Luonto kohtaa kaupungin - yllättävästi

Eilen bongasin jotain mielestäni aivan uniikkia. Tänään sain kuulla, että useampikin ihminen oli havainnut sen jo viime syksynä (eikä ollut kertonut minulle mitään... :-( )

Linnun pesältä se näytti ja sitä se todellakin oli. Ympäristöalan työpaikassa olen tottunut siihen, että viestintä- ja neuvontayksikkömme väki tekee vaikka mitä luontoystävällisiä ihmeitä. Pohdin jo sitäkin, olivatko he käyneet koristelemassa työpaikan ovensuuta (Pasilassa!) näin kevään kunniaksi. Mutta aito linnun kyhäelmä se sitten oli.

Eilen oli kiire junalle (niinkuin aina työpäivän jälkeen), joten päätin, että nappaan kuvan pesästä vasta tänään aamulla. Niin teinkin. Samalla ympärilleni silmäillessäni huomasin yhden toisenkin turvakameran luona vastaavan, hieman pienemmän pesän alun. Tottakai sekin piti kuvata :-)

Tätä kuvattuani tuttu siivooja tuli kertomaan, että hän oli eilen ihmetellyt ensin, miksi joku lintu oli pörräillyt tämän toisen oven edessä ihan jatkuvasti. Se linturassukka (näin ajattelin)  oli viikonlopun rauhassa löytänyt mielestään täydellisen paikan pesälle. Silloinhan tuolla ei liiku juuri kukaan. Sitten maanantaina paikka tulviikin ihmisistä ja hälinästä... Tämäkään ei siis nähtävästi ole viestintäyksikkömme kampanjointia ;-)

Kevät - kaksi varmaa merkkiä siitä :-)

Kevät on - ettei melkein kesä ;-) VR on ainakin siirtynyt kesäkauteen. Junavaunussa oli 28 astetta lämmintä ja ilmanvaihtoa ei saanut mistään. Katossa olevista tuuletusrei'istä ei tullut minkään lämpöistä ilmaa. Siellä sitä sitten hikoiltiin...

Toinen takuuvarma (ainakin) kevään merkki on se, että töiden jälkeen kotiin tultua oli vielä niin valoisaa, että oli pakko lähteä kameraa ulkoiluttamaan ulos. Sinne mentiin kameran kanssa ihmettelemään, miten ollaan kuuden jälkeen illalla ulkona ja aurinko näkyy vielä metsän reunan yläpuolella... En tiedä kumpi meistä oli enemmän hämillään - kamera vai minä. Pari kuvaa räppästiin ihan harjoittelun vuoksi ;-)

Lumi oli melkein sulanut. Silti näkyi, kuka tästä oli mennyt :-)

Suuruudenhullut (?) viherpeipot valitsivat laulupuukseen yhden kaikkein korkeimmista kuusista. Ja sinne latvaan piti tietenkin päästä päivystämään :-) Nippa nappa näin, että joku lintunen kaverinsa kanssa siellä latvassa istuskelee. Mutta aurinko paistoi sinne vielä komeasti.

Päivittelin hieman blogini postausten tunnisteita / hakusanoja. Ainakin hakusanoilla Myllykoski, Nurmijärvi ja pitkospuut löytyy nyt paljon aiempaa enemmän postauksia. Mukana myös paljon mainostamani kuvaussaapikkaat :-)

Pitkospuita

Rakastan paikkoja, joissa hyvät retkeilypolut on yhdistetty kauniisiin maisemiin. Jos esimerkiksi järvi on vieressä, on upeaa, jos pääsee mahdollisimman usein ja läheltä kulkemaan rantaa pitkin. Nurmijärvellä Myllykoskelta lähtee luontopolku, jossa ei tarvitse samoilla pelkästään metsän uumenissa. Polku myötäilee joen rantaa, vaikka käy välillä metsässä syvemmälläkin. Aina palataan joen rannan läheisyyteen.

Kauniilla kelillä liikkeellä oli muitakin, mutta porukkaa oli huomattavasti vähemmän kuin toisessa vaihtoehdossani olisi todennäköisesti ollut. Toinen vaihtoehtoinen retkikohteeni oli Helsingin vanhankaupungin lahti, mutta epäilen sen olleen kauniina lauantaipäivänä kovasti, kovasti kansoitettu.

Liikkeellä olevat ihmiset olivat oikein ystävällisiä, eikä mukaan mahtunut yhtäkään äänekästä porukkaa. Edes lapsiperheet eivät käyneet kovaäänistä keskustelua, kuten joskus tuppaa käymään. Minusta on niin upeaa, että lapsiakin kannustetaan ja opetetaan kunnioittamaan luonnon rauhaa. Silloinhan kuulee ja näkee paljon enemmän.

Luontopolusta suurin osa on pitkospuita...

