Tämä sääksi on löytänyt ja pyydystänyt saaliinsa. Lentelee varmaankin pesälle päin. Sääksen pituus (nokan kärjestä pyrstön kärkeen) on noin 58-63 cm. Siipien kärkiväli on 145-170 cm. Vertailutietona valkoposkihanhen pituus 58-70 cm ja siipien kärkiväli 120-135 cm (Suomalainen lintuopas, Lasse J. Laine). Pedolla on siis vahvat ja isot siivet.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lintu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lintu. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 11. toukokuuta 2014
Sääksi eli kalasääksi eli kalasääski
Sääksi tai kalasääksi tai kalasääski. Iso saalistaja, mitä nimeä sitten käytetäänkään. Sen näkee lintutornilta säännöllisen epäsäännöllisesti (tai sitten päinvastoin). Se ei tule lähelle. On joko vastarannalla tai sitten pitkulaisen järven toisessa päässä. Ruutanoita matalassa järvessä asuu, tokko mitään muita. Ruutanat köllivät välillä isoina parvina ihan pinnassa laiskoina kuin mitkäkin. Helppoa saalista.
Tämä sääksi on löytänyt ja pyydystänyt saaliinsa. Lentelee varmaankin pesälle päin. Sääksen pituus (nokan kärjestä pyrstön kärkeen) on noin 58-63 cm. Siipien kärkiväli on 145-170 cm. Vertailutietona valkoposkihanhen pituus 58-70 cm ja siipien kärkiväli 120-135 cm (Suomalainen lintuopas, Lasse J. Laine). Pedolla on siis vahvat ja isot siivet.
Tämä sääksi on löytänyt ja pyydystänyt saaliinsa. Lentelee varmaankin pesälle päin. Sääksen pituus (nokan kärjestä pyrstön kärkeen) on noin 58-63 cm. Siipien kärkiväli on 145-170 cm. Vertailutietona valkoposkihanhen pituus 58-70 cm ja siipien kärkiväli 120-135 cm (Suomalainen lintuopas, Lasse J. Laine). Pedolla on siis vahvat ja isot siivet.
Tunnisteet:
Hattelmalanjärvi,
kalasääksi,
kalasääski,
lintu,
sääksi
tiistai 25. maaliskuuta 2014
Luonto kohtaa kaupungin - yllättävästi
Eilen bongasin jotain mielestäni aivan uniikkia. Tänään sain kuulla, että useampikin ihminen oli havainnut sen jo viime syksynä (eikä ollut kertonut minulle mitään... :-( )
Linnun pesältä se näytti ja sitä se todellakin oli. Ympäristöalan työpaikassa olen tottunut siihen, että viestintä- ja neuvontayksikkömme väki tekee vaikka mitä luontoystävällisiä ihmeitä. Pohdin jo sitäkin, olivatko he käyneet koristelemassa työpaikan ovensuuta (Pasilassa!) näin kevään kunniaksi. Mutta aito linnun kyhäelmä se sitten oli.
Eilen oli kiire junalle (niinkuin aina työpäivän jälkeen), joten päätin, että nappaan kuvan pesästä vasta tänään aamulla. Niin teinkin. Samalla ympärilleni silmäillessäni huomasin yhden toisenkin turvakameran luona vastaavan, hieman pienemmän pesän alun. Tottakai sekin piti kuvata :-)
Tätä kuvattuani tuttu siivooja tuli kertomaan, että hän oli eilen ihmetellyt ensin, miksi joku lintu oli pörräillyt tämän toisen oven edessä ihan jatkuvasti. Se linturassukka (näin ajattelin) oli viikonlopun rauhassa löytänyt mielestään täydellisen paikan pesälle. Silloinhan tuolla ei liiku juuri kukaan. Sitten maanantaina paikka tulviikin ihmisistä ja hälinästä... Tämäkään ei siis nähtävästi ole viestintäyksikkömme kampanjointia ;-)

torstai 15. elokuuta 2013
Muutamia lintuja kesältä
Kesä on sujunut vauhdilla, eikä kaikkea kuvattua ole ehtinyt edes käsitellä. Tässä pari lintuvierasta kesän varrelta. Ajattelin keräillä muutenkin kuvia matkan varrelta paremmin kokoon. Avainsanoja kuvien mukaan ja kuvat aiheen mukaisiin kansioihin. Tällä hetkelllä melkein kaikki kuvat makaavat päivämäärän mukaisissa kansioissa. Etsi nyt sieltä...
