lauantai 28. syyskuuta 2013

Metsässä

Tänään olen rämpinyt metsässä kolmisen tuntia mukanani sienestykseen tarvittavat välineet, kamera, kameralaukku + lisäobjektiivit ja kameran jalka. Kuvia tuli vähän, mutta vahveroita ilahduttavan paljon. Vaikka vaaka kertoi sadon painoksi vain reilut puoli kiloa, kaikki sienet löytyivät samasta paikasta. Kerääminen oli huumaavaa ;-)

En ole vieläkään varma, ovatko keräämäni vahverot suppilo- vain kosteikkovahveroita. Hällä kuitenkin väliä. Molemmat ovat kirjan mukaan yhtä herkullisia ja niitä käytetään samalla tavalla.

Kaiken välineistön kanssa harjun ylös ja alas kiipeileminen tuntui oikein kuntoilulta. Ihan erilaista kuin toimistotyö ;-)


10 kommenttia:

  1. Ai niitä on kahta lajia, olenkin ihmetellyt värieroja tuolla mättäillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on kirja, nimeltä Parhaat ruokasienet ja maukkaimmat sieniherkut. Ostettu yli viisi vuotta sitten, mutta nyt vasta olen päässyt käyttelemään sitä. Tie ajatuksista tekoihin on hämäläisellä harras ;-)

      Joka tapauksessa siinä kirjassa nuo ovat ihan peräkkäisillä sivuilla ja kosteiikovahveroiden kohdalla viitataan vielä suppilovahveroihin. Siitä minä tämän asian hoksasin :-)

      Poista
  2. Hyvä sienikuva. Kummatkin lajit tosiaan taitavat olla yhtä lailla syötäviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Kirjan mukaan ovat yhtä herkullisia ja samalla tavalla valmistettavia/käytettäviä.

      Poista
  3. Kaunis sienikuva. Sienet ei ole minun, juttu muutenkuin kiva valokuvata niitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsti!

      Meillä kaikki syövät nykyään sieniä. Melkein arpomalla päädytään siihen, kuka onnekas sienet saa :-)

      Poista
  4. Herkkua ovat molemmat sienet. Metsäretkellä mullekin tuli vastaan niitä ja onneksi eväsleipäpussi oli siinä vaiheessa tyhjentynyt, että sain ne noukittua...=)

    Metsä on ihana, saa liikuntaa ja hyvää mieltä ja vielä ilmaista, herkullista luomuruokaakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin!

      Kameralaukku ja -jalka vähän painavat matkassa, mutta muuten retket ovat monipuolisia ja täysipainoisia.

      Poista
  5. Hyvä sienireissu sinulla olikin. Suppilovahverot taitavat olla niitä tavoitelluimpia sieniä, ainakin mitä olen sivusta seurannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suppilovahverot ovat siitä hyviä, että kun löytää yhden, löytää monen monta. Mukava lisä ruokaan kuin ruokaan :-)

      Poista