lauantai 18. tammikuuta 2014

Kuun lasku aamulla

Valitsin valoisan ja kylmän pimeän ja kylmän sijaan. Kuu nousi eilen vasta kuuden aikoihin ja silloin olisi ollut yksitoikkoisen pimeää kuvata. Valitsin sen sijaan kuun laskun tälle aamulle. Pakkanen (-18 astetta) ei tuottanut niin isoa tuskaa kuin aamuherääminen. Kellon herättäessä ennen kahdeksaa olin jo luovuttamassa, mutta mies sai kannustettua minut nousemaan.

Ja kannattihan se (vaikka tietenkin nukuin aamupäiväunet aamurehkimisen vastineeksi). Kuun lasku ei näy meille, vaan pitää kävellä vähän kauemmas. Hyvin pukeutuneena se ei ollut mikään ongelma.

Ensimmäinen suunniteltu kuukuvaus jätti hyvän mielen. Kuvat eivät ihan vedä vertoja silmin nähdylle, mutta eivät ne pahatkaan ole. Huomattavaa edistystä pimeässä loistavan mollukan kuvaamiseen :-)

Kuvia klikkaamalla näet ne hieman suurempina.




13 kommenttia:

  1. Juu, oikein hyvin onnistuneet kuvat. Keskimmäisessä kuvassa kuu on tosi ison näköinen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, S. Willberg!

      Kuu on siinä matalalla ja tietenkin mahdollisimman lähelle zoomattu :-)

      Poista
  2. Hyvät kuvat ja upean hento sinisen sävymaailma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nainen.kuvastimessa!

      Aamut ovat keskenään niin erilaisia. Täytyy myöntää, että vaihtelin valotusaikoja paljon saadakseni joukkoon mieluisiani otoksia....

      Poista
  3. Upeat kuvat! Metsä ja pelto muodostavat kauniin yhdistelmän kuun kanssa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sussi!

      Kun oli valoa riittävästi, kannatti kuvaan mahduttaa muutakin. Nämä olivat nyt tarjolla :-)

      Poista
  4. Kaunis sininen hämärä. Kuu näyttä niin suurelta kun alkaa painua metsän reunan taakse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, seita!

      Havaitsin vasta kuluneen viikon aikana tuon suurenemisefektin (kuten niin monta muutakin asiaa...)

      Poista
  5. Oliko sulla jalusta vai kuvasitko käsivaralta? Hienot kuvat. Kyllä kannatti nousta aikaisin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tillariina!

      Jalustaa käytin. Jälkikäteen olen itsekin tyytyväinen aikaiseen heräämiseeni ;-)

      Poista
  6. Kyllä näitten kuvien tähden kannattikin nousta vartavasten ylös. Todella kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pirkkoinkeri!

      Joitakin kuvia ei vain voi ottaa aina itselleen sopivimpana hetkenä, sitä olen juuri oppimassa :-)

      Poista
  7. Todella kauniita ja hienosti onnistuneita kuvia!

    VastaaPoista