torstai 17. huhtikuuta 2014

Haaste ja eteenpäin


Sainpa pitkästä aikaa haasteen Metsä Linnulta, johon tartun tässä parhaan kykyni mukaan:-)

Haasteen sisältö on seuraava:

1. Haastettu kertoo 11 asiaa itsestään.
2. Haastettu vastaa haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastettu keksii 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Haastettu valitsee 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Haastettu kertoo kenet on haastanut.

Haasteen tarkoituksena on löytää uusia blogeja ja tuoda esiin alle 200 lukijan blogeja.

Siis 11 asiaa minusta:

  1. Olen puhjennut luontoihmiseksi viimeisen viiden vuoden aikana valokuvausharrastukseni myötä. 
  2. Asun perheeni kanssa vanhassa omakotitalossa, tosin 21-vuotias poikamme asustelee tällä hetkellä jo aika omillaan. 19-vuotias tytär, koira ja mieheni asuvat siis kanssani.
  3. Käytän vapaa-ajalla paljon etenkin poikani vanhoja vaatteita, hän lahjoittelee pieneksi käyneitä tai kuivausrummussa liikaa kutistuneita vaatteitansa minulle.
  4. Jos minulla on kaksi vaihtoehtoa: joko siivoan tai menen luontoon, menen ehdottomasti luontoon :-)
  5. Tyttären vakava sairaus pari vuotta sitten oli yksi elämäni pysäyttäviä käännekohtia. Nyt asiat ovat onneksi aika hyvin :-)
  6. Työmatkani on yhteen suuntaan sata kilometriä. En harrasta työmatkapyöräilyä, tavallisesti kuljen työmatkani junalla.
  7. Valokuvausharrastukseni lähti liikkeelle mieheni kamerasta, jonka sitten omin. Viime kesänä sain oman, kunnon laatujärkkärin (käytetyn, mutta hyvän), josta olen äärettömän onnellinen. En ole aikaisemmin harrastanut koskaan mitään visuaalista enkä edes juuri luonut ajatustakaan siihen suuntaan. Valokuvauksessa ensi askeleet olivat silmien avaamista sille, mitä ympärillä oikeastaan onkaan ja jatkuvaa ihmettelyä. Sitten kaiken elävän tunnistamista ja uuden oppimista. Matka on ollut pitkä ja vielä enemmän on edessä :-)
  8. Minusta suvaitsevaisuus on kaiken a ja o. Suvaitsemattomuus tökkii minua pahasti. Ihmiset saavat olla erilaisia ja se on ennemminkin rikkaus kuin rajoite.
  9. Saan voimaa valosta, talven pimeä kausi on minulle koettelemus.
  10. Minulle valkoinen, harmaa ja beige ovat värejä. Sen railakkaammaksi värihifistelyksi en osaa oman pukeutumiseni kanssa juurikaan mennä. Minulle ripaus beigeä tai valkoista mustien vaatteitteni joukkoon on jo harkittua väri-iloittelua :-) Pidän väreistä, olen vain huono niiden kanssa...
  11. Silmäni ovat ruskeat :-)
Huh, huh. Se oli vaikeaa ;-)

Sitten Metsä Linnun eli Hannan esittämät kysymykset:


1. Missä olet kuin kala vedessä?
Omien osaamisteni parissa. Vahva osaaminen sytyttää innostuksen ja loppu on sen jälkeen 'helppoa'.

2. Paheesi?
Punaviini. En polta, liikun kohtuullisesti, syön melko terveellisesti, nukun jotakuinkin riittävästi. Kyllä se tuo punaviini taitaa se musta pisteeni ja paheeni :-)

3. Kadutko jotakin?
Kadun montaa asiaa. Olen elämäni varrella sanonut ja tehnyt asioita, joilla olen pahoittanut jonkun mielen. Mielelläni muuttaisin kaikki nuo tekemättömiksi, jos voisin. Viisautta ei ole vain riittänyt jokaiseen tilanteeseen niin paljon, kuin näin jälkikäteen toivoisi.

