Metsässä

Tänään olen rämpinyt metsässä kolmisen tuntia mukanani sienestykseen tarvittavat välineet, kamera, kameralaukku + lisäobjektiivit ja kameran jalka. Kuvia tuli vähän, mutta vahveroita ilahduttavan paljon. Vaikka vaaka kertoi sadon painoksi vain reilut puoli kiloa, kaikki sienet löytyivät samasta paikasta. Kerääminen oli huumaavaa ;-)

En ole vieläkään varma, ovatko keräämäni vahverot suppilo- vain kosteikkovahveroita. Hällä kuitenkin väliä. Molemmat ovat kirjan mukaan yhtä herkullisia ja niitä käytetään samalla tavalla.

Kaiken välineistön kanssa harjun ylös ja alas kiipeileminen tuntui oikein kuntoilulta. Ihan erilaista kuin toimistotyö ;-)

Ison luun kaverit

Tämän päivän metsäretki on hämärä, harmaa ja yllätyksellinen. Hämärässä metsässä otetut kuvat eivät ole luksusluokkaa, mutta tällä kertaa kyse oli ennen kaikkea dokumentoinnista.

Koiran kanssa talsimme umpimetsässä suppilovahveroita etsiskellen. Ennen yhtäkään suppilovahveroa näimme muunmuassa nämä ison luun kaverit. Ihmettelin aikaisemmin yhdessä postauksessa metsästä löytämääni isoa luuta. Näistä päätellen luu oli isohkosta eläimestä. Mietin vain, mitä eläimelle oli käynyt ja miksi se oli jäänyt kuusien suojaan viimeiseen lepoon.

Metsässä kauniina päivänä

Tänä iltana täällä sataa. Se on armollinen lupa touhuta eilisen aurinkoisen kelin metsäreissun kuvien kanssa. Menin eilen metsään kuvaamaan ja otin sienestysvälineet mukaan, josko suppilovahveroita löytyisi. Ei löytynyt. Olen tuore sienestäjän alku, eikä suppisten löytäminen ole minulle helppoa. Mutta kamera olikin siksi mukana, että kuvaaminen ja luonnon ihaileminen sai olla reissun päätavoite.

Toisaalta, kun metsässä alkaa katsellaan metsästää valon välkettä, suppiksia ei muista aina edes etsiä. Lähimetsässä (pieni metsä kaupungin sisällä) ei ole hirviä, joten siellä ei ole myöskään hirvikärpäsiä. Siksi menen sinne mielelläni näin syksylläkin. Hyttysiä oli jäljellä enää muutama vierailija.

Kuusimetsän keskeltä löysin kaksi kanttarellia (koivuvyöhykkeitä on seassa paikka paikoin). Ensimmäinen kanttarelli kasvoi yhden juuren alta sen molemmin puolin. Sitä en saanut mukaani. Toinen kanttarelli löytyi myöhemmin. Sillä ei paljon juhlita ;-)

Mutta metsä oli kaunis ja vajaan kolmen tunnin lenkki oli mahdottoman rauhoittava. Varsinaista meditaatiota sellaisenaan...

Metsäistä suota

Metsä on keväällä parhaimmillaan - minun mielestäni. Ei hyttysiä, ei hirvikärpäsiä, ei mitään harmeja. Vain vihreää. Keväästä nauttien olen kulkenut Hämeenlinnassa pitkin Ahveniston harjua ja talsinut pitkospuita pitkin suolla, polkua pitkin aarniometsässä ja ihan miten sattuu monimuotoisessa luonnossa. Ilman ötököitä homma on voimaannuttavaa. ja NIIIIIN vihreää :-)