perjantai 27. syyskuuta 2013

Satoa

Huomiselle aamupäivälle ja sunnuntain iltapäivälle Iltalehden ja Forecan säätiedotukset lupaavat tänne Hämeeseen puolipilvistä. Oivallista kuvauskeliä siis, pukeutua silti kannattaa, kesälämpöisiä ei ole enää luvassa.

Viime viikonlopun sienisaalis näytti komealta. Ennen kuivatusta siis ;-)


Kuivatuksen jälkeen niitä oli jäljellä enää kourallinen. Tänä viikonloppuna voisi käydä taas sen verran metsässä, että voisi elää sienisadon toivossa.

Muutama kunnon kokoinen suppilovahvero on joukossa, mutta muuten olivat pienen pieniä. Eihän niitä silti voinut metsäänkään jättää. Siivoustyö on pienten sienten kanssa vaan huomattavasti aikaa vaativampaa puuhaa kuin isompien. Mutta ihan itse kerättyjä, aika ylpeä olo siis aloittelevalla sieniharrastajalla :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti