Auringonlaskujen suunnittelua

Auringonlaskut ovat intohimoni, mutta tähän aikaan vuodesta en oikein tahdo pysyä hereillä auringonlaskuun asti. Sen kerran, kun sinnittelen sinne asti, haluaisin todellakin löytää kauniin näkymän. Advanced photography skills -lehdestä (spring 2013) löysin artikkelin, jossa kerrottiin muunmuassa The Photographer's Ephemeris -ohjelmasta (TPE), jonka avulla voi tarkistaa etukäteen auringonlaskunäkymiä, samoin auringonnousunäkymiä.

Se näyttää kartalta valitun kohteen osalta auringonnousun ja -laskun suunnan. Ja paljon muuta. Asensin sen vasta koneelleni (pöytätietokoneelle ilmainen) enkä ole vielä syväperehtynyt siihen, mutta nyt jo kokeilin joitakin tuttuja paikkoja läpi. Auringonnousun ja -laskun suunta vaihtelee vuoden aikana. Tämän ohjelman avulla pääsen siihen, ettei minun tarvitse muistaa kaikkea, vaan saan ajankohtaisen tilanteen tarkistettua silloin kun haluan.

Tässä näytönkaappaus ohjelman näytöstä - kohteena Hämeenlinnan Varikonniemi. Auringonousun vuoksi ei tuonne kannata itseään ainakaan huomenna raahata. Auringonlasku on jo lupaavampi...

Samalla näen kuun vaiheen sekä kuun nousu- ja laskusuunnat. Ja auringonlaskun kellonajan yms. Nyt vain suunnittelemaan... :-)

Suolampi autoilla ja ilman

Olen käynyt Ahveniston moottoriradan suolenkillä tänä vuonna kolmesti. Moottorirata on aivan luonnonsuojelualueen kupeessa, siksi sen luonto yhtä kiintoisaa kuin muukin ympäristö. Poikkeuksena muuhun harjuun suolenkiltä löytyy kuitenkin pienen pieni suolampi, josta hiljaisina aikoina löytyy elämää jos minkälaista. Lähellä oleva Kahtoilampi on myös soinen, mutta siinä on uimaranta ja ihmiset ovat kansoittaneet lammen yhden rannan omalla tavallaan.

Toukokuussa moottoriradan suolammella oli huumaavaa sammakoiden kurnutusta ja lintuvieraita. Tässä vielä muistutusta niistä tunnelmista:

Kesäkuussa vierailin suolammella yhtäaikaa autojen kanssa. Meteli oli käsittämätön. Onneksi eläimet jossain suhteessa tottuvat erilaisiin ääniin. Varmasti paljon paremmin kuin minä. Minä jäin miettimään kauniin luonnon ja paikalla pauhaavien autojen ristiriitaa. Näyttääkö tämä sinun mielestäsi toimivalta?

Liian hidas kuvaaja

Linnunpoikaset näyttävät jo vanhempiaan isommilta. Siivet suipossa nämä poikaset näyttivät silti kovin pieniltä. Niitä oli kolme, mutta hämäläisen nopeus havaita ja ymmärtää linnunpoikaset ja kaivaa kamera valmiusasentoon ei riitä näille nuorille. Hosumiseksi jäi, vaikka olivat NIII-IIN tyrkyllä...

Emosta en saanut kuvaa, joten arvailun varaan jää tämäkin lajimääritys. Tietääkö kukaan?

Koiria rannalla

Eilen oli niin kuumaa, että vietiin koira uimaan. Tänään kasteluun riitti hyvin lyhyt käynti pihalla (satoi ja ukkosti niin mahdottomasti). Koirien uimarannalla oli monen monta muutakin koiraa nauttimassa vilvoituksesta. Muutaman kuvan ehdin räpätä ja niistä viihdyttävin tähän. Tämä koira oli juuri tullut uimasta ja tuli siihen hieman ravistelemaan... ;-)

(Miksiköhän minä kutsun sitä koirien UIMArannaksi? Mitä muita rantoja koirilla edes voisi olla? Venerantoja???)

