Meidän koiramme on onnellinen. Sen ei tarvitse miettiä, viestiikö suullisesti vai kirjallisesti :-) Se hallitsee vain toisen keinon. (Siis sen suullisen).
Tänä aamuna kirvoituin miettimään ja pähkäilemään samaa aihetta kuin monien vuosien aikana aikaisemminkin: Mitä vikaa on kirjallisessa viestinnässä? Siis siinä, että tärkeät asiat myös kirjataan ja ne saatetaan kaikkien tiedoksi?
Ensimmäisen kerran törmäsin tähän aiheeseen lähes kymmenen vuotta sitten, kun kokeneet esimieskollegat suosittivat jättämään kaiken kirjallisen viestinnän mahdollisimman vähälle. Silloin ei jää mitään todisteita. Siis sellaisia, joita voidaan käyttää sinua vastaan.
Vuosien aikana olen törmännyt samaan kirjallisen viestinnän ja sovittujen asioiden ymmärrettävästi dokumentoinnin vastustamiseen aina uudelleen ja uudelleen. Ja se on jäänyt mieleeni pyörimään isona kysymysmerkkinä.
Mitä vikaa siinä on, että asiat kirjataan, niin kuin niistä on sovittu? Mitä vikaa siinä on, että sovittu asia ei leijailekaan kaikkien muistissa äärettömän monena eri tulkintana, vaan että se on kirjattu johonkin niin, ettei vääriä käsityksiä voi syntyä, jos vain malttaa tarkistaa asian?
Edelleenkin esimiehenä rikon tabuja ja kirjaan henkilöstön kanssa asioita sähköposteihin tai pöytäkirjoihin. Enkä edes riittävästi. Ja silti liian paljon.
Miksi sama viestintä on yhden mielestä riittämätöntä ja toisen mielestä aivan liian paljon? Kukaan ei tule koskaan kertomaan, että jotain tuli viestittyä ihan sopivasti :-)
Our puppy is happy. It has only oral communication to choose. It doesn't have to think the value of written communication.
Human beings can exercise both oral and written communication. Still some of us prefer not to use written communication at all. Would it be too human?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti