Eilen löysin sitten tämän kevään ensimmäiset sinivuokkoni. Ne eivät mitenkään sattuneet silmään tai osuneet eteen. Niitä sai ihan tosissaan etsiä. Onneksi tiesin, että havaintoja niistä on jo tehty ja osasin olla tarkkana ;-)
Olinpa varmasti tärkeän näköinen, kun laitoin ison kameran pitkällä putkella jalustalle maahan osoittamaan... Ohikulkijat arvasivat, että jotain siellä maassa täytyy olla kuvattavaa ;-) Oikein kun osoitin, muutkin näkivät vuokon. Tuon alimmaisen ympäristön siivosin kuolleista lehdistä, että kukka erottuisi paremmin... Onhan tämä välillä höperön näköistä hommaa ;-) Mutta niin kivaa!
Ohikulkevat ihmiset jäivät välillä jutustelemaan - se on aina mukavaa. Lisäksi sain luvan ottaa kahdesta koirakaverista kuvankin. Hyvää kuvasaalista sekin - hauskoja ja kilttejä koiria :-)
maanantai 31. maaliskuuta 2014
Vuokkoja ja koirakavereita
sunnuntai 30. maaliskuuta 2014
Ihanat joutsenet... ja muuta mietintää
Laulujoutsenia oli kaksin kappalein. Ihan selvä pari siis. Olivat nukkumassa heinikon reunassa, enkä välttämättä olisi edes huomannut niitä, jollei vastaan tullut ystävällinen rouva olisi kertonut minulle niistä. Kiitos vielä kerran arvokkaasta vinkistä :-)
Heräilivät siinä ja silloin niistä saikin paljon eläväisempiä kuvia kuin niiden nukkuessa. Asetusten kanssa vähän haeskelin. Kirkas auringonpaisten ei ole paras valo valkoisen joutsenen kuvaamiseen. Ja kuitenkin, kun ISO-arvon tiputtaa alas, valotusaika valuu sen verran pieneksi, ettei kaikki siipienhuitomiskuvat tallennu riittävän selkeästi. Kompromissi siis. En aio valittaa, ihanaa oli nähdä joutsenia ja ihanaa oli, että aurinko paistoi :-)
On hieman hassua, että joitakin kanssakulkijoita tuntuu hieman vaivaavan tämä luontokohteissa reissuamiseni. Oma perhe kannustaa ja ymmärtää minua täysin, mutta hieman vieraammilta ihmisiltä tulee säännöllisesti vaivihkaisia ehdotuksia toimintani muuttamiseksi. Voisin kuulemma etsiä kuvattavaa hieman lähempää. (kuvaanhan minä täälläkin, mutta Suomi on pullollaan ihanaa luontoa, jota haluan nähdä...) Luonnon sijaan voisin kuulemma etsiä kuvattavaa vaikka kaupungista. (Hämeenlinna ei nyt ole parhain esimerkki kaupunki-kaupungista.) Arkkitehtuuria ja rakennusten yksityiskohtia on ainakin minulle ehdotettu kuvauskohteiksi. (Arkkitehtuuri ei ainakaan vielä kohtaa sydäntäni eikä Hämeenlinna muutenkaan kokonsa vuoksi ole mikään monipuolinen arkkitehtuurin mekka. Rakennusten yksityiskohtia kuvasin kuvaushuumani alkuvaiheilla. En vain löydä sieltä sellaisia intohimoisia kehittymisen kohteita, mitä elävät olennot ja elävä luonto minulle tarjoaa.)