Janne - kuin musiikin lumoissa

Hullu-Hilda roikkui tänään pesäkolon suulla ennätyspaljon. Valmis kohta poistumaan pesästä?

Jottei tikkapaljous hämärrä mieltä, laitan tähän kuvan Aulangon joutsenlammen Janne-joutsenesta. Tässä on kovin musikaalinen fiilis päällä Sibeliuksen tyyliin. Ja Sibeliuksen mukaanhan Janne, niin kuin Ainokin, on nimetty. Eikö näytä ihan kapellimestarilta? :-) Ajankohtana tietenkin itse juhannus.

Hullu-Hilda

Ei saisi nimitellä, mutta sillä nimellä tätä nuorta riiviötä olen nyt päättänyt kutsua. Ihan meidän kesken vain, en kerro siitä muille tikoille.

Hullu-Hilda huutaa kovaa, käyttäytyy aggressiivisesti jopa omaa äitiään kohtaan ja täyttää pesäkolon aukon niin täydellisesti, ettei sen ohitse pääse antamaan ruokaa muille, vähemmän äänekkäille sisaruksille. Tuollainen lapsi olisi jokaisen äidin kauhukuva, mutta ehkä eläimiin pätee hieman erilaiset selviämisen säännöt kuin meihin ihmisiin.

Mutta Hilda ei kyllä lämpimiä tunteita sytytä. Ainakaan minussa.

Seuraava versio kehityksen askelista

Käpytikat ovat hyvää vertailumateriaalia kuvauksen kehittymisen suhteen. Lisäksi niiden pesä on helpottavan lähellä. Puhumattakaan siitä, kuinka innostavaa on seurata perheen elämää... On muuten isottelevaksi käynyt tuo poikasista vahvin.

Siis käpytikkoja siis. Kamerassa näyttivät hyviltä ja kuvankäsittelyssä ihan hyviltä. Saas nähdä, miltä äkkiseltään tänne käsittelemäni kuva näyttääkään. Aika on niin mahdottoman rajallista työelämän tahdissa. Etenkin, kun työmatkoihin joutuu käyttämään 3-4 tuntia päivässä...

Vaan tässä vertailua edelliseen käpytikkaotokseen. Terävyys parantunut. Värit?

Hanhia - tällä kertaa

Kävin kuvaamassa hanhia ja tikkoja. Itse asiassa menin kuvaamaan ensin sorsanpoikasia, mutta kanadanhanhet olivat tuoneet poikueensa aivan sorsan pesän viereen. Sorsat piileskelivät siis pääsääntöisesti heinikossa ja olivat varuillaan hanhien vuoksi.

Yksi naarassorsa teki oikein kunnon hyökkäyksen hanhen kimppuun, kun hanhi alkoi olla liian lähellä sorsien pesäpaikkaa. Hanhi perääntyi hieman ja sorsakin rauhottui.

Pari asetusta taas löydetty kamerasta kohdalleen, kyllä tämä tästä ;-) Klikkaamalla kuvat saa hieman suuremmiksi.

Kyllä, myös isä ruokkii lapsiaan

Myös isäkäpytikka ruokkii poikasiaan. Se askarrutti minua vielä aamulla, vaan ei enää. Varsinaisia pieniä kiljuhanhia nuo poikaset... Aivan mahdotonta meteliä. Kenellekään ei jäänyt pesäpaikka epäselväksi ;-)

Ja kamera sai lisää testikuvia. Muutamia olennaisia juttuja vielä hukassa, muuten sujuu jo paremmin. Sonyssä linssien zoomit kiertyvät eri suuntaan kuin Canonissa. Tule väännettyä kovin helposti ja automaattisesti zoomi kauimpaan mahdolliseen asentoon - ja kestää aina joitakin kuvia, ennen kuin tajuan sen. Mutta suunta siis parempaan päin :-)

Taidetta

Kameraa testaamassa Aulangon puistometsässä. Vieläkään eivät asetukset olleet aivan kohdallaan. Jatketaan siis harjoittelua...

