Pitkospuita

Rakastan paikkoja, joissa hyvät retkeilypolut on yhdistetty kauniisiin maisemiin. Jos esimerkiksi järvi on vieressä, on upeaa, jos pääsee mahdollisimman usein ja läheltä kulkemaan rantaa pitkin. Nurmijärvellä Myllykoskelta lähtee luontopolku, jossa ei tarvitse samoilla pelkästään metsän uumenissa. Polku myötäilee joen rantaa, vaikka käy välillä metsässä syvemmälläkin. Aina palataan joen rannan läheisyyteen.

Kauniilla kelillä liikkeellä oli muitakin, mutta porukkaa oli huomattavasti vähemmän kuin toisessa vaihtoehdossani olisi todennäköisesti ollut. Toinen vaihtoehtoinen retkikohteeni oli Helsingin vanhankaupungin lahti, mutta epäilen sen olleen kauniina lauantaipäivänä kovasti, kovasti kansoitettu.

Liikkeellä olevat ihmiset olivat oikein ystävällisiä, eikä mukaan mahtunut yhtäkään äänekästä porukkaa. Edes lapsiperheet eivät käyneet kovaäänistä keskustelua, kuten joskus tuppaa käymään. Minusta on niin upeaa, että lapsiakin kannustetaan ja opetetaan kunnioittamaan luonnon rauhaa. Silloinhan kuulee ja näkee paljon enemmän.

Luontopolusta suurin osa on pitkospuita...

Organisointia ja vertailua

Ryhdyin organiseeraamaan vanhoja valokuviani. Poika ( 20 v.) kysyi, saanko urakan valmiiksi tänä viikonloppuna. Totesin, etten todellakaan saa mitään vielä valmiiksi tässä ajassa. Hän kysyi, kuinka paljon valokuvia on. Enhän minä tiedä... Aivan liian paljon. Ei minkäänlaista tolkkua, liian vähän olen malttanut vuosien varrella karsia. Toisaalta en koskaan arvannut, että tästä kuvaamisesta tulisi tällainen juttu.

Osa kuvista on kadonnut kovalevyn rikkoutumisen myötä. Olen sittemmin oppinut ottamaan varmuuskopioita, laiskasti tosin. Alkuajan kuvat sisälsivät vähemmän laatua, vaan mahdottomasti intohimoa. Hyviäkin kuvia mahtui aina joukkoon, kun riittävästi räpsi.

En ollut kuvannut käytännössä mitään vuosikausiin, muutamia juhlakuvia lapsista, siinä kaikki. Digikamera sai innostumaan ja hullaantumaan. Innostuin dokumentoimaan ensin puutarhaa, sitten luontoa ja koko maailmaa. Kaikki oli pitkään dokumentointia, ei mitään ajatusta visuaalisesta asettelusta tms. Vähitellen aloin nähdä kuvaamisessa paljon muutakin kuin dokumentatiivisen taltioinnin välineen.

Löysinpä kätköistäni ensimmäisiä kuviani Hattelmalanjärven lintutornista. Tämä kuva on otettu 4.huhtikuuta 2010. Kuukautta myöhemmin kuin nyt ja lunta riitti... Ja pitkospuut olivat sulaneen veden alla.

Tässä pitkospuut viikko sitten kuvattuna. Ei ole kevät toisensa kaltainen...

Uusin säätiedotus lupaa huomiselle kuvausmahdollisuuksia. Aamupäivän pyryjen jälkeen pitäisi tulla selkeämpää. Niinkuin ylemmästä kuvasta näkyy, alkuaikoina tuli kuvattua kelillä kuin kelillä. Kaikki oli vielä uutta, eikä olosuhteiden kanssa passannut nirsoilla. Nyt nuo varjoisen kelin kuvat on otettu jo niin moneen kertaan, ettei heikko keli jaksa enää innostaa. Tai sitten olen vain laiskistunut.

Aikaisemmat keväät muutaman vuoden aikana ovat olleet sen verran lumisia, että perhosia olen itse nähnyt vasta puolessa välissä huhtikuuta. Nyt on nähty joissain paikoissa jo perhosia ja leppäkerttujakin, joten perhoshavainnotkin saattavat olla tänä vuonna kovastikin etuajassa.

Huomisen auringon pilkettä odotellen... :-)

Vielä muutama kuva syksyiseltä Aulangolta

Aulangon postaus jäi kuun vaiheessa kesken, kun tuli taas kaikkea muuta innostavaa. Tässä kuitenkin pari kuvaa Aulangon pitkospuista ja kävelypoluilta. Viikonloppuna sielläkin oli jo lunta, nyt sade on varmaan jo sulattanut paikat melkein entiselleen. Vain puiden lehdet vähenevät...

Kapeasti eteenpäin

Niemisjärvien rantaa on helppo kulkea. Polkuja ja pitkospuita riittää. Osin maasto on soista ja osin kangasmetsää (luulisin...). Joka niemeä ei tarvitse kiertää rantoja myöten, jos ei tahdo. Mutta voi. Valinnan varaa riittää.

Joissakin kohdin reitti voi olla haastavaa lapsiperheille - silloin löytyy luullakseni aina jokin helpompi kiertoreitti hieman kauempaa. Niin ainakin joka kerta, kun itse etsin vaihtoehtoista reittiä. Nämä laudat olivat irrallaan...

Metsäistä suota

Metsä on keväällä parhaimmillaan - minun mielestäni. Ei hyttysiä, ei hirvikärpäsiä, ei mitään harmeja. Vain vihreää. Keväästä nauttien olen kulkenut Hämeenlinnassa pitkin Ahveniston harjua ja talsinut pitkospuita pitkin suolla, polkua pitkin aarniometsässä ja ihan miten sattuu monimuotoisessa luonnossa. Ilman ötököitä homma on voimaannuttavaa. ja NIIIIIN vihreää :-)

Pitkospuita - Duckboard

Olen käynyt Nurmijärvellä kuvaamassa Myllykoskea, mutta nyt mopo karkasi käsistä. Löysin pitkospuita, joilla pärjäsi hyvin korkokengilläkin. Ja pitkospuita riitti. Ja riitti. Ja riitti.

Toisenlaisissa vaatteissa, kengissä ja paremmalla ajalla (nyt olin matkalla töistä kotiin) olisin pelkästään nauttinut matkasta. Nyt tuli hiki (jakku takin alla oli selvästikin liikaa), kengät kolisivat ja luistivat. Eikä huono omatunto omillaan luuhaamisesta helpottanut ollenkaan oloa.

Näin monen monta pientä koskea. Ja nautin 'helposta' maastoretkestä. Tänään polvet kolottavat kaikkien ylä- ja alamäkien vuoksi. Mutta tuonne täytyy palata. Ehdottomasti.

River Vantaanjoki in Nurmijärvi has a beautiful surrounding for walking along the river in the forest.

Kuvauskengät - Shooting shoes

Tarvitsen työmatkoille mukaan paremmat kuvauskengät :-)

I need better shooting shoes on my way to work and back home :-)

Pitkospuilta

En osannut ajatellakaan, että edes pikkukaupungista löytyisi pitkospuita parin kilometrin sisällä kaupungin keskustan keskipisteestä. Mutta niin vain kävi täällä omassa kotokaupungissani...

Ihanasti kaupunki ja luonto yhdistyvät tässä kaupunkipuistossa :-)

Tai puisto- ja rantakaupungissa, miten vain...

Ihana uusi elämys...