Vauhdikas sunnuntai

Sunnuntaina koukutuin Olympialaisten katsomisen lisäksi tutustumaan 500px-sivustoon. Hui, miten sainkaan aikaa katoamaan :-) Toki sunnuntaina menee aikaa moneen ihan 'asialliseenkin' touhuun. En päässyt ihan koko päivää lusmuilemaan.

Linnut luulivat (tai tiesivät) oikein tosissaan, että nyt on kevät. Lauleskelu oli riemukasta - ja linnut eivät tulleet kuvattavaksi. Kävivät syömässä, mutta kun ilmestyin vahtiin kameran kanssa, ne häipyivät kuusen toiselle puolelle laulamaan puoleksi tunniksi - kuin näyttääkseen minulle, etteivät ne välttämättä minun ruokiani tarvitse, tulevat hyvin toimeen omillaankin. Ja kun häivyin päivystämästä, ne olivat oitis paikalla sankoin joukoin...

Onneksi koira ei petä. Juuri niin - koirakuvia taas ;-) Joku väittää, etteivät koirat ole ilmeikkäitä. Minä olen tietenkin ihan eri mieltä...

Pysähtymisen paikka :-)

Jos tassuissa on lunta, alkaa operaatio. Niinkuin kenellä tahansa naisella ;-)

Ihan estotonta...

Ei kuvaajan sää, mutta tässä kunnossa se ei oikein edes harmita. Tänään on vielä oikein mainio päivä olla sisällä, olo on jo pari himppua parempi kuin eilen :-)

Koiran suhtautuminen lumeen on hassua. Jos lunta kerääntyy tassuihin, se on kamalaa ja sille pitää tehdä heti jotain. Jos lunta on missä tahansa muualla kropassa, se ei häiritse pätkääkään. Itse asiassa lumen sekainen turkki taitaa olla vain hyvä juttu.  Lumessa piehtaroidaan ilman häpeän häivää aivan estottomasti, jos yhtään kutsuvaa tuoksua on tiedossa ;-)

Onneksi on näitä vanhoja...

Eilinen meni harakoille, samoin tämän päivä. Jospa nyt lähtisi olo edes lievään nousuun.

Sen kunniaksi viime viikonlopun sorsakuvia. Uusien kuvien ottamisesta en juuri nyt edes haaveile, mutta päänsärky antaa periksi jo hetkittäiselle kuvien katselulle. Ja silmät kiinni voi tehdä suunnitelmia siitä, mitä haluaisi kuvata seuraavaksi sitten kun olosuhteet sen sallivat...

Mielikuvaharjoitteita flunssan kaatamiseksi

Flunssa on tehnyt pari päivää tuloaan. Päänsärky himmentää kuvien katselemisen iloa, mutta onneksi kaikki flunssat menevät ohi. Niin siis tämäkin.

Täytyy meditoida itsensä lempeän rentoon olotilaan. Niin kuin nämä sorsarouvat tässä kävelemässä ja leppoisasti rupattelemassa. Tai tuo rupatteleminen on ehkä vain minun mielikuvaani ;-)

Huomaan, miten tämä kuva on minusta leppoisan oloinen, koska siinä on auringon valoa. Sama kuva paksun pilvipeitteen alta kuvattuna ei vaikuttaisi minuun ollenkaan samalla tavalla. Samaa fiilistä voi jatkaa ilman sorsia...

Valoa ei tarvitse olla paljon, pieni hiven riittää...

Rentouttavaa iltaa ja piristävää huomista päivää :-) Minä jatkan seurustelua poskionteloitteni kanssa ja yritän löytää rennon olotilan, jossa uni toisi hieman helpotusta kökköiseen oloon.

Ihme, etteivät ne koskaan tunnu kolaroivan...

Sorsien liikennesäännöt ovat ihan erilaisia. Päättömän näköiset pyrähdykset ja joukkosiirtymiset eivät ole kertaakaan päättyneet kolarointiin minun näköpiirissäni. Jotain sellaista taitoa niillä on, etteivät joudu ongelmiin, vaikka harrastavatkin holtitonta joukkoliikkumista. Vai mitä sanot?

