perjantai 24. syyskuuta 2010

Aurinkoa ja saattohoitoa - Sun somewhere over there


Ilta oli eilen kaunis. Tältä näytti, kun lähdin Terhokotiin vapaaehtoisten tukihenkilöiden koulutusinfoon.

Tiesitkö, että suurin osa Terhokodin asiakkaista asuu kotonansa? Kuulostaa upealta, että saattohoito voidaan ulottaa ihan kotiinkin asti.

Terhokodissa on henkilökuntaa noin 40 ihmistä. Vapaaehtoisia tarvitaan 60-70 kappaletta. Nyt alkaa maksimissaan 20 henkilön koulutus uusiksi tukihenkilöiksi. Halukkaiksi ilmoittautuneita on huomattavasti enemmän.

Koulutus kestää nelisen kuukautta - joulua lukuunottamatta jokainen keskiviikko. On äärimmäisen harmillista, että osa keskiviikkoilloistani ovat jo varattuja - muuhun vähintään yhtä tärkeään.

Mutta innostukseni saattohoidon tukihenkilöksi pyrkimiseen ei vähentynyt. Ennemminkin päinvastoin.



It was beautiful yesterday evening. One could almost see sun shining...


9 kommenttia:

  1. Kaunis kuva, joka jotenkin sopii tekstiisi. Ihailtavaa, että haluat tukiehnkilöksi. Raskasta, mutta palkitsevaa. Käytkö katsomassa valokuvasivullani Alfeimissa, sielä on jotain sinulle;)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Valokki!

    Sekä tunnustuksesta että tunnustuksesta.

    VastaaPoista
  3. Heippa,poikkesin ekan kerran tänne Valokin luota.Ihanan hempeä kuva ja sopii tosi hyvin aiheeseen saattohoito.
    Taidat olla voikas ihminen kun psyyke kestää saattohoidon,ihailtavaa.
    Hyvää viikonloppua

    VastaaPoista
  4. Upea kuva! Hyvä on tehdä sitä mille sydän palaa, silloin on juuri oikeassa paikassa, vaikkakin välillä olisi raskaampaa.
    Voimia sinulle!

    VastaaPoista
  5. Onnea tunnustuksesta. Kaunis kuva, monitasoinen. Ja voimia tärkeään työhösi. Tiedän että itsestäni ei olisi tuollaiseen työhön. Hienoa että sinulla on voimia ja aikaa näin tärkeälle asialle.

    VastaaPoista
  6. Aivan ihastuttavan kaunis kuva, samaa mieltä sopii täydellisesti asiaan mistä kerrot, on hyvin tärkeää ja hieno asia jos saattohoitoa voimme ulottaa kotiin asti ♥♥

    VastaaPoista
  7. Saattohoito on tärkeää ja arvostan hyvin korkealle henkilöitä, jotka sitä tarjoutuvat tekemään. Samalla liikutaan nyt taas siinä surun aihepiirissä, jota minun on ollut vaikea käsitellä ja josta on edelleen niin vaikeaa puhua isän kuoleman jälkeen.

    En itse kykenisi ikinä noin raskaaseen vapaaehtoistyöhön. On mahtavaa, että sinä pystyisit!

    VastaaPoista
  8. Henrietta: En nyt ihan psyykeeni varaan tätä laskisi ;-) Voihan olla, että todellisuus osoittautuukin liian rankaksi. Sitä ei tiedä vielä.

    Marie Elisabeth's rum: Kiitos kannustuksesta. Mielelläni ainakin kokeilisin.

    Elisa: Tiedä noista voimista vielä. Halua riittää. Saa nähdä kuinka pitkälle se riittää.

    Seijastiina: Tuo kotielementti tuntui minustakin kovin miellyttävältä ja lempeältä.

    Ansku: Kaikki aikanaan ja kukin omalla polullaan. Oman lähimmäisen menettäminen on kuitenkin aina eri luokan asia kuin tuntemattomien auttaminen vastaavassa tilanteessa.

    VastaaPoista
  9. Voimia hienoon mutta raskaaseen vapaaehtoistyöhön.
    Se varmasti ottaa, mutta myös antaa paljon. Hienoa että sitä työtä tekemään löytyy aidosti välittäviä ihmisiä.

    VastaaPoista