Tällä viikolla kamerani on asustanut paljolti laukussaan, mutta silmäni tarkkailevat ympäristöä koko ajan valokuva mielessään (jos nyt niin voi sanoa). Pilvistä huolimatta olen nähnyt hetkiä auringonnousuista ja -laskuista. Moottoritiellä ei vain ikävä kyllä voi pysähtyä kuvaamaan heti, kun tilanne on sopiva. Ja sitten kun paikka on pysähtymiseen sovelias, metsä peittää auringon tai pilvet ovat tulleet jo peittämään auringon.
Mutta se on tärkeää, että olen nähnyt auringon ja sen laskun tai nousun. Olen oppinut lataamaan itseeni entistä enemmän energiaa valosta, eläimistä, väreistä jne. Jotain niistä osuu aina tielle. Ja jos ei osu, niin kameraa varten tilanteen voi luoda aina vähän keinotekoisestikin.
Jaksamista kaikille laillani valoa kaipaaville!
Minä olen huomannut saman jutun sen jälkeen, kun kuvaamisharrastuksen aloitin. Yhtäkkiä joka paikassa näkee jotain ihmeellisen kaunista, ja joutuu harmittelemaan kun mukana on vain onneton kännykkäkamera.
VastaaPoistaJa juuri tuo mahtavuuksien huomaaminen autoa ajaessa on melkein ärsyttävää. Työmatkalla kun ei aina ehdi, eikä pysty pysähtymään!
ihastuttavaa on huomata, että aina vaan löytyy niitä ihastuttavia kohteita, osa tosin täytyy imeä vain omiin muistoihin..
VastaaPoistaValoa janotaan täälläkin ja pikalataus on huima, kunhan vain säteet vilahtavatkin aistikenttään.
Onneksi kaikesta jää jälki omiin muistoihin. Ei mene ihan hukkaan... :-)
VastaaPoista