Kröhimistä aiheuttaa myös aika, jonka käytän kuvaamiseen ja luonnossa liikkumiseen (onneksi eivät tiedä, että kuvien käsittelyynkin kuluu aikaa...). Olen ymmärtänyt, että monen mielestä olisi sopivampaa, jos käyttäisin aikani perheen ja kodin hyväksi. Itse olen sitä mieltä, että kun olen lapset kasvattanut (mieheni kanssa) jo parikymppisiksi, minulla on ihan reilusti oikeus käyttää nyt aikaa omaan itseeni: liikkumiseen, uuden opetteluun, luonnosta nauttimiseen ja oman sieluni ruokkimiseen. Kyllä minä ruokaakin laitan enkä perhettänikään ole hylännyt, jos se ketään lohduttaa... ;-)
En aio potea huonoa omaatuntoa siitä, että joku on eri mieltä minun vapaa-aikani käytöstä. Mutta hieman sisäänpäin hymyilyä se minussa herättää - huolensa kullakin ;-)
Kyllä meillä on mahdottoman upea luonto, vaikka talveksi voisinkin matkustaa pitkäksi ajaksi johonkin valoisampaan paikkaan. Nyt haluan olla juuri täällä :-)
Heräilivät siinä ja silloin niistä saikin paljon eläväisempiä kuvia kuin niiden nukkuessa. Asetusten kanssa vähän haeskelin. Kirkas auringonpaisten ei ole paras valo valkoisen joutsenen kuvaamiseen. Ja kuitenkin, kun ISO-arvon tiputtaa alas, valotusaika valuu sen verran pieneksi, ettei kaikki siipienhuitomiskuvat tallennu riittävän selkeästi. Kompromissi siis. En aio valittaa, ihanaa oli nähdä joutsenia ja ihanaa oli, että aurinko paistoi :-)
On hieman hassua, että joitakin kanssakulkijoita tuntuu hieman vaivaavan tämä luontokohteissa reissuamiseni. Oma perhe kannustaa ja ymmärtää minua täysin, mutta hieman vieraammilta ihmisiltä tulee säännöllisesti vaivihkaisia ehdotuksia toimintani muuttamiseksi. Voisin kuulemma etsiä kuvattavaa hieman lähempää. (kuvaanhan minä täälläkin, mutta Suomi on pullollaan ihanaa luontoa, jota haluan nähdä...) Luonnon sijaan voisin kuulemma etsiä kuvattavaa vaikka kaupungista. (Hämeenlinna ei nyt ole parhain esimerkki kaupunki-kaupungista.) Arkkitehtuuria ja rakennusten yksityiskohtia on ainakin minulle ehdotettu kuvauskohteiksi. (Arkkitehtuuri ei ainakaan vielä kohtaa sydäntäni eikä Hämeenlinna muutenkaan kokonsa vuoksi ole mikään monipuolinen arkkitehtuurin mekka. Rakennusten yksityiskohtia kuvasin kuvaushuumani alkuvaiheilla. En vain löydä sieltä sellaisia intohimoisia kehittymisen kohteita, mitä elävät olennot ja elävä luonto minulle tarjoaa.)
Kröhimistä aiheuttaa myös aika, jonka käytän kuvaamiseen ja luonnossa liikkumiseen (onneksi eivät tiedä, että kuvien käsittelyynkin kuluu aikaa...). Olen ymmärtänyt, että monen mielestä olisi sopivampaa, jos käyttäisin aikani perheen ja kodin hyväksi. Itse olen sitä mieltä, että kun olen lapset kasvattanut (mieheni kanssa) jo parikymppisiksi, minulla on ihan reilusti oikeus käyttää nyt aikaa omaan itseeni: liikkumiseen, uuden opetteluun, luonnosta nauttimiseen ja oman sieluni ruokkimiseen. Kyllä minä ruokaakin laitan enkä perhettänikään ole hylännyt, jos se ketään lohduttaa... ;-)
En aio potea huonoa omaatuntoa siitä, että joku on eri mieltä minun vapaa-aikani käytöstä. Mutta hieman sisäänpäin hymyilyä se minussa herättää - huolensa kullakin ;-)
Kyllä meillä on mahdottoman upea luonto, vaikka talveksi voisinkin matkustaa pitkäksi ajaksi johonkin valoisampaan paikkaan. Nyt haluan olla juuri täällä :-)
Tunnisteet:
joutsen,
Karkkila,
kevät,
laulujoutsen,
pohdintaa
lauantai 29. maaliskuuta 2014
Lauantairetki - sielun ruokaa
Tämän lauantain retki johti Karkkilaan. Menomatka sinne oli ok, mutta paluumatkalla navigaattori päätti ohjata minut kaikkein pienimpien, hitaimpien ja kapeimpien teiden kautta. Pitkän päivän jälkeen maisemista ei osannut enää nautiskella...
Kuvausreissuissa tärkeintä on tietenkin kuvaaminen. Mutta tärkeitä elementtejä ovat myös uusiin paikkoihin tutustuminen ja luonnon keskellä rämpiminen. Tänäänkin näin pitkästä aikaa puukiipijän. En saanut siitä kuvaa, mutta ilahduin aivan mahdottomasti. Samoin koskien virtaavan veden ääni terapoi kuuloaistiani.
Tänään vain yksi kuva, huomenna perehdyn tekosiini paremmin ja sitten nähdään, tuliko mitään muita julkaisukelpoisia kuvia...
perjantai 28. maaliskuuta 2014
Se on perjantai...
Ihanat kelit jatkuvat - eikä yhtään haittaa, että nyt alkoi viikonloppu :-)
Näsiästä ei ole kummoisia kuvia. Täytyy ottaa jossain vaiheessa ihan rauhassa parempia. Mutta tässä todistusaineistoa kuitenkin.
Tämä näsiä ilmestyi ensin orapihlaja-aidan juurelle. Linnun jätöksistä siemenet olivat nähtävästi kantautuneet meille ja alkaneet kasvaa kaunista kummajaista :-) Siirsin sen sitten talon varjoisalle puolelle. Myöhemmin orapihlaja-aidan juurelle ilmestyi toinenkin näsiä, sitä en ole siirtänyt.
