Vuosia sitten meillä piti olla pitkästä, pitkästä aikaa koko perheen yhteinen kesäloma. Talon ulkolaudoitus piti vaihtaa samana kesänä, mutta suunnitelman mukaan mieheni purki vanhan laudoituksen ja remppamiehet laittoivat uuden tilalle. Niin ei kuitenkaan käynyt.
Mies teki kyllä osuutensa, mutta remppamiehet ilmoittivat, etteivät tulekaan. Käytännössä kesäloma meni sitten siihen, että mies paukutti talon seiniä kuntoon. Se siitä kesälomasta. Siitä sisuuntuneina päätimme, että syksyllä lähdemme sitten lomalle koko perhe. Kesälomalle. Oikein etelään. Ihan ensimmäiselle etelän reissullemme.
Emme ole mitään kummoisia auringonottajia, mutta leppoisa viikko etelässä kesken syksyn rännän ja kylmän teki meille hyvää. Tuli levättyä. Ja vietettyä aivan mahdottoman paljon yhteistä perheaikaa. Joten siitä tuli jokasyksyinen tapa.
Viime syksynä reissu jäi olosuhteiden pakosta väliin. Nyt kaipaisin sitä aivan mahdottoman paljon. Josko rahaa siunaantuisi jostain niin paljon, että saisi koko pesueen viikoksi lämpimään. Lepäämään. Olemaan tekemättä mitään. Paitsi ristikoita. Ja parantamaan iltaisin lämpimällä ja mutta pimeällä parvekkeella maailmaa.
Toivossa on hyvä elää, väitti taannoin kuulemma eräs lapamato (tämä juttu kulkee suvussa, pahoittelen ;-))
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti