Koin tänään eilisen esimiesvalmennuksen valokuvia käsitellessäni hullaannutta innostusta. Tajusin kirkkaana sen, miten jokainen ihminen on äärettömän kaunis. Etenkin nauraessaan tai hymyillessään. Minä katselin keski-ikäisten valmennettavien kuvia ja sitä, miten kauniilta ja upealta jokainen heistä näytti. Se oli vaikuttavaa.
Kukaan ei poseerannut, vaan kaikki seurasivat valmennusta sillä aikaa kun hiippailin kameran kanssa räpsimässä kuvia. Kaikki olivat rentoja, omia itsejään. Ja se näkyi kuvissa.
Miksi nuoret naiset ja miehet tuskailevat oman ulkonäkönsä perään, vaikka tähänkin mennessä mielestäni jokainen nuori ihminen on aina ollut kaunis (paitsi silloin, kun olin itse nuori)? Eikä meidän keski-ikäistenkään pitäisi miettiä niitä yksityiskohtia kehossamme, jotka erottavat meidät täydellisestä.
Me ansaitsisimme sen, että katsoisimme niitä isoja asioita, jotka paljastavat kaiken kauniin meissä. Yhdellä on pettämätön tyylitaju, toisen nauru tarttuu valokuvastakin. Kolmannella hymy näkyy silmien kautta aina sieluun asti. Neljännellä on kyky hiljentyä ja keskittyä. Ja niin edelleen.
Vahinko, etten voi yhtäkään noista kauniista kuvista laittaa tähän blogiini. Voin vain kehottaa tarkastelemaan muita ja ennen kaikkea omaa itseä uudella silmällä.
I took yesterday some photos in our manager training. Today I edited the photos. What I saw in those pictures was beautifule people. I realised, that every single one of us is beautiful in some way. Everyone.
Olet oikeassa! Hienoa sanomaa.
VastaaPoistaVälillä mua häiritsee valokuvauksessakin se, että me useimmat etsimme täydellisen kaunista kuvaa, rajaamme kuvasta pois vähemmän täydellisen kauniin. Niin kuin vain täysin "virheetön" kelpaisi...
Ja kuitenkaan emme täydelliseen koskaan pysty. Siinäpä dilemma...
VastaaPoista