Tänään löysin kevään ensimmäiset leskenlehteni. Harva asia on keväällä yhtä kaunista kuin ne ensimmäiset leskenlehdet (myöhemmin samat kuvat näyttävät huomattavan paljon enemmän tylsiltä...)
Makro-objektiivillä nämä näyttäisivät... sitä voi vain kuvitella ja toivoa ;-)
Tämän päivän pikakuvauksella koira ei ollut mukana, mutta eilen hän oli tähti. Ja niin tänäänkin tästä eteenpäin :-)
Näsiästä ei ole kummoisia kuvia. Täytyy ottaa jossain vaiheessa ihan rauhassa parempia. Mutta tässä todistusaineistoa kuitenkin.
Tämä näsiä ilmestyi ensin orapihlaja-aidan juurelle. Linnun jätöksistä siemenet olivat nähtävästi kantautuneet meille ja alkaneet kasvaa kaunista kummajaista :-) Siirsin sen sitten talon varjoisalle puolelle. Myöhemmin orapihlaja-aidan juurelle ilmestyi toinenkin näsiä, sitä en ole siirtänyt.
Tänään löysin kevään ensimmäiset leskenlehteni. Harva asia on keväällä yhtä kaunista kuin ne ensimmäiset leskenlehdet (myöhemmin samat kuvat näyttävät huomattavan paljon enemmän tylsiltä...)
Makro-objektiivillä nämä näyttäisivät... sitä voi vain kuvitella ja toivoa ;-)
Tämän päivän pikakuvauksella koira ei ollut mukana, mutta eilen hän oli tähti. Ja niin tänäänkin tästä eteenpäin :-)
torstai 27. maaliskuuta 2014
Valoa - ihanaa :-)
Käytiin koiran kanssa riehumassa tyhjällä parkkipaikalla aurinkoisen ja lämpimän illan kunniaksi (minä heitin hanskaani ja hän haki ja riepotteli sitä - ei tuonut minulle takaisin ;-)). Valo ja lämpö tekevät ihmeitä etenkin työpäivän ja -matkojen jälkeen. Takaisin kotiin tullessa huomasin käydä tarkistamassa meidän pihamme näsiän ja kukkiihan se jo aivan täydellä kukalla :-)
Aamulla töihin lähteminen on olevinaan positiivisempi asia nyt valoisan aikaan. Olen aamutorkkuna puoli seitsemän aikaan ihan yhtä väsynyt kuin kaikkina muinakin työaamuina ennen tätä, mutta väsymyksessä on jotain positiivista, peräti iloista. Toivottavasti se on pysyvää ;-)
Lumen alta paljastuneesta maasta löytyy onnellisen paljon vihreää. Paikka paikoin nurmikot ovat tuuhean vihreitä. Metsämansikan lehdet ovat aivan kesäkunnossa harjun kupeessa. Kun maa sulaa, kesä saattaa ponnistaa kasveihin vauhdilla. Mielenkiintoista...
Aamulla töihin lähteminen on olevinaan positiivisempi asia nyt valoisan aikaan. Olen aamutorkkuna puoli seitsemän aikaan ihan yhtä väsynyt kuin kaikkina muinakin työaamuina ennen tätä, mutta väsymyksessä on jotain positiivista, peräti iloista. Toivottavasti se on pysyvää ;-)
Lumen alta paljastuneesta maasta löytyy onnellisen paljon vihreää. Paikka paikoin nurmikot ovat tuuhean vihreitä. Metsämansikan lehdet ovat aivan kesäkunnossa harjun kupeessa. Kun maa sulaa, kesä saattaa ponnistaa kasveihin vauhdilla. Mielenkiintoista...
keskiviikko 26. maaliskuuta 2014
Siirtymävaihe - viime viikonlopusta ensi viikonloppuun
Ensi viikonlopuksi on luvattu ainakin toistaiseksi oikein soveliasta keliä. Suunnittelen kovasti kuvausmatkaa... johonkin :-)
Myllykoskella maltoin olla brassailematta ihan niin paljon pitkän valotusajan kuvilla, mutta erilaisia valotusaikoja halusin sielläkin kokeilla. Kosket ovat hämäläiselle harvinaista herkkua, täältä Hämeenlinnan kantakaupungista täytyy matkustaa vähintään 50 kilometrin päähän päästäkseen kosken makuun. Kun sellaiselle sitten tulee lähdettyä, täytyy kaikki mahdolliset kuvakulmat käyttää hyväkseen.
Pari kuvaa siis Myllykoskelta, Nurmijärveltä., suht samoilta kohdilta otettuja.