![]() |
| Leppälintu - ensitapaaminen Kuhmossa tänä kesänä |
![]() |
| Pääskynen - vaan mikä? |
![]() |
| Ja västäräkki näissä kahdessa viimeisessä tietenkin. |
Tunnisteet:
leppälintu,
lintu,
pääskynen,
västäräkki
sunnuntai 28. heinäkuuta 2013
Lintuarvoitus
Tämä lintu viihtyi Vuonteenkoskessa, Kuhmosta noin 30 km pohjoiseen. Se uiskenteli vastavirtaan - välillä vaikean ja välillä helpon näköisesti. Se näytti mielestäni telkältä. Mutta sillä ei ollut telkän (golden eye) erittäin silmään pistäviä kultaisia silmiä ja pään muotokin oli vähemmän kulmikas kuin telkillä tavallisesti.
Itse asiassa matka taittui välillä oikein helpon oloisesti. Se kömpi eteen tulevien kivien yli tyynesti ja matka senkun jatkui. Se taittoi matkaa samalla tavalla kosken reunaa pitkin kosken puoliväliin asti.
Ja sitten se sukelsi. Oletin sen pulpahtavan pintaan huomattavasti edenneenä,, mutta se putkahtikin pintaan samasta paikasta. Sitten se sukelsi uudestaan. Ja uudestaan. Välillä se tuli pintaan keskellä kosken kuohuja ja ajautui virran mukana useita metrejä, kunnes se hakeutui taas kosken reunamille. Ui eteenpäin määrätietoisena ja sukelsi taas.
Oivalsin lopulta, ettei se yrittänytkään edetä kosken yläjuoksulle eikä sukeltaminen liittymyt millään tavoin matkan taittamiseen. Se mussutteli herkkuja suussaan aina uppeluksista palattuaan... Jokin herkku oli niin hyvää, että sitä kannatti sukellella kosken syövereistä kerta toisensa jälkeen.
Välillä täytyi kuivatella, jotta jaksoi taas sukeltaa ruoan perään.
Yhden sukelluksen jälkeen en sitten enää nähnyt koko lintua. Pelkäsin sen jo sukeltaneen vaarallisen typerästi, mutta hieman myöhemmin kosken alajuoksulta löytyi tyytyväinen lintu sulkiaan sukimassa. Kävi pian myös nukkumaan.
Onko tämä telkkä?
maanantai 15. heinäkuuta 2013
Pieni, hiljainen ja rauhallinen
Pieni, hiljainen ja rauhallinen kuvauskohde tällä kertaa. Oli ihan tyrkyllä siinä ja antoi kuvata kaikessa rauhassa. Kuin minua ja kameraa varten odottamassa verkkoaidan silmässä. Kirjosieppo (naaras tai poikanen)? Voi, tätä onnetonta lajituntemattomuuttani...
tiistai 9. heinäkuuta 2013
Uusi tuttavuus
Hän ilmestyi tyhjästä ja kierteli ympärilläni huudellen kiukkuisesti. Ei käynyt kimppuun, mutta hääri kuin mikäkin ja metelöi koko ajan. Olisiko ollut pesä jossain puolustettavana?
Noloa myöntää, mutta tämä tapaus oli minulla aivan uusi tuttavuus. Lintukirjan perusteella päädyin siihen että voisi olla töyhtöhyyppä. Enemmän tietävät korjatkaa tarvittaessa...
Tässä siis hän, uusi tuttavuuteni :-)
perjantai 28. kesäkuuta 2013
Liian hidas kuvaaja
Linnunpoikaset näyttävät jo vanhempiaan isommilta. Siivet suipossa nämä poikaset näyttivät silti kovin pieniltä. Niitä oli kolme, mutta hämäläisen nopeus havaita ja ymmärtää linnunpoikaset ja kaivaa kamera valmiusasentoon ei riitä näille nuorille. Hosumiseksi jäi, vaikka olivat NIII-IIN tyrkyllä...
Emosta en saanut kuvaa, joten arvailun varaan jää tämäkin lajimääritys. Tietääkö kukaan?
Emosta en saanut kuvaa, joten arvailun varaan jää tämäkin lajimääritys. Tietääkö kukaan?
keskiviikko 29. toukokuuta 2013
Ja nyt se sitten vuosikymmenten jälkeen kelpasi...
Vanhassa omenapuussa oli 19 vuotta sitten, kun muutimme tänne, jo jonkin aikaa elämää seurannut lintupönttö. Koska puu on oravien läpikulkupaikka ja käpytikan vierailupaikka, pönttö ei ole 19 vuoden aikana kelvannut yhdellekään lintuparille (jos oikein muistan). Niinpä pönttö on unohtunut niille sijoilleen, vaikka se olisi pitänyt poistaa ympäristöä vaarantamasta jo aikoja sitten.