Neljäs kerta - ja nyt kuulin laulun (luulen...)

Jo neljäs koskikarabongaukseni! Olin ainakin ihan aluksi varma siitä, että kuulin sen laulavan. Näin niitä mielestäni kaksi. Ja se, jonka sain kuvaan, istui tämän puun oksalla :-)

Puu oli kaatunut Vantaanjoen toiselta puolelta veteen ja oli ärsyttävän kaukana. Voi olla jopa, ettei koskikarakaan ihan heti osu silmään ;-) Se on lisäksi melkein selin, joten sen hahmottaminen kuvasta on vieläkin vaikeampaa.

Kuulin siis kauniin, kauniin laulun. Yhdessäkään kuvassa koskikaran nokka ei kuitenkaan ole auki. Lisäksi pian oli äänessä kokonainen orkesteri. Se ei helpottanut äänten erottamista. Puun ykäosasta (tästä suunnasta katsottuna alkoi pompiskella vartta alas toinenkin lintu - mustarastas. Se yhtyi lauluun. Lisäksi paikalle saapui kaksi innokasta sinitinttiä, jotka jodlasivat mukana nekin. Kokonaisuus oli kerrassaan ihana.

Linnut ovat näissä kuvissa ärsyttävän pieniä, mutta putkellani on rajoitteensa... Lupaan kuitenkin, että jokaisesta kuvasta löytyy vähintään yksi lintu. Viimeisestä jopa kaksi - ei kun etsimään siitä :-) Kuvaa klikkaamalla saat vähän enemmän etsintäpinta-alaa.  Kun olet paikantanut karan, voit etsiä sitä uudelleen tuosta ihan ensimmäisestä kuvasta. Siellä se on :-)

Ihan kohta

Huomenna haetaan pojan kanssa hänelle ruokailuruhmä Ikeasta, mikäli kaikki sujuu niinkuin on suunniteltu. Vaikka lähden huomenna töistä hieman aikaisemmin, olen todennäköisesti illalla kovasti viikon ja reissun kyllästämä. Voipi siis mennä löhöilyksi.

Mustarastas on vieraillut muutaman kerran lintujen ruokintapaikalla. Tänään näin sen itsekin, mutta kuvattavaksi se ei jäänyt. Aamun pakkasessa aurinko oli juuri nousemassa, kun olin matkalla juna-asemalle. Auringosta kohosi kaunis auringonpilari, mutta siitäkään ei ole kuvaa. Töistä tullessa satoi lunta. Siitä en yrittänytkään ottaa kuvaa.

Luotan, että pakkaset häipyvät näillä lumisateilla. Lintujen laulu on huumaavaa ja olisi ihanaa päästä pian tarkastelemaan oikein ajan kanssa, mitä luonnossa oikein tapahtuu. Siis jos ei olisi pakkasta eikä sataisi lunta. Mielellään ei sataisi vettäkään...

Tämä tintti on muuten Pasilasta - eksotiikkaa hämäläiselle tämäkin ;-)

Valo- ja luontoterapiaa lounastauolla

Tänään tyttärellä oli viimeinen kirjoituspäivä. Olen elänyt niin hengessä mukana, että minua helpottaa nyt oikein fyysisesti. Tytär sen sijaan jatkaa luku-urakkaansa - nyt pääsykokeisiin.

Kävin ruokatauolla tervehtimässä Kumpulan sorsia. Kumpulanoja oli loppumatkalta jäässä, mutta isolla lätäköllä ne löysivät reunoilta aurinkoisia ja suliakin paikkoja lumen keskeltä. Tosin Helsingissä on aivan älyttömän vähän lunta, meille sitä on kertynyt ihan eri tavalla.

Hanhea ei näkynyt missään. Se on varmaankin lämpöisempinä aikoina löytänyt jo lajitovereitaan. Seurasin myös varpusparven riehumista, se oli villiä ja sähäkkää menoa. Lentelivät kovaa muutaman kuusen välissä ja päästivät taisteluääniä (mitä se sitten tarkoittaakaan). Kuvaa oli mahdotonta saada kuusien välistä, mutta ääni kertoi, että ilmassa ei leijunut ystävällisyyttä.

Siihen lyhyeen pyrähdykseen se puolituntinen hurahtikin. Vaikka ilma oli kylmä, valo- ja luontoterapia tekivät tehtävänsä. Kuvia ei tullut montaa, mutta se ei ollutkaan ainoa päämäärä. Kuvaamisen aiheita ei voi pakottaa ruokatauon ajaksi Pasilan tienoille minua odottelemaan, joten muutama sorsakuvakin oli pelkkää plussaa.

