tiistai 25. maaliskuuta 2014

Luonto kohtaa kaupungin - yllättävästi

Eilen bongasin jotain mielestäni aivan uniikkia. Tänään sain kuulla, että useampikin ihminen oli havainnut sen jo viime syksynä (eikä ollut kertonut minulle mitään... :-( )


Linnun pesältä se näytti ja sitä se todellakin oli. Ympäristöalan työpaikassa olen tottunut siihen, että viestintä- ja neuvontayksikkömme väki tekee vaikka mitä luontoystävällisiä ihmeitä. Pohdin jo sitäkin, olivatko he käyneet koristelemassa työpaikan ovensuuta (Pasilassa!) näin kevään kunniaksi. Mutta aito linnun kyhäelmä se sitten oli.

Eilen oli kiire junalle (niinkuin aina työpäivän jälkeen), joten päätin, että nappaan kuvan pesästä vasta tänään aamulla. Niin teinkin. Samalla ympärilleni silmäillessäni huomasin yhden toisenkin turvakameran luona vastaavan, hieman pienemmän pesän alun. Tottakai sekin piti kuvata :-)



Tätä kuvattuani tuttu siivooja tuli kertomaan, että hän oli eilen ihmetellyt ensin, miksi joku lintu oli pörräillyt tämän toisen oven edessä ihan jatkuvasti. Se linturassukka (näin ajattelin)  oli viikonlopun rauhassa löytänyt mielestään täydellisen paikan pesälle. Silloinhan tuolla ei liiku juuri kukaan. Sitten maanantaina paikka tulviikin ihmisistä ja hälinästä... Tämäkään ei siis nähtävästi ole viestintäyksikkömme kampanjointia ;-)

9 kommenttia:

  1. Mitenkähän pesänrakentajalle käy? Mielenkiinnolla odotan jatkoa tarinalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkkailenpa tilannetta ja ilmoittelen, jos pesillä näkyy vielä liikettä :-)

      Poista
  2. Vihdoinkin vastavierailulle!
    Toivottavasti "tintit" tottuvat ihmisvilinään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Empä onnistu näköjään minäkään kirjautumaan tänne lukijaksi... pitää yrittää joku toinen päivä :)

      Poista
    2. Heh... no nyt oonkin jo lukijalistalla :D Toivottavasti sinäkin onnistut!

      Poista
    3. Tervetuloa!
      Kokeillaan, kokeillaan... Sinun blogisi on jo toinen, johon olen yrittänyt 'murtautua' jo jonkin aikaa. Vaan en luovuta ;-)

      Poista