Kosket kiehtovat siksikin, että siellä tapahtuu jotain tähän aikaan vuodesta. Täkäläiset järvet ovat vielä suurilta osin jääpeitteen alla. Kun järvet ja joet alkavat olla sulia, pääsee vihdoin kuvaamaan niitäkin. Vesi kiehtoo nyt, kun ei juurikaan ole vielä vihreää...
Myllykoskella maltoin olla brassailematta ihan niin paljon pitkän valotusajan kuvilla, mutta erilaisia valotusaikoja halusin sielläkin kokeilla. Kosket ovat hämäläiselle harvinaista herkkua, täältä Hämeenlinnan kantakaupungista täytyy matkustaa vähintään 50 kilometrin päähän päästäkseen kosken makuun. Kun sellaiselle sitten tulee lähdettyä, täytyy kaikki mahdolliset kuvakulmat käyttää hyväkseen.
Pari kuvaa siis Myllykoskelta, Nurmijärveltä., suht samoilta kohdilta otettuja.
Kosket kiehtovat siksikin, että siellä tapahtuu jotain tähän aikaan vuodesta. Täkäläiset järvet ovat vielä suurilta osin jääpeitteen alla. Kun järvet ja joet alkavat olla sulia, pääsee vihdoin kuvaamaan niitäkin. Vesi kiehtoo nyt, kun ei juurikaan ole vielä vihreää...
tiistai 25. maaliskuuta 2014
Luonto kohtaa kaupungin - yllättävästi
Eilen bongasin jotain mielestäni aivan uniikkia. Tänään sain kuulla, että useampikin ihminen oli havainnut sen jo viime syksynä (eikä ollut kertonut minulle mitään... :-( )
Linnun pesältä se näytti ja sitä se todellakin oli. Ympäristöalan työpaikassa olen tottunut siihen, että viestintä- ja neuvontayksikkömme väki tekee vaikka mitä luontoystävällisiä ihmeitä. Pohdin jo sitäkin, olivatko he käyneet koristelemassa työpaikan ovensuuta (Pasilassa!) näin kevään kunniaksi. Mutta aito linnun kyhäelmä se sitten oli.
Eilen oli kiire junalle (niinkuin aina työpäivän jälkeen), joten päätin, että nappaan kuvan pesästä vasta tänään aamulla. Niin teinkin. Samalla ympärilleni silmäillessäni huomasin yhden toisenkin turvakameran luona vastaavan, hieman pienemmän pesän alun. Tottakai sekin piti kuvata :-)
Tätä kuvattuani tuttu siivooja tuli kertomaan, että hän oli eilen ihmetellyt ensin, miksi joku lintu oli pörräillyt tämän toisen oven edessä ihan jatkuvasti. Se linturassukka (näin ajattelin) oli viikonlopun rauhassa löytänyt mielestään täydellisen paikan pesälle. Silloinhan tuolla ei liiku juuri kukaan. Sitten maanantaina paikka tulviikin ihmisistä ja hälinästä... Tämäkään ei siis nähtävästi ole viestintäyksikkömme kampanjointia ;-)
Linnun pesältä se näytti ja sitä se todellakin oli. Ympäristöalan työpaikassa olen tottunut siihen, että viestintä- ja neuvontayksikkömme väki tekee vaikka mitä luontoystävällisiä ihmeitä. Pohdin jo sitäkin, olivatko he käyneet koristelemassa työpaikan ovensuuta (Pasilassa!) näin kevään kunniaksi. Mutta aito linnun kyhäelmä se sitten oli.
Eilen oli kiire junalle (niinkuin aina työpäivän jälkeen), joten päätin, että nappaan kuvan pesästä vasta tänään aamulla. Niin teinkin. Samalla ympärilleni silmäillessäni huomasin yhden toisenkin turvakameran luona vastaavan, hieman pienemmän pesän alun. Tottakai sekin piti kuvata :-)
Tätä kuvattuani tuttu siivooja tuli kertomaan, että hän oli eilen ihmetellyt ensin, miksi joku lintu oli pörräillyt tämän toisen oven edessä ihan jatkuvasti. Se linturassukka (näin ajattelin) oli viikonlopun rauhassa löytänyt mielestään täydellisen paikan pesälle. Silloinhan tuolla ei liiku juuri kukaan. Sitten maanantaina paikka tulviikin ihmisistä ja hälinästä... Tämäkään ei siis nähtävästi ole viestintäyksikkömme kampanjointia ;-)
maanantai 24. maaliskuuta 2014
Kevät - kaksi varmaa merkkiä siitä :-)
Kevät on - ettei melkein kesä ;-) VR on ainakin siirtynyt kesäkauteen. Junavaunussa oli 28 astetta lämmintä ja ilmanvaihtoa ei saanut mistään. Katossa olevista tuuletusrei'istä ei tullut minkään lämpöistä ilmaa. Siellä sitä sitten hikoiltiin...
Toinen takuuvarma (ainakin) kevään merkki on se, että töiden jälkeen kotiin tultua oli vielä niin valoisaa, että oli pakko lähteä kameraa ulkoiluttamaan ulos. Sinne mentiin kameran kanssa ihmettelemään, miten ollaan kuuden jälkeen illalla ulkona ja aurinko näkyy vielä metsän reunan yläpuolella... En tiedä kumpi meistä oli enemmän hämillään - kamera vai minä. Pari kuvaa räppästiin ihan harjoittelun vuoksi ;-)
Lumi oli melkein sulanut. Silti näkyi, kuka tästä oli mennyt :-)
Toinen takuuvarma (ainakin) kevään merkki on se, että töiden jälkeen kotiin tultua oli vielä niin valoisaa, että oli pakko lähteä kameraa ulkoiluttamaan ulos. Sinne mentiin kameran kanssa ihmettelemään, miten ollaan kuuden jälkeen illalla ulkona ja aurinko näkyy vielä metsän reunan yläpuolella... En tiedä kumpi meistä oli enemmän hämillään - kamera vai minä. Pari kuvaa räppästiin ihan harjoittelun vuoksi ;-)
Lumi oli melkein sulanut. Silti näkyi, kuka tästä oli mennyt :-)
Suuruudenhullut (?) viherpeipot valitsivat laulupuukseen yhden kaikkein korkeimmista kuusista. Ja sinne latvaan piti tietenkin päästä päivystämään :-) Nippa nappa näin, että joku lintunen kaverinsa kanssa siellä latvassa istuskelee. Mutta aurinko paistoi sinne vielä komeasti.
Päivittelin hieman blogini postausten tunnisteita / hakusanoja. Ainakin hakusanoilla Myllykoski, Nurmijärvi ja pitkospuut löytyy nyt paljon aiempaa enemmän postauksia. Mukana myös paljon mainostamani kuvaussaapikkaat :-)
sunnuntai 23. maaliskuuta 2014
Pitkospuita
Rakastan paikkoja, joissa hyvät retkeilypolut on yhdistetty kauniisiin maisemiin. Jos esimerkiksi järvi on vieressä, on upeaa, jos pääsee mahdollisimman usein ja läheltä kulkemaan rantaa pitkin. Nurmijärvellä Myllykoskelta lähtee luontopolku, jossa ei tarvitse samoilla pelkästään metsän uumenissa. Polku myötäilee joen rantaa, vaikka käy välillä metsässä syvemmälläkin. Aina palataan joen rannan läheisyyteen.
Kauniilla kelillä liikkeellä oli muitakin, mutta porukkaa oli huomattavasti vähemmän kuin toisessa vaihtoehdossani olisi todennäköisesti ollut. Toinen vaihtoehtoinen retkikohteeni oli Helsingin vanhankaupungin lahti, mutta epäilen sen olleen kauniina lauantaipäivänä kovasti, kovasti kansoitettu.
Liikkeellä olevat ihmiset olivat oikein ystävällisiä, eikä mukaan mahtunut yhtäkään äänekästä porukkaa. Edes lapsiperheet eivät käyneet kovaäänistä keskustelua, kuten joskus tuppaa käymään. Minusta on niin upeaa, että lapsiakin kannustetaan ja opetetaan kunnioittamaan luonnon rauhaa. Silloinhan kuulee ja näkee paljon enemmän.
Luontopolusta suurin osa on pitkospuita...
Kauniilla kelillä liikkeellä oli muitakin, mutta porukkaa oli huomattavasti vähemmän kuin toisessa vaihtoehdossani olisi todennäköisesti ollut. Toinen vaihtoehtoinen retkikohteeni oli Helsingin vanhankaupungin lahti, mutta epäilen sen olleen kauniina lauantaipäivänä kovasti, kovasti kansoitettu.
Liikkeellä olevat ihmiset olivat oikein ystävällisiä, eikä mukaan mahtunut yhtäkään äänekästä porukkaa. Edes lapsiperheet eivät käyneet kovaäänistä keskustelua, kuten joskus tuppaa käymään. Minusta on niin upeaa, että lapsiakin kannustetaan ja opetetaan kunnioittamaan luonnon rauhaa. Silloinhan kuulee ja näkee paljon enemmän.
Luontopolusta suurin osa on pitkospuita...
Tunnisteet:
koski,
luontopolku,
Myllykoski,
Nurmijärvi,
pitkospuut
lauantai 22. maaliskuuta 2014
Neljäs kerta - ja nyt kuulin laulun (luulen...)
