sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Pihtilampi olikin järvi

Pihtilampi näytti ensin ihan oikeasti lammelta. Ymmärtääkseni se on Pälkänettä, mutta Laipanmaa, johon Pihtijärvi kuuluu, on linkin kartan mukaan Kangasalan ja Pälkäneen alueella.


Tältä näytti ensinäkemältä. Mutta tämä järvi jatkuukin kuin pihdillä puristetun kapeikon ja mutkan jälkeen edestä oikealle - isona kuin mikä. Kartasta sen näkee hyvin, laavu ja pysäköintipaikka ovat numeron 15 kohdalla. Lähdin kuitenkin ensin kävelemään etelään Sadinlammen ohi (tosi pieni, ihan jäässä) Korppivuorelle.

Harjuinen maasto tekee sen, että polku kulkee paljon metsässä ja veden äärelle päästään vain silloin tällöin. Välillä ollaan todella lähellä, mutta rinteestä kasvavat puut peittävät näkyvyyden. Mutta onneksi metsässä on keväällä ja syksyllä jumalaisen kaunista - ei edes hyttysiä ;-)


Maasto oli soisen kosteaa. Sammalta riitti. Harva asia on kauniimpaa kuin sammal metsän läpi siivilöityvässä auringon valossa... Sitä voisi kuvata vaikka kuinka kauan. Pihtilammesta lähti pieni puro, joka tässä liplattelee etelään päin. Vielä ei olla Sadinlammella.

Korppivuori oli korkealla harjun päällä. Sinne sai totisesti kiivetä. Ei ole mikään lonkkaleikkausta odottelevan kävelykeikka. Toki matkalla oli pitkospuita ja rappusia, mutta maaston korkeuserot tuntuivat paikottaisesta jäästä johtuen vieläkin työläämmältä.


Korppivuorella pääsi jo lähemmäs jyrkkää harjun reunaa ja näki paikoittain jopa järvelle (Iso Hirvijärvi) Harjun keskellä oleva järvi oli vielä lähes täydellisesti jäässä.


Hieman Korppivuoren jälkeen, ennen Laurilanvuorta, löytyi taas näköalapaikka. Nyt paras tähän mennessä. Noin kolme kilometriä olin kulkenut ylä- ja alamäkiä, pian reitti poistuisi järven läheltä kokonaan. Päätin palata Pihtilammelle ja katsoa sen rantaa pitkin kulkevaa reittiä vielä pohjoiseen. Se kannatti, sieltähän paljastui vielä kokonainen järvi! :-)

10 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia ja maisemia jälleen. Näitä ei kyllästy katselemaan. Ja tuo sammal, voi miten vihreää ja upea valo! Todella onnistunut kuva. Mukavaa palmusunnuntaita!

    VastaaPoista
  2. Aikamoinen ulkoilu - selvästikin hyvin palkitseva sellainen!

    VastaaPoista
  3. Sä oot taas nähtävästi hylännyt perheesi ja painelet itsekkäästi jossain luontokohteessa! :) Vitsillä! Hienolta näyttää. Mä olen joskus funtsaillut, että jos mun pitäisi olla joku uusi eläinlaji, niin mä varmaan söisin juuri sammalta tai puita! Ne eivät Suomessa lopu! :) Hyvää Palmusunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa perhe kannustaa minua käyttämään aikaa omiinkin juttuihini, kun kaikki ovat kuitenkin jo täysi-ikäisiä , ei niin minusta riippuvaisia ihmisiä ;-)

      Jokla viikonloppu olen yrittänyt löytää aikaa nautinnolliseen luontoretkeen. Nyt on ollut monta viikkoa hyvä tuuri säiden suhteen. Yksi hyvä päivä onneksi riittää :-)

      Poista
  4. Korppivuori -- pitäis olla nimeltään Korpivuori, niin on korpimaisemaa kuvissasi. Tuolla mieli selkiintyy kun siellä vaeltaa. Kauniit kuvat.
    Hyvää viikonalkua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korpivuori olisi hyvä sekin. Kahteen kertaan näin kuitenkin (mielestäni) korpin lentävän tuolla. Siinä mielessä tuo Korppivuorikin puolustaa asemaansa :-)

      Poista
  5. Hienoa retkeilymaastoa olet löytänyt. Kaunis paikka.

    VastaaPoista