Odottelen lämpeneviä kelejä, mieleni on jo pitkällä keväässä eikä kroppakaan ymmärrä yhtäkkiä kylmennyttä säätä. Viikonloppuna lämpiää. Niin luvattiin. Ja lupaukset täytyy pitää - eikö vain :-)

Nukarinkoski

Nukarinkoski oli viime perjantain alkupiste. Ennen jäälauttojen ja -peitteiden löytämistä olin ensin kävellyt hieman rantaa ylös ja alas. Puissa oli linnunpönttöjä, mutta osa niistä oli vallan käyttökelvottomassa kunnossa, kuten tämä. Ehkä joku korjaa?

Rannalla oli myös kalastuksen kieltäviä kylttejä, jos niitä oikein tulkitsin. Yksi kalastaja virralla oli siitä huolimatta täydessä työn tohinassa. Olikohan tämä sellainen paikka, missä ei saa kalastaa paitsi jollain erityisluvalla?

Niin tai näin, näillä jäillä oli vaikea päästä paikkaan, josta olisi saanut kelpoisen kuvan koskesta. Myllyn käytössä olleen virran yli meni juuri putouksen kohdalla silta. Ei hyvä kuvaukseen, ihan liian pystysuorassa ylhäällä. Toiselta sivulta koski virtasi vapaana, mutten ainakaan nyt keksinyt hyvää ja turvallista paikkaa, josta olisin saanut nuo hyvin kuvaan. Tässä paras yritykseni - siinä näkyy vasemmalla hieman kosken vapaata osaa. Ilma oli kosteaa...

Vapaan osan yläjuoksua:

Ja koko kosken alajuoksua:

Suunnittelen innoissani uusia reissuja. Omat reissut pilvisille päiville ja osat aurinkoisemmille. Lumelle ja lumettomalle omat reissunsa. Jotain tänne lähelle ja jotain vähän kauemmas. Tänään töistä tullessa satoi lunta melkein vaakatasossa, nyt sade on tauonnut, mutta ulkona saa kahlata lumessa. Näin lumisille päiville ei taida haluta suunnitella mitään matkoja. Päätän vain pontevasti, että keli muuttuu hetkenä minä hyvänsä - parempaan suuntaan :-)

Jääpeitettä

Nukarinkoski ei ollut valmis reunojensa tallaamiseen. Joki (Vantaanjoki) oli jäätynyt veden pinnan ollessa korkealla ja jääkerros kattoi laajan alueen. Pitkospuiden päällä oli kupera jääkerros ja pian huomasin, että siinä oli halkeama keskellä kulkureittiä. Jäälauttoja irtoili tämän tästä halkeamien kohdalla ja niiden lähellä käveleminen ei tuntunut houkuttavalta.

Joen rannalla kulki muuten oikein kiitettävästi kävelyreittejä. Ne vain eivät olleet nyt parhaimmassa edustuskunnossa. Kuukauden, kahden kuluttua tilanne on jo aivan toinen. Silloin pitää palata tuonne.

Koskaan ei voinut olla varma, oliko jään alla maata vai vettä. Jäälautat lohkesivat irti hetkessä eikä sellaisen päällä oleminen siinä vaiheessa kutsunut yhtään. Ajelehtivia jäälauttoja näkyi pitkin virtaa. Välillä lautat jäivät kiinni kiviin ja niiden matka hidastui.

Kuhakoskea hieman lähempää :-)

Kuvasin Kuhakoskea ensin vain alhaalta, mutta pian huomasin, että kosken reunaa pääsee helposti nousemaan jalan ja kuvakulmaa saa muutettua muutamalla askeleella. Niinpä lähdin kiipeilemään :-) Täytyy tässä vielä muistuttaa, että vielä muutama vuosi sitten ahdistuin kovasti korkeista paikoista enkä olisi silloin voinut kuvitellakaan kiipeileväni joskus tällaisissa paikoissa ;-)

Ensin kosken aivan ylin osa. Olen tuohon toiseen kuvaan merkinnyt punaisella suurin piirtein tätä vastaavan alueen. Ensin kaunis, ehkä metrin pudotus, sitten loivaa kalliota seuraavaan, isompaan pudotukseen asti.

Sitten kuvakulma samasta paikasta alaspäin. Taas vastaava alue merkitty toiseen kuvaan - nyt sinisellä :-) Tästä saa hieman kuvaa siitä, että olin korkealla - ja reunalla. (Hyvä minä!)

Ja sitten pari pitkän valotusajankuvaa vielä alajuoksulta. Käy varmaan ilmi, että olen aivan koukussa juoksevaan veteen? ;-)

Kuhakoski

Kuhakoskesta laitoin eilen pitkän valotusajan kuvan. Aukko oli f32 ja valotusaika 10 sekuntia. Tässä muutama lisäkuva Kuhakoskesta eri kuvakulmista ja eri valotusajoilla.