Jo neljäs koskikarabongaukseni! Olin ainakin ihan aluksi varma siitä, että kuulin sen laulavan. Näin niitä mielestäni kaksi. Ja se, jonka sain kuvaan, istui tämän puun oksalla :-)
Puu oli kaatunut Vantaanjoen toiselta puolelta veteen ja oli ärsyttävän kaukana. Voi olla jopa, ettei koskikarakaan ihan heti osu silmään ;-) Se on lisäksi melkein selin, joten sen hahmottaminen kuvasta on vieläkin vaikeampaa.
Kuulin siis kauniin, kauniin laulun. Yhdessäkään kuvassa koskikaran nokka ei kuitenkaan ole auki. Lisäksi pian oli äänessä kokonainen orkesteri. Se ei helpottanut äänten erottamista. Puun ykäosasta (tästä suunnasta katsottuna alkoi pompiskella vartta alas toinenkin lintu - mustarastas. Se yhtyi lauluun. Lisäksi paikalle saapui kaksi innokasta sinitinttiä, jotka jodlasivat mukana nekin. Kokonaisuus oli kerrassaan ihana.
Linnut ovat näissä kuvissa ärsyttävän pieniä, mutta putkellani on rajoitteensa... Lupaan kuitenkin, että jokaisesta kuvasta löytyy vähintään yksi lintu. Viimeisestä jopa kaksi - ei kun etsimään siitä :-) Kuvaa klikkaamalla saat vähän enemmän etsintäpinta-alaa. Kun olet paikantanut karan, voit etsiä sitä uudelleen tuosta ihan ensimmäisestä kuvasta. Siellä se on :-)
Puu oli kaatunut Vantaanjoen toiselta puolelta veteen ja oli ärsyttävän kaukana. Voi olla jopa, ettei koskikarakaan ihan heti osu silmään ;-) Se on lisäksi melkein selin, joten sen hahmottaminen kuvasta on vieläkin vaikeampaa.
Kuulin siis kauniin, kauniin laulun. Yhdessäkään kuvassa koskikaran nokka ei kuitenkaan ole auki. Lisäksi pian oli äänessä kokonainen orkesteri. Se ei helpottanut äänten erottamista. Puun ykäosasta (tästä suunnasta katsottuna alkoi pompiskella vartta alas toinenkin lintu - mustarastas. Se yhtyi lauluun. Lisäksi paikalle saapui kaksi innokasta sinitinttiä, jotka jodlasivat mukana nekin. Kokonaisuus oli kerrassaan ihana.
Linnut ovat näissä kuvissa ärsyttävän pieniä, mutta putkellani on rajoitteensa... Lupaan kuitenkin, että jokaisesta kuvasta löytyy vähintään yksi lintu. Viimeisestä jopa kaksi - ei kun etsimään siitä :-) Kuvaa klikkaamalla saat vähän enemmän etsintäpinta-alaa. Kun olet paikantanut karan, voit etsiä sitä uudelleen tuosta ihan ensimmäisestä kuvasta. Siellä se on :-)
Tunnisteet:
koski,
koskikara,
mustarastas,
Myllykoski,
Nurmijärvi,
sinitiainen,
Vantaanjoki
torstai 20. maaliskuuta 2014
Ihan kohta
Huomenna haetaan pojan kanssa hänelle ruokailuruhmä Ikeasta, mikäli kaikki sujuu niinkuin on suunniteltu. Vaikka lähden huomenna töistä hieman aikaisemmin, olen todennäköisesti illalla kovasti viikon ja reissun kyllästämä. Voipi siis mennä löhöilyksi.
Mustarastas on vieraillut muutaman kerran lintujen ruokintapaikalla. Tänään näin sen itsekin, mutta kuvattavaksi se ei jäänyt. Aamun pakkasessa aurinko oli juuri nousemassa, kun olin matkalla juna-asemalle. Auringosta kohosi kaunis auringonpilari, mutta siitäkään ei ole kuvaa. Töistä tullessa satoi lunta. Siitä en yrittänytkään ottaa kuvaa.
Luotan, että pakkaset häipyvät näillä lumisateilla. Lintujen laulu on huumaavaa ja olisi ihanaa päästä pian tarkastelemaan oikein ajan kanssa, mitä luonnossa oikein tapahtuu. Siis jos ei olisi pakkasta eikä sataisi lunta. Mielellään ei sataisi vettäkään...
Tämä tintti on muuten Pasilasta - eksotiikkaa hämäläiselle tämäkin ;-)
Mustarastas on vieraillut muutaman kerran lintujen ruokintapaikalla. Tänään näin sen itsekin, mutta kuvattavaksi se ei jäänyt. Aamun pakkasessa aurinko oli juuri nousemassa, kun olin matkalla juna-asemalle. Auringosta kohosi kaunis auringonpilari, mutta siitäkään ei ole kuvaa. Töistä tullessa satoi lunta. Siitä en yrittänytkään ottaa kuvaa.