Sorsat lentelivät viikonloppuna paljon ja herkästi - pakkanen ei puristanut niitä ollenkaan yhtä ilkeästi kuin viikkoa aikaisemmin. Kuvia kannattaa jälleen klikata, niin näkee kaiken hieman suurempana :-)

Lumoava koskikara

Kuvia paljon ja aikaa aina liian vähän. mutta eipä valiteta. Muutama kuva lisää koskikarasta. Näin, kun se työnsi päänsä veteen. ensin luulin, että se juo, mutta kun se työnteli päätä jatkuvasti veteen ja yhden kerran lumpsahti veteen sukkeluksiin, päättelin että se olikin tiirailua (tai tähystystä). Jonkin ajan kuluttua lintu palasi pinnalle ja lennähti vedestä jään reunalle jotain suussaan - ruokaa todennäköisesti. Ja teki sen uudestaan ja uudestaan.

Kerran koskikara lensi pois palatakseen uudelleen. Toisella kerralla se hyppeli niin kauas, ettei kamera enää kantanut sinne asti.

Sorsista opin aikoinaan paljon niin, että seurasin ja kuvasin niitä, huomasin jotain erityistä, mistä pääsi paremmin jyvälle valokuvaa katsoessa ja sitten etsin aiheesta lisää tietoa. Sama uteliaisuus herää nyt koskikaran kanssa. Netti kertoo, että se kävelee vesiuoman pohjalla ja etsii syötävää - ei siis sukella siellä. Lisäksi löysin tietoa, jonka mukaan Etelä-Suomessa talvella tavattavat koskikarat ovat todennäköisesti Norjasta ja Ruotsista tänne talvehtimaan tulleita yksilöitä (Luontoportti).

Yllätyksiä päivän mittaan

Sunnuntai tuntuu nykyisin olevan viikon vauhdikkain päivä. Onneksi päivään suotiin hetki kevyttä auringonpaistetta, niillä energioilla ei vauhti haittaa :-)

Kuvausreissulla tuli räpsittyä kuvia oikein olan takaa, ihan vain varmistelin, että jokin ainakin onnistuu. Törmäsin hieman yllättäen koskikaraan ja ensin hiipparoin sen perässä ilman kamerajalustaa. Toisella kierroksella otin jalustan mukaan, ei se kuvaaminen sen kanssa ollut yhtään vaivalloisempaa.

Tämä oli siis elämäni toinen koskikara ja nyt ihan kaupunkiasutuksen kupeessa. Vastavalokaan ei auttanut kuvaamista, mutta ei se sitä hidastanutkaan ;-)

Kuvat ovat vielä käymättä läpi, yhden sieltä bongasin tähän 'hätään'.

Salaisuus lumen alla?

Harmaa päivä. Uutta lunta, osa on aurattu jo aamusta, osaa ei ole aurattu ollenkaan. Vieressä oleva pelto kertoo totuuden: aika vähän sitä lunta on vieläkin. Tyttären koeviikko jatkui koululla lauantainakin ja hän kulki vielä sinnikkäästi pyörällä. Pyöräteitä ei tietenkään oltu aurattu, joten raskasta oli. Joten siinä mielessä lunta oli tullut kuitenkin tuntuvasti.

Linnut leikkivät kanssani piilosta, enkä arvaa kovin pitkälle kipeällä jalallani vielä kulkea. Koira lähti sen sijaan enemmän kuin innokkaasti kanssani lammen takana olevalle pysäköintialueelle. Se oli aivan tyhjä, joten koiran saattoi päästää siellä irralleen huvittelemaan. Viereisen kävelytien ja pysäköintialueen välissä on korkea verkkoaita, joten koiralle ei tule mieleenkään livahtaa ohikulkijoiden perään haukkumaan. Haukkuu ihan vain omalta paikaltaan ;-)

Pienen pieni kasa lunta oli muodostunut liikennemerkin juurelle. Se kiehtoi koiraa huomattavasti enemmän kuin minua. Minä tyydyin valokuvaamaan hassun touhuja :-)

Aurinkoa vai ilman?

