maanantai 9. syyskuuta 2013

Metsässä kauniina päivänä

Tänä iltana täällä sataa. Se on armollinen lupa touhuta eilisen aurinkoisen kelin metsäreissun kuvien kanssa. Menin eilen metsään kuvaamaan ja otin sienestysvälineet mukaan, josko suppilovahveroita löytyisi. Ei löytynyt. Olen tuore sienestäjän alku, eikä suppisten löytäminen ole minulle helppoa. Mutta kamera olikin siksi mukana, että kuvaaminen ja luonnon ihaileminen sai olla reissun päätavoite.

Toisaalta, kun metsässä alkaa katsellaan metsästää valon välkettä, suppiksia ei muista aina edes etsiä. Lähimetsässä (pieni metsä kaupungin sisällä) ei ole hirviä, joten siellä ei ole myöskään hirvikärpäsiä. Siksi menen sinne mielelläni näin syksylläkin. Hyttysiä oli jäljellä enää muutama vierailija.

Kuusimetsän keskeltä löysin kaksi kanttarellia (koivuvyöhykkeitä on seassa paikka paikoin). Ensimmäinen kanttarelli kasvoi yhden juuren alta sen molemmin puolin. Sitä en saanut mukaani. Toinen kanttarelli löytyi myöhemmin. Sillä ei paljon juhlita ;-)

Mutta metsä oli kaunis ja vajaan kolmen tunnin lenkki oli mahdottoman rauhoittava. Varsinaista meditaatiota sellaisenaan...









4 kommenttia:

  1. Oikein hyviä kuvia kaikki, hyvä kokonaisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, S.Willberg!

      Meinasin alunperin laittaa mukaan myös metsästä löytyneen ison, kalutun luun, mutta se ei sitten tuntunut oikein sopivan joukkoon. Joku toinen kerta sitten :-)

      Poista
  2. Hyvä että löytyy hirvikärpäsvapaita metsiä. Ja hyvä että kaupunginkin läheltä löytyy metsiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahveniston harju rajoittuu kaupungin katuihin, osa siitä on luonnonsuojelualuetta. Vain moottoriradalta kantautuva autojen ääni rikkoo idyllin.

      Poista