Luotan, että pakkaset häipyvät näillä lumisateilla. Lintujen laulu on huumaavaa ja olisi ihanaa päästä pian tarkastelemaan oikein ajan kanssa, mitä luonnossa oikein tapahtuu. Siis jos ei olisi pakkasta eikä sataisi lunta. Mielellään ei sataisi vettäkään...
Tämä tintti on muuten Pasilasta - eksotiikkaa hämäläiselle tämäkin ;-)
keskiviikko 19. maaliskuuta 2014
Valo- ja luontoterapiaa lounastauolla
Tänään tyttärellä oli viimeinen kirjoituspäivä. Olen elänyt niin hengessä mukana, että minua helpottaa nyt oikein fyysisesti. Tytär sen sijaan jatkaa luku-urakkaansa - nyt pääsykokeisiin.
Kävin ruokatauolla tervehtimässä Kumpulan sorsia. Kumpulanoja oli loppumatkalta jäässä, mutta isolla lätäköllä ne löysivät reunoilta aurinkoisia ja suliakin paikkoja lumen keskeltä. Tosin Helsingissä on aivan älyttömän vähän lunta, meille sitä on kertynyt ihan eri tavalla.
Hanhea ei näkynyt missään. Se on varmaankin lämpöisempinä aikoina löytänyt jo lajitovereitaan. Seurasin myös varpusparven riehumista, se oli villiä ja sähäkkää menoa. Lentelivät kovaa muutaman kuusen välissä ja päästivät taisteluääniä (mitä se sitten tarkoittaakaan). Kuvaa oli mahdotonta saada kuusien välistä, mutta ääni kertoi, että ilmassa ei leijunut ystävällisyyttä.
Siihen lyhyeen pyrähdykseen se puolituntinen hurahtikin. Vaikka ilma oli kylmä, valo- ja luontoterapia tekivät tehtävänsä. Kuvia ei tullut montaa, mutta se ei ollutkaan ainoa päämäärä. Kuvaamisen aiheita ei voi pakottaa ruokatauon ajaksi Pasilan tienoille minua odottelemaan, joten muutama sorsakuvakin oli pelkkää plussaa.
Odottelen lämpeneviä kelejä, mieleni on jo pitkällä keväässä eikä kroppakaan ymmärrä yhtäkkiä kylmennyttä säätä. Viikonloppuna lämpiää. Niin luvattiin. Ja lupaukset täytyy pitää - eikö vain :-)
Kävin ruokatauolla tervehtimässä Kumpulan sorsia. Kumpulanoja oli loppumatkalta jäässä, mutta isolla lätäköllä ne löysivät reunoilta aurinkoisia ja suliakin paikkoja lumen keskeltä. Tosin Helsingissä on aivan älyttömän vähän lunta, meille sitä on kertynyt ihan eri tavalla.
Hanhea ei näkynyt missään. Se on varmaankin lämpöisempinä aikoina löytänyt jo lajitovereitaan. Seurasin myös varpusparven riehumista, se oli villiä ja sähäkkää menoa. Lentelivät kovaa muutaman kuusen välissä ja päästivät taisteluääniä (mitä se sitten tarkoittaakaan). Kuvaa oli mahdotonta saada kuusien välistä, mutta ääni kertoi, että ilmassa ei leijunut ystävällisyyttä.
Siihen lyhyeen pyrähdykseen se puolituntinen hurahtikin. Vaikka ilma oli kylmä, valo- ja luontoterapia tekivät tehtävänsä. Kuvia ei tullut montaa, mutta se ei ollutkaan ainoa päämäärä. Kuvaamisen aiheita ei voi pakottaa ruokatauon ajaksi Pasilan tienoille minua odottelemaan, joten muutama sorsakuvakin oli pelkkää plussaa.
Odottelen lämpeneviä kelejä, mieleni on jo pitkällä keväässä eikä kroppakaan ymmärrä yhtäkkiä kylmennyttä säätä. Viikonloppuna lämpiää. Niin luvattiin. Ja lupaukset täytyy pitää - eikö vain :-)
tiistai 18. maaliskuuta 2014
Nukarinkoski
Nukarinkoski oli viime perjantain alkupiste. Ennen jäälauttojen ja -peitteiden löytämistä olin ensin kävellyt hieman rantaa ylös ja alas. Puissa oli linnunpönttöjä, mutta osa niistä oli vallan käyttökelvottomassa kunnossa, kuten tämä. Ehkä joku korjaa?
Rannalla oli myös kalastuksen kieltäviä kylttejä, jos niitä oikein tulkitsin. Yksi kalastaja virralla oli siitä huolimatta täydessä työn tohinassa. Olikohan tämä sellainen paikka, missä ei saa kalastaa paitsi jollain erityisluvalla?
