kuin kirjan kuvissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla Hattelmalanjärvellä niitä on joka kesä ollut. Tänä vuonna olen löytänyt sielä kaksi paria, tarkkasilmäisemmät (tai -korvaisemmat) ovat havainneet kolme paria. Ajoitus oli uskomatonta tuuria :-)

      Poista
  4. Paljon siellä olikin kuvattavaa, kivan kuvasarja härkälintujen touhuista. Näitä vesilintuja en varsinkaan kovin hyvin tunne, härkälintukin jäisi tunnistamatta.:)
    Mukavaa alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Härkälinnun tunnistaa helpoiten äänestä. Mutta muuten se on paljon silkkiuikun kaltainen - vähän kuin maatiaisversio siitä. Ilman krumeluureja ja kaula lyhyempi ja paksumpi.

      Poista
  5. Nyt onkin loistava aika vesilintujen havainnoimiseen ja kuvaamiseen. Saa todella monipuolisia kuvia kuten todistit. Puolipilvinen sää vielä parantaa tilannetta. hieno "saalis" ja loistavat kuvat.

    VastaaPoista
  6. Kevättä rinnassa, ainakin sulkien alla. Kiva kuvasarja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-)

      Kevättä rinnassa aivan mahtavasti :-)

      Poista
  7. Olipa paljon bongattavaa!
    Härkälintuja ei voi olla huomaamatta eikä kuulematta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin :-)
      Kun härkälinnun kuulee, sen myös näkee. Mahtava lintu :-)

      Poista