Eilisen kuvan painopiste oli tuolla ylhäällä, hieman oikealla. Siellä on kosken terävin putous. Kosken alajuoksulla on miellyttävästi käveltävää kiveä ja kalliota. Kuvauskulmaa sai etsiskellä ja kokeilla ihan rauhassa. Tässä kuvassa aukko on sama f32, mutta valotusaika 1/10 sekuntia. Vesi näyttääkin tässä ihan erilaiselta.

Tässä näkyy tuo putousosa paremmin. Eilisen postauksen kivimöhkäle vesimaidon keskellä näkyy nyt paremmassa mittakaavassa putouksen yläosassa. Alajuoksu jatkuu oikealle,  ylemmässä kuvassa enemmän alajuoksua. Aukko vieläkin tuo f32 ja tässä kuvassa valotusaika 5 sekuntia.

Alajuoksusta sitten vielä oma kuvansa:

Voin vain mielessäni kuvitella, miltä paikka näyttää kesän vihreän keskellä. Tänne pitää ehdottomasti tulla uudestaan.

Pitkää valotusaikaa

Aamupäivästä vietiin ensin pojan pyörä huoltoon. Sitten lähdin ajelemaan kohti Nukarinkoskea Nurmijärvelle. Siellä riitti käveltävää ja kuvattavaa siinä määrin, että päätin jättää matkasuunnitelmassani alunperin mukana olleen Myllykosken väliin. Myllykoski on kuitenkin ennestään tuttu ja kovin helpon poikkeamisen päässä työmatkalla, jos autolla vain on liikenteessä. Sinne ehtii siis moneen kertaan myöhemminkin. Toki takaisin aion mennä Nukarinkoskellekin. Nyt ei todellakaan ollut kaikkein paras hetki käydä siellä. Jo kuukauden, parin kuluttua tilanne on varmasti moninkertaisesti parempi.

Toiseksi koskikohteekseni jäi (niinikään Nurmijärvellä) Kuhakoski. Ihana koski, kerta kaikkiaan. Ainakin kuvaamisen kannalta. Kompakti paketti, jossa oli kaikki. Sinne menen myös ihan varmasti uudestaan :-) Ennen kaikkea menin koskille harjoittelemaan lisää pitkän valotusajan kuvaamista. Kuvien läpikäymiseen menee varmasti ikuisuus, mutta onhan tässä aikaa. Yli kuuden tunnin reissu matkoineen, ulkoilemisineen ja kiipeilemisineen tuntui oikealta urheilulta. Ainakaan en tänään jaksa ryhtyä mihinkään valokuvamaratonin katselemiseen. Sen verran tarkistin, että katsomiskelpoisia kuviakin tuli. Hyvä niin :-)

Lomapäivää odottelen

Huomenna olen lomapäivällä ja tarkoituksena on lähteä valokuvausreissulle. Pitkä viikonloppu ja rauhallinen valokuvausretki syyhytyttävät jo nyt :-)

Aamuheräämiset ovat hyväntuulisempia, kun valo kajastaa pian jo taivaalla. Illalla löydän itsestäni ylimääräistä virtaa lisääntyneen valon myötä. Ja huomiseksi säätiedotus lupasi vielä kelpoiosta keliä. Mikäs sen parempaa :-)

Viime sunnuntain kävelylenkillä näin yhden kunnon ukkofasaanin. Se ei ollut kuvaustuulella, vaan piilotteli varpujen ja pensaiden suojassa. Se oli kuitenkin iso verrattuna niihin edellisen kevään poikasiin, jotka vieläkin kulkevat kimpassa täällä meillä päin. Isompi joukko on jo tosin niilläkin hajonnut. Viimeksi näin kolmen nuoren uroon porukan hiippailemassa pellon laidassa. Ne olivat todella solakoita ja nuoren oloisia.

Tämä pikkuvarpunen huusi pihassamme urku auki. Nyt ei enää ääntä säästellä eikä lennetä joka häiriöstä piiloon. Nyt on tosi paikat. Hieman syvemmälle oksistoon se lopulta siirtyi, mutta mitään hoppua sillä ei kuitenkaan ollut.

Pihan perällä kasvit elävät puolivillinä. Siellä viihtyvät kesällä niin siilit, linnut kuin oravatkin. Tämä pioni on kohottelemassa varsiaan, vaikkei sitä olekaan syksyllä huollettu. Ja siihenhän se on jo tottunut. Se on sitkeän sissin perua. Alkuperäinen on selvinnyt monesta ruohonleikkurilla jyräämisestä (vahingossa) ja monesta siirtoyrityksestä. Lopputulemana on ollut poikaspioneja eri puolille pihaa. Vanha kasvaa vieläkin uutta versoa :-)

Saapas sitten nähdä, mitä huominen päivä tuo tullessaan. Vapaapäivän ainakin ;-)