Niin tai näin, näillä jäillä oli vaikea päästä paikkaan, josta olisi saanut kelpoisen kuvan koskesta. Myllyn käytössä olleen virran yli meni juuri putouksen kohdalla silta. Ei hyvä kuvaukseen, ihan liian pystysuorassa ylhäällä. Toiselta sivulta koski virtasi vapaana, mutten ainakaan nyt keksinyt hyvää ja turvallista paikkaa, josta olisin saanut nuo hyvin kuvaan. Tässä paras yritykseni - siinä näkyy vasemmalla hieman kosken vapaata osaa. Ilma oli kosteaa...
Vapaan osan yläjuoksua:
Ja koko kosken alajuoksua:
Suunnittelen innoissani uusia reissuja. Omat reissut pilvisille päiville ja osat aurinkoisemmille. Lumelle ja lumettomalle omat reissunsa. Jotain tänne lähelle ja jotain vähän kauemmas. Tänään töistä tullessa satoi lunta melkein vaakatasossa, nyt sade on tauonnut, mutta ulkona saa kahlata lumessa. Näin lumisille päiville ei taida haluta suunnitella mitään matkoja. Päätän vain pontevasti, että keli muuttuu hetkenä minä hyvänsä - parempaan suuntaan :-)
Rannalla oli myös kalastuksen kieltäviä kylttejä, jos niitä oikein tulkitsin. Yksi kalastaja virralla oli siitä huolimatta täydessä työn tohinassa. Olikohan tämä sellainen paikka, missä ei saa kalastaa paitsi jollain erityisluvalla?
Niin tai näin, näillä jäillä oli vaikea päästä paikkaan, josta olisi saanut kelpoisen kuvan koskesta. Myllyn käytössä olleen virran yli meni juuri putouksen kohdalla silta. Ei hyvä kuvaukseen, ihan liian pystysuorassa ylhäällä. Toiselta sivulta koski virtasi vapaana, mutten ainakaan nyt keksinyt hyvää ja turvallista paikkaa, josta olisin saanut nuo hyvin kuvaan. Tässä paras yritykseni - siinä näkyy vasemmalla hieman kosken vapaata osaa. Ilma oli kosteaa...
Vapaan osan yläjuoksua:
Ja koko kosken alajuoksua:
Suunnittelen innoissani uusia reissuja. Omat reissut pilvisille päiville ja osat aurinkoisemmille. Lumelle ja lumettomalle omat reissunsa. Jotain tänne lähelle ja jotain vähän kauemmas. Tänään töistä tullessa satoi lunta melkein vaakatasossa, nyt sade on tauonnut, mutta ulkona saa kahlata lumessa. Näin lumisille päiville ei taida haluta suunnitella mitään matkoja. Päätän vain pontevasti, että keli muuttuu hetkenä minä hyvänsä - parempaan suuntaan :-)
maanantai 17. maaliskuuta 2014
Jääpeitettä
Nukarinkoski ei ollut valmis reunojensa tallaamiseen. Joki (Vantaanjoki) oli jäätynyt veden pinnan ollessa korkealla ja jääkerros kattoi laajan alueen. Pitkospuiden päällä oli kupera jääkerros ja pian huomasin, että siinä oli halkeama keskellä kulkureittiä. Jäälauttoja irtoili tämän tästä halkeamien kohdalla ja niiden lähellä käveleminen ei tuntunut houkuttavalta.
Joen rannalla kulki muuten oikein kiitettävästi kävelyreittejä. Ne vain eivät olleet nyt parhaimmassa edustuskunnossa. Kuukauden, kahden kuluttua tilanne on jo aivan toinen. Silloin pitää palata tuonne.
Koskaan ei voinut olla varma, oliko jään alla maata vai vettä. Jäälautat lohkesivat irti hetkessä eikä sellaisen päällä oleminen siinä vaiheessa kutsunut yhtään. Ajelehtivia jäälauttoja näkyi pitkin virtaa. Välillä lautat jäivät kiinni kiviin ja niiden matka hidastui.
Joen rannalla kulki muuten oikein kiitettävästi kävelyreittejä. Ne vain eivät olleet nyt parhaimmassa edustuskunnossa. Kuukauden, kahden kuluttua tilanne on jo aivan toinen. Silloin pitää palata tuonne.
Koskaan ei voinut olla varma, oliko jään alla maata vai vettä. Jäälautat lohkesivat irti hetkessä eikä sellaisen päällä oleminen siinä vaiheessa kutsunut yhtään. Ajelehtivia jäälauttoja näkyi pitkin virtaa. Välillä lautat jäivät kiinni kiviin ja niiden matka hidastui.
Tunnisteet:
jääpeite,
koski,
Nukarinkoski,
Nurmijärvi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)