En muista enää, mikä puu tämä olikaan. Taidetta kuitenkin, ihan luonnon omaa taidetta. Hyvä kuosiehdotus Marimekolle, kunhan ei heittäydy kaksimieliseksi. Kuvio on kaunis. Näyttäisi hyvältä ja kopiointi suoraan luonnosta pitää olla sallittua.

Hyvää juhannusta! :-)

Uusi käytetty

Tänään kävin aamusella Tampereella kameraostoksilla ja illemmalla akun latailun jälkeen täytyi (oli ihan pakko!) kuvata ensimmäiset testikuvat. Vanha järkkärini on Sony, tämä uusi on Canon. Vaikka minulla on Canonin superzoom-kamera, oli minulla paljon opettelemista. Nyt on alkeet opittu (mistä perussäädöt löytyvät) ja jatkossa pääsee opettelemaan jo hieman paremmista asetelmista.

Vaan kameralla ja kameralla on eroa... Sen huomasi jo kuvatessa, vaikkei ero vielä näissä koekuvissa näykään. En vertaile niinkään eri kameramerkkejä, mutta laadukkaampaan kameraan siirtyminen näkyy myös kuvien laadussa... Välineurheilua tämäkin laji selvästi.

Kamerani on käytetty ja ostettu asiantuntevasta alan liikkeestä. Mukaan löytyi myös pari käytettyä objektiivia. Into on korkealla. Ensimmäinen kuvausuhri oli nälkäinen (ja janoinen) oravamme, joka tuli etsimään syötävää vanhasta tutusta paikasta...

Kaksi

Pellolla on trafiikkia. Eläimet kyyristelevät lähekkäin, eikä kaikkien hermo kestä. Etenkään, kun ihmiseltä tuoksuva lyhyt keppi (= minä) seuraa touhuja taukoamatta. Kukaan ei kuitenkaan luovuta ;-)

Toinen nälkäinen

Eilen illalla kävin katsastamassa matontamppaustelineen alusen. Ei pähkinän pähkinää. Orava osaa sieltä etsiä pähkinöitä, mutta harakoita en usko siellä vierailleen. Kovasti tarpeeseen näyttivät pähkinät kadonneen, joten hain niitä uuden kourallisen nurmikolle 'viljeltäväksi'.

Tämän tästä kävin katsomassa, josko orava olisi palannut ruokapaikalleen. Oravaa ei näkynyt, mutta joku muu ahmi pähkinöitä kovalla ruokahalulla.

Olipas mukavaa nähdä siili pitkästä aikaa muutenkin kuin kuolleena autotiellä. Oli jo hämärää ja siili söi mahdottomalla touhulla, joten tarkkojen kuvien saaminen oli melkein mahdotonta. ISO-arvon ja aukon suurentaminen auttoivat hieman. Parista kuvasta saa kuitenkin nyt selvää.

Nälkäinen oli syömistapojensa perusteella siilikin. Yhden siilipesueen olen kerran hoitanut ja kasvattanut vauvoista täysikokoisiksi ja siinä on päässyt seuraamaan siilien käyttäytymistä oikein olan takaa. Kiva, että yksi oli löytänyt pähkinät.

Heittelin pähkinöitä vielä pihan takaosaankin, joka on siileille huomattavasti muuta pihaa suotuisampaa aluetta. Vaikkeivät pähkinät ole sitä ykkösravintoa niille, niin jotain hätäapua täytyi tarjota. Löytyisiköhän meiltä tänään laktoositonta piimää...?

Nälkäinen

Aiemmin se on leikitellyt kanssani, Tullut lähelle ja poistunut pian kauas pois. Ikkunalasin läpi on saanut katsella, lähempää ei. Kuvauskeikoista se ei ole ollut kiinnostunut yhtään tippaa.