Tänä vuonna tilanne on toinen. Kimalaisia ja omenapuun kukkia kuvatessani huomasin ensin paikalla vierailleen oravan. Pitkän paikallaan olon jälkeen huomasin yllättäen pöntöllä myös vähemmän toivottua liikettä. Se oli tintti.
Siellä se odottelee - risaakin risaisemman pöntön katolla. (Huomaa myös oravan suurentama suuaukko.) Pian kävi ilmi, että pariskunnan poikaset ovat jo kuoriutuneet. Vanhemmat lentelivät tiuhaan tahtiin pönttöön ja takaisin ruoan hakuun. Munintavaiheessa ei olisi tällaista kiirettä. Minkäs tuolle nyt sitten enää tekee? Pöntön katon vuorausta mietittiin, mutta se ei taida onnistua ilman vahinkoja. Täytynee vain odottaa?
Oravat ja käpytikan aion pitää paikasta kaukana silloin, kun olen paikalla. Pesinnän jälkeen hävitän pöntön (tai siis annan ainakin kuninkaallisen kehotuksen hävittää pöntön). Siihen asti mennään toivolla ja tuurilla. Neuvoja?
torstai 9. toukokuuta 2013
Pesää rakentamassa
Peippopariskunta oli ilmeisesti rakentamassa pesää. Lentelivät siinä edestakaisin ja sain naaraan hetkeksi kuvaan. Sen nokassa oli jotain rakennusmateriaalilta näyttävää.
Uros kantoi parhaansa mukaan myös kortensa kekoon. Vai tulkitsinkohan minä nyt aivan väärin? ;-)
Uros kantoi parhaansa mukaan myös kortensa kekoon. Vai tulkitsinkohan minä nyt aivan väärin? ;-)
maanantai 22. huhtikuuta 2013
Telkän lento
Telkästä on vaikea saada hyvää kuvaa. Valkoisen ja mustan vastakkaisuus sekoittaa helposti kameran ja tuloksena on helposti pöppöä. Telkän lento ei välillä puolestaan näytä lennolta ollenkaan. Tällä kertaa telkkä kuitenkin ihan oikeasti lensi eikä vain juossut veden pinnalla. (Kuinka eri tavoin linnut saavatkaan lentää, eikä kukaan kiusaa tai syrji toista...)
Kerrankin sain siis kuvia telkän lennosta. Kameran jalka oli taas ehdoton apuväline... :-)
Kerrankin sain siis kuvia telkän lennosta. Kameran jalka oli taas ehdoton apuväline... :-)
sunnuntai 21. huhtikuuta 2013
Romantiikkaa ja perustehtävää :-)
Luonto ei pelaa eikä politikoi. Nyt juuri keskitytään lujasti perustehtävään eli elämän jatkumiseen. Siihen panostetaan aivan täysillä. Ilma väreilee kevättä ja romantiikkaa. Päivä lämpeni hetki hetkeltä taivaallisen upeaksi. Nyt annan kevään tulon viivästymisen anteeksi ;-) Tämä korvaa kaiken :-)
Tunnisteet:
lintu,
lokki,
naurulokki,
romantiikka,
silkkiuikku,
telkkä
perjantai 22. maaliskuuta 2013
Lisää lintuja :-)
Kaikille linnuille kelpasi ruoka ihan yhtä hyvin. Taistelu oli kova :-)
Siis vieläkin Lontoon kuvia...
Siis vieläkin Lontoon kuvia...
keskiviikko 20. maaliskuuta 2013
perjantai 15. maaliskuuta 2013
Lontoon lintusia :-)
Ihania lintusia oli Lontoon puistoissa vaikka kuinka paljon. Nämä olivat uusia tuttavuuksia - vaan niinpä oli puistokin. Puisto oli aivan Green Parkin vieressä oleva vesiaiheinen St Jame's Park. Hyvä puisto :-)
sunnuntai 10. helmikuuta 2013
Siivekkäitä vieraita
Eilen ja tänään lumi on peittänyt alleen paljon. Paitsi ladut, joilla yritin käydä hiihtelemässä, myös lintujen ruokailupaikkoja. Siksi varmasti lintujen ruokintapaikalla onkin ollut jatkuvaa kuhinaa, vieraita on riittänyt. Meillä urpiaiset ja talitiaiset ovat olleet kauniissa sovussa, ilman minkäänlaista nokkapokkaa.
Tunnisteet:
käpytikka,
lintu,
talitiainen,
urpiainen,
viherpeippo
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)