Maijalankoski oli ympäristöltään aivan erilainen kuin Pitkälänkoski. Ei mikään lastenvaunujen kanssa joen reunaa seurailtava paikka. Laavu oli, samoin nuotiopaikka. Mutta joen vartta alajuoksulle mentäessä pitää olla tasapainoa ja kiipeilyhalua.
Tästä näkee jo jonkin verran noita joen reunoja. Perhokalastajat ovat tallanneet reunoille pientä polkua, mutta mitään valtaväylää siellä ei ole. Toiseen suuntaan menee hieman selvempi polku.
Puut kasvavat ihan joen uomasta...
Mikä määrä kortetta! Kangaskorte, jos oikein veikkaan. Sitä oli paikoin oikein viidakkomaisen aluskasvillisuuden verran. Vaikutelma oli ihan epätodellinen... Samoissa paikoissa, missä kortetta kasvoi villinänsä, puut olivat kovin hoikkavartisia ja nuoria.
Joen yllä oli paljon kaatuneita puita. Ne olivat ihan tämän joen / kosken tavaramerkki. Tästä kuvasta näkee jo hieman paremmin, kuinka jyrkästi maa kohoaa ylöspäin heti joen reunalta. Joki kulkee kuin syvässä rotkossa.
Joen kupeessa kasvavien puiden juurakot olivat sopeutuneet veden läheisyyteen ja sen pinnan vaihtelevaan korkeuteen. Paikoin ne näyttivät oikein runollisilta...
