torstai 30. toukokuuta 2013

Saari ja harakka...

Paikka, josta melkein kaikki ovat kuulleet ja jossa jokainen arvonsa tunteva pääkaupunkiseudulla asuva täysikäinen on käynyt ja jossa minä olin ihka ensimmäistä kertaa. Kertoo varmasti maalaisuudestani enemmän kuin nuoruudestani ;-)

Seurasaari. Kokoustimme siellä työpäivän ja jäin sinne työpäivän jälkeen kiertelemään ihan lyhyesti. Kameran kanssa tietenkin. Minimoin kuljettavan reitin, mutta halusin silti koluta rannat. Jokaista sokkeloa en käynyt läpi ja moneen paikkaan olisi ollut mukavaa jäädä ihan istumaan, katselemaan ja odottamaan. Mutta kotimatka kesti vielä 2,5 tuntia julkisilla kulkuvälineillä ja seuraavana aamuna oli lähtö aivan normaalisti töihin puoli seitsemän aikaan, joten tästä tuli tutustumisreissu. Seuraavan kerran lähden sinne ajan kanssa. Ja todennäköisesti tyttären kanssa. Hän rakastaa samanlaista paikkojen koluamista kuin minäkin. Mutta lyhennämme matkaa, emmekä kulje täältä maaseudulta asti julkisilla...

Tähän hätään kuva linnusta, jonka näin nyt toista kertaa elämässäni. Viimekesäisellä Helsingin meri-sight-seeing-reissulla näin näitä ensimmäisen kerran, nimeä en monipuolisen reissun jälkeen huomannut edes etsiä. Tiitsan blogista sen nimen sitten opin: Meriharakka. Kaunis lintu..

.

4 kommenttia:

  1. Muutama päivä sit näin tuollaisen linnun, ai se on meriharakka, en vielä tiennyt sen nimeä, en ehtinyt ottaa kuvaa siitä, eka kertaa näin sen, merihän täälläkin on lähellä.Hyvä kuva linnusta ja kaunis se onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hyvät, hiljaiset tossut ja pääsin ilman isoa meteliä kohtuuetäisyydelle. Kameran jalka olisi taas ollut tarpeeseen, mutten millään etukäteen arvannut sitä kuvien määrää, mitä tuli sitten otettua...

      Poista
  2. Porkkananokkahan se, mainio lintu, mutta niin paha ääninen. Seurasaari on upea paikka, en ole minäkään siellä käynyt kuin joskus 60 luvulla viimeksi. Oiskohan syytä päivittää sielläkin käynti. ;)
    Ps. mukava kun blogistani on ollut jotain hyötyäkin ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen Seurasaarta kaikille.

      Blogistasi on paitsi hyötyä myös rutkasti iloa :-)

      Poista