maanantai 23. syyskuuta 2013

Vielä hetki itsensä hämäämistä

Tänään on syksy. Siitä ei pääse mihinkään. Aamulla oli suorastaan pimeää. Autojen valot heijastuivat häikäisevästi märästä asfaltista sateen keskellä.. Kuin olisi hypännyt hetkessä eri vuodenaikaan.

En yritäkään ulkoiluttaa kameraa tänään. Minä ainakin jään mieluummin sisälle juuri nyt, sillä ulkona sataa edelleen. Kun ulos ei ole pakko mennä, ei säästäkään tarvitse välittää. Sitä paitsi ihania syyspäiviä tulee vielä. Ehkä väistämättä viileämpiä, mutta ei valoja voi sammuttaa taivaalta vielä tähän aikaan vuodesta...

Samalla kun kuvittelen blogia viime lauantain kuvilla, tiedän, etten voi pakoilla harmaan syksyn tuloa enää kovin kauan. Täytyy keksiä kynttiläprojekteja, neuloa villasukkia ja köllötellä viikonloppuisin päiväunilla. Hyvän kirjankin voisi kaivaa taas esille luettavaksi. Jollain touhulla täytyy korvata menetettävä valon ja lämmön määrä. Mutta vielä tänään lauantaisia kauniin syksyn kuvia :-)







2 kommenttia:

  1. Kivaa kun tulit lukijaksi, niinpä tulin sinun lukijaksi. Täällä on hurjan hienoja kuvia :)

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa!

    Itse asiassa olen luekellut blogiasi jo pitemmän aikaa. Oikein ihmettelin, kun huomasin, etten ollutkaan vielä liittynyt lukijaksi. Parempi myöhään kuin ei silloinkaan :-)

    VastaaPoista