maanantai 12. elokuuta 2013

Uuden käytetyn testaamista - ja hanhia ;-)

Kameranvaihdon budjetti kesäkuussa riitti käytettyyn, hiaman vanhahkoon loistokameraan, hyvään muistikorttiin. 70-300mm käytettyyn zoomiin, 50 mm käytettyyn vakioon, akkuun ja linssinsuojiin. 50mm on 'hätävara' maisemakuvaukseen, mutta ei se ihan parhainta satoa aina anna. Jäin kaipaamaan laajakulmazoomia. Ebaystä löysin ensimmäisillä kuvapankkituloillani käytetyn ja vanhan laajakuvazoomin. Sain huudettua sen itselleni ja sunnuntaina kävin hieman testailemassa sitä. Kun hinta ei ollut kova, ei ole linssin tasokaan kuningasluokkaa, mutta se paikkaa isoimman tarvikepuutteeni (kameralaukun jälkeen - uusi kamera on liian iso vanhaan kamerareppuun...). Kaipasin kesän elementtejä, joten lähdin uimarannalle. Tässä puolipilvisen päivän testikuva rannalta. jos olisin ollut fiksu, olisin kokeillut myös raakakuvan ottamista, mutta eipä nyt tullut mieleen.


Värit ovat haaleat, mutta aurinko poltti pilvien välistä rankasti. Olen kovasti onnellinen, että minulla on nyt kohtuullisen toimiva laajakuvazoom käytössäni :-)

Kanadanhanhet vetivät minua puoleensa magneetin lailla ja vaihdoin objektiivin keukokuvaukseen sopivaksi. Kai näistä hanhista on jo erinäinen kuva otettu, mutta eihän tilaisuutta voinut jättää käyttämättäkään ;-)



4 kommenttia:

  1. Ylin kuva on ihana! Olisi niin kiva istua tuohon laiturille ja laittaa kädet polvien ympärille:)
    Onnea uusille hankinnoille!
    Olipa hauska ilmaisu tuolle alimman kuvan objektiiville :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-)

      Hauskoja ilmaisuja tulee helposti, kun kirjoittaa päin seinää ja jättää kerrankin oikolukematta oman tekstinsä ;-) Enpä olisi itse huomannutkaan :-)

      Poista
  2. Hyviä kuvia saa uudella käytetyllä kameralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Ja vielä uusilla käytetyillä objektiiveilla :-)

      Poista