sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Työilmapiiripohdiskelua

Olen kovasti kannattanut sitä, että työpaikalla pitää saada olla aito oma itsensä. Samalla hengenvedolla olen kannattanut yhtä vankasti sitä, työpaikalla pitää jaksaa käyttäytyä kohteliaasti, sivistyneesti ja muita arvostavasti. Lyövätköhän nuo tavoitteet toisiaan korville?

Työpaikkojen huonoista käytöstavoista huolestuvat aina ne, jotka niistä kärsivät. Ne, jotka eivät syystä ta toisesta kärsi muiden käytöksestä, antavat piu-paut käyttäytymispuheille. He ovat kuulemma aikuisia, eikä heille tarvitse lässyttää kuin lapsille. Eikös voitaisi keskittyä ihan asiaan vain?

Onko kysymys käytöstavoista vai arvoista ja asenteista? Toisten kunnioittamisesta ja arvostamisesta sekä myös muiden ehdoilla menemisestä?

Hällä väliä. Samat ihmiset eivät ole koskaan syyllisiä heikkoon käytökseen, eivätkä he millään suvaitse aiheeseen kajoamista omalla työpaikallaan. (Onpa muuten samanlaisia toimintamalleja joissain kodeissakin). Osa henkilöstöstä osoittelee sormellaan huonoa työilmapiiriä ja reagoivat puuttumattomuuteen kukin omalla tavallaan.

Kyllä olisi kunnon johtamiselle tilausta :-)

2 kommenttia:

  1. Olen kovasti ajatellut tuota aitous-asiaa. Ja mielestäni olisi valtavan tärkeää, että ihmiset voisivat ja uskaltautuisivat olemaan mahdollisimman aitoja koko ajan, työssäkin.

    Mutta. Ei aitoutta mielestäni todellakaan ole se, että syytää kaiken pahan mielensä myrkkynä toisten silmille aina silloin kun sattuu huvittamaan väittäen: "minä olen vain aito, tälläinen minä olen".

    Aitoutta on tunnustaa ja myöntää ajatuksensa ja tunteensa.

    Mutta niiden todellisten ajatustensa ja tunteidensa ilmaisuun voi sitten valita hyvin monenlaisia tapoja, joista toiset ovat ympäristölle ystävällisiä/rakentavia ja toiset sitten taas kaikkea muuta ja saavat vain negatiivista aikaan.

    Toivottavasti ihmiset uskaltautuvat olemaan yhä aidompia tunteidensa ja ajatustensa julki tuomisessa, valiten luovasti aina rakentavimman ja kulloinkin suurinta mahdollista yhteishyvää luovan tavan!

    Hyvää innostavaa, rakentavaa alkanutta uutta vuotta kaikille!

    VastaaPoista
  2. Erinomainen kommentti!

    Yhtä innostavaa uutta vuotta sinullekin!

    VastaaPoista