torstai 1. toukokuuta 2014

Löytyi kurki ja kuovi

Lähdettiin pilvisen päivän kunniaksi ajelulle etsimään kylmänkukkia. Merkittyjä paikkoja löytyi, vaan ei kukkia. Ja matkalla satoikin - lunta enimmäkseen. Mutta reissu ei ollut huono ollenkaan. Näin ensimmäisen kerran kurjen kohtuullisen läheltä. Mies jarrutti auton pysähdyksiin ja minä kuvia räpsimään. Kurjen lisäksi pellolla tepasteli myös kaksi kuovia (niitä en ole koskaan nähnyt Korkeasaaren ulkopuolella).

Lumisade ei haitannut yhtään :-) Ihanaa vappua!




14 kommenttia:

  1. Upeita lintuja molemmat. Ei ollut hukka reissu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilinen osoittautui ihan älyttömän linturikkaaksi päiväksi. En olisi aamulla vielä millään uskonut.

      Poista
  2. Korki on komea lintu, aika lähelle pääsit. Kuovi myös nokkineen komea ilmestys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli nähtävästi sopivan hiljainen tie, että uskaltautui niin keskelle peltoa. Itse en arvannut poistua autosta ollenkaan, ettei se lähtisi pois.

      Poista
  3. Onpa selventäviä kuvia! Minäkin kuvailin aamulla kurkia, mutta niin kaukaa, ettei kuvilla tee mitään. Olen aina luullut, että tuo töyhtö linnun perässä on pyrstö ja lentokuvia katsellessani ihmettelin minne se oikein on kadonnut. Noista sinun kuvistasi selviääkin, että se "pyrstö" onkin siipien kärjet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, se näkyy tuossa tanssahteluvaiheessa eritysen hyvin :-)

      Poista
  4. Auto onkin hyvä paikka kurkikuvaukseen, hyvät kuvat.

    VastaaPoista
  5. Kurki näyttää melkein tanssivan. Hieno kuvasarja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Hieman se siinä tanssahtelikin - muutaman kuvan verran :-)

      Poista
  6. Kyllähän kurjen kuvaus vertoja vetää kukkasten kuvaamiselle.
    Hieno bongaus.

    Joo, kylmää oli Vappuna....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilinen päivä oli minulle ainakin yllättävän hyvä kuvauspäivä vilusta ja rännästä huolimatta...

      Poista
  7. Kurki on upea lintu. Olen metsästänny kurkea, siis kameralla :) mutten ole nähnyt yhtään.

    VastaaPoista