keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Kumpulan sorsa

Lähdin töistä vähän tavallista aikaisemmin ja olin alunperin menossa kuvaamaan vaikka minne. Siis sellaiset olivat suunnitelmat vielä aamulla, kun taivas oli sininen ja aurinko paistoi kauniisti. Pilvinen keli ei soveltunut oikein mihinkään, joten kävelin ihan viereen paikkaan, jonka nimeksi kartta ilmoittaa Kumpula. Kartan ja Flickrin mukaan siellä piti olla juoksevaa vettä. Ja olihan siellä. Ruskeaa, mutta lintuja täynnänsä.

Osoittautui, että paikka olikin juuri aivan sama, josta olin lueskellut Suomen Luonto -lehden www-sivuilta. Paikalta löytyi tavallisten sinisorsien lisäksi valkoposkihanhi, erikoisen värinen sorsa ja haapana (näin ymmärsin). Tässä pikainen kuva taas vähän erilaisesta sorsasta - kaunis tämäkin :-)


2 kommenttia: