Vähältä piti

Koiramme nauttii vedestä. Joskus se ui, joskus vain seisoo siellä. Kuhmossa sitä ei tahtonut saada järvestä pois välillä millään. Ja jos tytär lähti soutamaan, koira saattoi saattaa häntä uimalla pienen matkaa, mutta kääntyi sitten onneksi takaisin. Jäädäkseen rantakalliolle haikailemaan tyttären perään.

Viimeisenä iltana lähdimme tyttären kanssa yhdessä veneellä järvelle. Koiraparka lähti uimaan perässä - EIKÄ kääntynyt takaisin. Meidän piti sitten kääntää vene ja palata pelastamaan uupunut pieni koira, jonka voimat alkoivat jo huveta... Sillä hetkellä se osoitti uskollisuutensa - vaan ei tippaakaan älyä. Sydän ehti pomppimaan jo epätahtia ennen kuin tytär sai kiskottua märän koiran veneeseen.

Vilpitöntä ja aitoa

Työpaikalla aamukahvilla juttelimme taas eläimistä - koirista ja kissoista. Siitä, kuinka ne lumoavat karskimmankin tyypin. Ja kuinka ihania ne ovat. Niin vilpittömiä. Ja aitoja. Kuinka niistä näkee heti, jos ne ovat vihaisia tai äkäisiä. Siinä kohtaa en enää malttanut pitää suutani kiinni ;-) Ilmoitin, että minäkin voin ryhtyä näyttämään kaikki tunteeni tästä lähtien aivan vilpittömästi ja välittömästi, jos siitä saa noin paljon kehuja. Muita vain nauratti. On nähtävästi hieman eri asia pienillä suloisilla eläimillä kuin keski-ikäisillä naisilla ;-)

Tässä meidän vilpitön, välitön ja aito koiramme uintireissun päätteeksi....

Kesäturkki

Toissapäivänä alkoi koiran kesä. Ensin oli tunkenut itsensä lampeen ja illalla maistui vielä paljon kylmemmän järvenkin vesi. Tuossa koiran menossa silmä jaksaa levätä. Se on huoletonta, rentoa ja hauskaa. Pitää minunkin mieleni lämpimänä ja ilon liikkeellä :-)