Jalkaa on hoivattu oikein kunnolla. Eilen äkkityöhön joutuneet muut lihakset ovat tänään esittäneet kivuliaan protestinsa - koko kroppaa kolottaa. Minä päätin hoitaa tilanteen pitkillä päiväunilla. Unien aikana iloinen auringonpaiste oli vaihtunut pilvisyyteen ja kevyeeseen lumisateeseen.

Lumisade jatkunee huomenna ennustusten mukaan. Sunnuntain ennusteet vaihtelevat pilvisestä puolipilviseen. Ilmatieteenlaitos lupaa Hämeenlinnaan sunnuntaiksi pilvistä, Foreca puolipilvistä, samoin Iltalehti. Iltelehden pilvisyysprosentit asettuvat tällä hetkellä sunnuntaille tänne Hämeeseen 75-85% välille. Kokemusteni mukaan Iltalehden sääennuste ei muutu kovin helposti, vaikka ympäristössä tapahtuisi vaikka mitä. Jos siis sunnuntaina aurinko kumottelee, hyvä, mutta varasuunnitelma kannattanee kyhätä pilvipäivänkin varalle...

Lumisade toivottavasti muuttaa aika lumetonta maisemaa hieman paremmin pakkasen kestäväksi.

Toki lisälumen jälkeen luistelu jäällä onnistunee enää erikseen auratuilla reiteillä. Viime viikonloppuna jää tarjosi hyvän (vaikka kylmän) liikuntapaikan niin kävelijöille, hiihtäjille kuin luistelijoillekin.

Alajärven jäällä oli liikkeellä myös pilkkijöitä. En käynyt kyselemässä saalistilanteita.

Aulangon ulkoilumajalla laituri on jäänyt talveksi paikalleen. Tarkoituksella vai vahingossa?

Alajärven rannalla suurin osa veneistä oli viety pois tai ainakin vedetty maihiin ja käännetty ylösalaisin. Toivottavasti tämä vene jaksaa kantaa kaiken talven aikana siihen kertyvän...

Sunnuntain jälkeen on luvattu jopa plus-asteita. Toivottavasti se ei tiedä märkää ja sohjoista. Siihen nähden viikonloppuna on vielä kelpo ulkoilukelit :-)

Ihan erilainen päivä

Tänään loukkasin työmatkalla jalkani ja nyt minun pitäisi hoitaa ja lepuuttaa sitä vielä huominenkin päivä. No, ei sillä ole kiva kävellä, joten mieluusti lepuutan.

Se on kumma, mieten mieli sekottuu keskelle arkea töksähtävästä yllättävästä tilanteesta. Työmatkatapaturman raportointi vaati todellista keskittymistä. Tilanteen kuvaaminen viralliseen dokumenttiin oli hämmentävää, kun ei tiennyt, missä persoonassa itsestä pitäisi siinä kertoa.

Paluumatkalla kotiin aurinko häikäisi ihanasti. Laitoin silmäni kiinni (istuin siis junassa, en ajanut autoa) ja nautiskelin valosta ja sen väreistä luomien läpi. Huomiseksi luvattu vielä aurinkoista, lauantaiksi lumisadetta. Saas nähdä, miten oikein tai väärin olen tällä kertaa tulkinnut säätiedotuksia ;-)

Avannon pauloissa...

Siis ei - en ui, en missään nimessä. Avannossa siis. Mutta avantojen katsominen on alkanut viehättää. Tällä kertaa vuorossa on Aulangon ulkoilumajan avanto. Sauna on ruma kuin ***, mutta ajanee teknisesti asiansa. En ole käynyt kokeilemassa, mutta kukaan ei ole saunaa haukkunutkaan.

Nyt, kun oli kantavaa jäätä, kävin kuvaamassa järveltäkin. Avannon vierestä jäällä kulkee ainakin tällä hetkellä hiihtolatu. Jäljistä päätellen osa luisteluhiihtäjistä ohittaa avannon kovin lähituntumalta. Hirvitti katsoa niitä jälkiä, mutta toivottavasti aikuiset ihmiset tietävät, mitä tekevät. Avantoiuinti uimapuvussa on kuitenkin varmasti oikein miellyttävää verrattuna avantouintiin hiihtoasussa ja sukset jalassa.

Eksoottista, mutta näitä kuvia lähemmäs avantoa en suostu menemään. Johan siinä kamerakin kastuisi ;-)