4. Minut saa onnelliseksi...
Oma perhe, ystävät, koira, mukavat työkaverit, luonto, ystävälliset teot ja sanat, omat ja muiden onnistumiset, loma, valokuvaaminen, perheen yhteiset hetket, hyvä ruoka....

5. Kaunein paikka Suomessa?
En ole löytänyt vielä yhtä kauneinta paikkaa. Kauneutta on täällä niin paljon - ja minä etsin lisää :-) Blogissani on kuvia monesta kauniista paikasta.

6. Mitä ruokaa et voi vastustaa?
Perheen kanssa nautittavaa hyvää ruokaa :-)

7. Mitä syöt aamiaiseksi?
Viilin. Se siitä minun terveellisestä syömisestäni...

8. Mistä haaveilet?
Ukrainan tilanteen rauhoittumisesta, ilmastomuutoksen pysähtymisestä, kehitysmaiden lapsikuolleisuuden pienenemisestä. Haaveilen siitä, että lapset ja me vanhemmat pysyisimme terveinä ja että lapsilla olisi edessään hyvä tulevaisuus. Pienemmistä asioista haaveilen siitä, että minulla olisi enemmän aikaa valokuvaamiseen ja kauniissa paikoissa liikkumiseen ja että oppisin kuvaamaan vielä paljon, paljon paremmin.

9. Jos en olisi ihminen olisin...
Jos itse saisin valita, mustarastas olisi kova juttu. Jos taas kohtalo olisi oikeudenmukainen niin... sitten en osaa sanoa ;-)

10. Paras retkeilykohde?
Tämä maailma. Ehdottomasti :-)

11. Minkälaisena näet elämäsi kymmenen vuoden päästä?
Viisaampana ja vapaampana muiden mielipiteistä.
 


Omat kysymykseni:


1. Mikä on lempivuorokaudenaikasi ja miksi?
2. Mikä on lempivuodenaikasi ja miksi?
3. Mikä on lempivärisi?
4. Sana, jota käytät blogissasi liian harvoin?
5. Sana, jota käytät arjessasi liian harvoin?
6. Milloin aloit kirjoittaa ensimmäistä blogiasi?
7. Mikä on blogin kirjoittamisessa parasta ja miksi?
8. Mitä haluat oppia seuraavan viiden vuoden aikana ja miksi?
9. Kumpi on enemmän sinun juttusi: meri vai järvi?
10. Kumpi on enemmän sinun juttusi: kaupunki vai umpiluonto?
11. Jos saisit valita yhden ihmeen (toiveen), mikä se olisi?


Haastettavat blogit:


Tässä en pääse lähellekään yhtätoista, mutta yritetään ;-)

Tuulanhavis
Mie Turus
StudioTee
Haaveena hyvä kuva
Something Like Art
Kotipoluilta
Ame's photo diary

Ja lisäksi haasteen saa ottaa vastaan ihan kuka vain haluaa :-)


13 kommenttia:

  1. Kiitos, otan haasteen ilolla vastaan =).

    VastaaPoista
  2. Aina yhtä ihana lukea toisten kertomuksia itsestään :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihen oli kyllä vaikea uskoa, kun yritti löytää itsestään jotain riittävän kiinnostavaa kirjoitettavaa... Vaan hyvä, jos tämäkin kalpasi ;-)

      Poista
  3. Kiitos haasteesta! Otan vastaan ja yritän saada sen täytettyä juuri alkaneen lomani aikana!

    VastaaPoista
  4. Ajatella, kerroit sujuvasti 22 asiaa itsestäsi. Paljolti löysin itseänikin ajatuksistasi.
    Hyvää Pääsiäisen aikaa, sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi sujuvasti... Aikaa meni pohtimiseen vaikka kuinka. Vaan yhden päivän aikana sain tikut raavittua päästäni ;-)

      Poista
  5. Kiitos Susanna haasteesta, mie palaan lähipäivinä asiaan.

    VastaaPoista