Lauantaina tilanne oli aivan päinvastainen. Istuimme kaunista kesäiltaa mieheni kanssa patiolla portaiden vieressä, kun tämä kiipesi portaille. Ovetkin taisivat olla sisälle asti auki. Se katseli sisälle sen näköisenä, että keräisi rohkeutta sinne mennäkseen. Näin sieluni silmin sen tuhon, mikä sisällä syntyy, kun orava pääsee vauhtiin ja pieni innokas koira yrittää saada sitä kiinni. Sisälle sitä ei voinut missään nimessä siis päästää.

Tein sen, mistä lapseni eivät ole koskaan erityisen ylpeitä. Nyt onneksi hekään eivät olleet paikalla. Aloin tietenkin juttelemaan sille. Kerroin, ettei sisälle voi mennä, mutta se vain katsoa tapitteli minua, eikä näyttänyt ollenkaan vakuuttuneelta. Vasta kun menin lähemmäksi, se siirtyi  hieman lähemmäs omenapuuta. Mutta jäi päivystämään.

Päättelin, että kaverilla taitaa olla aivan huutava nälkä, kun kaikesta aikaisemmasta luontaisesta varovaisuudestaan huolimatta jäi ihan lähelle. Lintujen ruokintapaikan ruuat ovat loppuneet jo aikoja sitten, joten menin varmuudeksi sisälle hakemaan pähkinötä. Kurre odotteli - taas muutamaa askelta lähempänä omenapuuta, muttei vieläkään ollut tosissaan menossa mihinkään.

Heitin kokeeksi joitain pähkinöitä oravan suuntaan (yksikään ei osunut). Hetken emmittyään se tuli kohti ja kävi pähkinän kimppuun. Se oli todella nälkäisen oravan syömisvauhtia. Heittelin lisää pähkinöitä ja kaikki kelpasivat. Sain jopa hakea kameran ja ottaa muutamia kuviakin. Sitten jätin sen rauhaan. Se katosi välillä palatakseen taas uudestaan. Tunki posket täyteen pähkinöitä ja katosi kuuseen niitä mussuttamaan.

Kuvasta näkyy, ettei se ole käynyt kampaajalle viime aikoina - jos pesullakaan. Kovin kärsinyt oli sen ulkonäkö. Onneksi hoksasi tulla pyytämään ruokaa :-)

Tandemin huumaa

Eilen lammella näkyi tandemkorentoja harvinaisen paljon.  Paritteluvaihe on kuumimmillaan ainakin tytönkorennoilla, jos lammen näkymät kertovat jotain yleisestä tilanteesta.

Varsinainen paritteluasento (sydän) näyttää nätiltä, ihan lapsillekin soveliaalta, mutta tytönkorentojen koiraat kuuluvat nähtävästi niihin korentoihin, jotka vahtivat naaraan munintaa tiukasti loppuun asti. Veden alle pakottaminen (jos siitä nyt on kyse) näyttää valikoivasti luonnosta pitävän silmissä ikävältä.

Tässä siis eilisen havaintoja - kuvat saa (kuten aina) isommaksi klikkaamalla niitä.

Sydän

Tandem

Veden alle

Sitä järvimaisemaa...

Retkeilypaikkana Niemisjärvet ovat mainio kohde. Järvien ympäriltä löytyy polkujen lisäksi paljon hyviä pysähtymispaikkoja. Esimerkiksi laitureita on paljon. Niillä voisi kalastaakin, itse pysähdyin laiturille eväitäni syömään. Nuotiopaikkojen lisäksi käytössä on myös keittokatos. Ei tarvitse tyytyä siis pelkkiin kylmiin eväisiin.

Veneitä on vuokralla ja siltojen alta pääsee veneellä suhteellisen helposti järvestä toiseen. Ja maisemat - ovat kauniita...

Kapeasti eteenpäin

Niemisjärvien rantaa on helppo kulkea. Polkuja ja pitkospuita riittää. Osin maasto on soista ja osin kangasmetsää (luulisin...). Joka niemeä ei tarvitse kiertää rantoja myöten, jos ei tahdo. Mutta voi. Valinnan varaa riittää.

Joissakin kohdin reitti voi olla haastavaa lapsiperheille - silloin löytyy luullakseni aina jokin helpompi kiertoreitti hieman kauempaa. Niin ainakin joka kerta, kun itse etsin vaihtoehtoista reittiä. Nämä laudat olivat irrallaan...

Niemisjärvet, Evo

Niemisjärvillä Evolla kävin kuluneen toukokuun lopulla. Edellisestä kerrasta olikin vierähtänyt aikaa - silloin olimme lasten kanssa. Ja lapset olivat huomattavasti nuorempia kuin nyt. Soutuveneiden ja kalastuksen perässä sinne silloin aikanaan mentiin ja tietenkin mukana riittävästi hyviä eväitä.

Paikalla oli kalastajia monenmoisia, monet ihan koko perheen voimin. Niemisjärvillä kalastamiseen tarvitaan kuitenkin aivan erityisluvat, tavallisella kalastusluvalla siellä ei tehdä vielä muuta kuin katsellaan.

Kävelin Niemisjärvien ympäri. Rantoja pitkin kulkee mielestäni aina paras reitti ;-) Kalat lienevät kalaisat, vaikkei meidän perhettämme olekaan koskaan siellä onnistanut. Osansa saaliittomuudelle lienee myös sillä seikalla, että olemme olleet melko harratelijamaisia satunnaiskalastajia. Järviin istutetaan kirjolohia kuitenkin säännöllisesti.

Järvien vesi on tumman sinistä (ainakin pilvettömällä säällä). Rantakivet uppoavat hetkessä näkymättömiin ja vesi on syvää... Tässäkin yksi rannan kivi on aivan pilvessä ;-)

Huvinsa kullakin

Kesäpäivä työpaikan kanssa Linnanmäellä oli minun osaltani lähinnä sisätyötä, mutta päivän päätteeksi pääsin vapaasti kirmaamaan huvipuistoa ympäri. Sää ei suosinut. Ehdin ihastella lyhyesti auringonpaistetta, muuten seurasin yhä hämärtyvää iltapäivää ja ukkosen jyrinän jälkeen tuli topsakka sadekuuro.

Ajatukseni oli muutenkin enemmänkin kuvata muiden huvittelua, sillä vähänkään enempää ja kovempaa liikkuvat härpäkkeet eivät ole minun juttuni. Siksi ehkä onkin kiinnostavaa kuvata muita, jotka nauttivat aivan erilaisista asioista kuin minä. Hatun nostoni heille :-)

Kuvasaalista ei tällä kertaa juurikaan kertynyt, mutta seuraavalla kerralla sitten uusi yritys.

Kiss my ...

Rusakot eli kotoisesti puput viihtyvät pellolla ja pellon vieressä. Porkkanasalaattibaari on vielä perustamatta, joten on ihan oma syyni, etteivät ne suhtaudu minuun ja kuvausyrityksiini ollenkaan myötämielisesti. Onko jollakulla pikareseptiä rusakon kesyttämiseksi? ;-)

Noissa rusakoissakin on selvästi luonne-eroja. Arimmat pinkovat karkuun todella herkästi, kun muut jäävät vielä ruokailemaan. Seuraava kipittelee pois samassa vaiheessa kun joku jää vielä matalana piileskelemään. Viimeiseksi luovuttaa se matalana väijyvä, jos menee liian lähelle. Huonolla tuurilla se lähtee aivan väärään suuntaan eli kohti aurinkoa. Kuvaaminen ei helpotu silloin yhtään.

Mutta pupujen peppuja on tullut tuijoteltua viime aikoina enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Siitä tarjonnasta riittää hitunen muillekin ;-)