Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruokaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruokaa. Näytä kaikki tekstit

tiistai 8. lokakuuta 2013

Kasviksia, kasviksia ja pastaa :-)

Lisää ruoan laittamista. 'Makaronilaatikko'. Proteiinipastaa hieman ja sitten paljon niitä herkullisia kasviksia, joita kaikkia en edes yrittänyt kuvata. Tuoreiden kasvisten kanssa puuhailu on omalla tavallaan virkistävää. Ja ilo silmälle :-)






maanantai 7. lokakuuta 2013

Ruokaa, ruokaa

Sunnuntaina tehtiin ruokaa. Toki paljon muutakin, mutta ruoka on sunnuntain iso juttu. Tällä kertaa kuvasin kaiken matkaa, mutta tässä vain ensimakua kuvista. Päivä venähti töissä pitkäksi ja kun matkatkin vievät oman aikansa, ilta on äärettömän rajallinen. Mutta näitä kuvia seuraa myöhemmin lisää - vaihe vaiheelta :-)


keskiviikko 28. elokuuta 2013

Varsinaiset elonkorjuupidot

Eikös ennen vanhaan Kekri ollut sadonkorjuun juhla? Jos me ihmiset emme enää muistakaan tähän aikaan pitää pitoja sadon kunniaksi, niin tuntuu siltä, että muut luontokappaleet hoitavat sen homman paljon paremmin. Joka puolella joku syö, on juuri syönyt tai ainakin etsii syötävää.

En ihan vielä tuolla kameran kanssa heiluessani sitä tajunnut, mutta kuvasaldoa läpikäydessä tuntui siltä, että että olen tallentanut kuviin vain erilaisia aterioivia eläimiä. Onneksi joidenkin ruokailu on mukavamman näköistä katseltavaa kuin joidenkin toisten. Ruokavalio ja ruokailutavat merkitsevät visuaalisestikin paljon - ainakin katselijalle ;-)

Klikkaamalla suuremmaksi näet ruokahetket paremmin.







maanantai 10. kesäkuuta 2013

Valoisia iltoja

Päivän pituus on etenkin työpäivinä raadollisen rajallinen. Kesällä on onneksi illallakin valoisaa. Ja lämmintä - enemmän tai vähemmän. Iltakahdeksan aikoihin linnut mekkaloivat villisti ja rusakot ruokailevat pellolla. Ihan pienikin kävelylenkki rentouttaa ja pidentää mukavasti päivää.

Tänään olin kävelyllä hyvän  ystävän kanssa ilman kameraa. Mutta iltaterveisiä parin illan takaiselta kävelylenkiltä. Minulta ja kuvan toiselta äipältä :-)


perjantai 17. toukokuuta 2013

Omapäinen

Tämä orava ei halua kuvattavaksi. Se kipittää vaikka kuinka monta kertaa puuhun, kun lähestyn sitä. Kerta kerran jälkeen. Ja jos olen sinnikäs, se jää ruokailemaan puuhun. Vanhan omenapuun tuoreet silmut ovat sen herkkua. Eikä sitä edes hävetä mutustella niitä aivan nenäni edessä...


Katso vaikka: silmu suuhun ja hetki mutustelua.


Tässä näkyy, mitä jää jäljelle: ei mitään. Vaan hyvälle maistui ;-)


sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Ihana aamiainen

Haluaisin itse osata kauniin kattamisen upean taidon. Liian laiska opetellakseni? Ehkä. Mutta toistaiseksi kotona asuu myös tytär, joka hallitsee homman paljon minua paremmin. Tänään aamulla olikin kauniisti katettu pöytä odottamassa aamiaiselle. Perjantaina sain jo listan, josta valitsin haluamani menun äitienpäiväaamiaiselle. Ja minähän valitsin listalle parhaat herkkuni :-)

Aamiainen maistui myös miehelle ja pojalle. Naposteltiinpa iltapäiväpalaakin samoista ruuista :-) Kiitos Noralle ja hyvää äitienpäivän iltaa ihan kaikille!





torstai 2. toukokuuta 2013

Esteettistä ruokailua

Sinitiaiset osaavat olla koristeellisen näköisiä ruokaa etsiessään. Meikäläisen ruokailukuvista ei saisi millään näin kauniita ;-) Tosin ruokailuasentonikin ovat huomattavasti monotonisempia. Täytyy vielä lisätä, että olen äärettömän onnellinen, ettei kukaan valokuvaa ruokahetkiäni ja julkista kuvia blogissa...




perjantai 26. huhtikuuta 2013

Hyvää

Tyttäreltä minulle. Oli ihanaa...


tiistai 10. huhtikuuta 2012

Keittiössä - In the kitchen

Meillä laitetaan viikonloppuisin ruokaa suuria määriä. Kasviksia käytämme enemmän kuin koskaan. Tällä kertaa kamera oli mukana kokkaussessiossa - ainesosat alkoivat näyttää niin silmää iloistuttavilta. Aikaakin ruuanlaittoon kului sitten senkin edestä :-)