Aiemmin se on leikitellyt kanssani, Tullut lähelle ja poistunut pian kauas pois. Ikkunalasin läpi on saanut katsella, lähempää ei. Kuvauskeikoista se ei ole ollut kiinnostunut yhtään tippaa.
Lauantaina tilanne oli aivan päinvastainen. Istuimme kaunista kesäiltaa mieheni kanssa patiolla portaiden vieressä, kun tämä kiipesi portaille. Ovetkin taisivat olla sisälle asti auki. Se katseli sisälle sen näköisenä, että keräisi rohkeutta sinne mennäkseen. Näin sieluni silmin sen tuhon, mikä sisällä syntyy, kun orava pääsee vauhtiin ja pieni innokas koira yrittää saada sitä kiinni. Sisälle sitä ei voinut missään nimessä siis päästää.
Tein sen, mistä lapseni eivät ole koskaan erityisen ylpeitä. Nyt onneksi hekään eivät olleet paikalla. Aloin tietenkin juttelemaan sille. Kerroin, ettei sisälle voi mennä, mutta se vain katsoa tapitteli minua, eikä näyttänyt ollenkaan vakuuttuneelta. Vasta kun menin lähemmäksi, se siirtyi hieman lähemmäs omenapuuta. Mutta jäi päivystämään.
Päättelin, että kaverilla taitaa olla aivan huutava nälkä, kun kaikesta aikaisemmasta luontaisesta varovaisuudestaan huolimatta jäi ihan lähelle. Lintujen ruokintapaikan ruuat ovat loppuneet jo aikoja sitten, joten menin varmuudeksi sisälle hakemaan pähkinötä. Kurre odotteli - taas muutamaa askelta lähempänä omenapuuta, muttei vieläkään ollut tosissaan menossa mihinkään.
Heitin kokeeksi joitain pähkinöitä oravan suuntaan (yksikään ei osunut). Hetken emmittyään se tuli kohti ja kävi pähkinän kimppuun. Se oli todella nälkäisen oravan syömisvauhtia. Heittelin lisää pähkinöitä ja kaikki kelpasivat. Sain jopa hakea kameran ja ottaa muutamia kuviakin. Sitten jätin sen rauhaan. Se katosi välillä palatakseen taas uudestaan. Tunki posket täyteen pähkinöitä ja katosi kuuseen niitä mussuttamaan.
Kuvasta näkyy, ettei se ole käynyt kampaajalle viime aikoina - jos pesullakaan. Kovin kärsinyt oli sen ulkonäkö. Onneksi hoksasi tulla pyytämään ruokaa :-)
