torstai 26. syyskuuta 2013

Chiliä - sopii myös herkille silmille :-)

Ulkona sataa - onneksi vettä. Nyt on hyvä tilaisuus opetella käyttämään kameraan hankittuja uusia (käytettyjä) salamalaitteita. Tuppaan välillä unohtamaan, että sellaisetkin ovat käytössä. Kamerassa kun ei ole kiinteänä yhtään minkäänlaista salamaa. Harjoittelin salaman valintojen käyttöä, eri asentoja, käytin mini-sotftboxia (salaman ympärillä) ja muovista hajoittajaa. Kokemukset ovat vielä äärellisen rajallisia, mutta seuraavan puolen vuoden aikana salamoille tullee vielä käyttöä ihan riittävästi :-)

Tässä kuvailin chiliä, jonka sain vuosi sitten kesäkuussa. Se tuotti satoa jo viime vuonna ja luulin sen kuolevan talven aikana. Vaan sepä sinnitteli ja ryhtyi tekemään satoa myös tänä vuonna. Ei tästä myyntiin riitä, mutta hauskaa katseltavaa ;-) Isäntä varmaan innostuu syömäänkin, miksei poikakin.

Vähän myöhässä on tämä sato kypsymässä, vielä pukkaa uutta kukkaakin. Vaan kaikki on vain ylimääräistä iloa :-)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti