Luscinia luscinia

Luscinia luscinia eli satakieli. Uusi tuttavuus ensin Vasikkasaaressa, nyt Vanhankaupunginlahdella lähellä Lammassaarta. Lisää uudessa blogissani Luonnon luomaa.

Surullisen tarinan alku - loput uudessa blogissa

Käynti lintutornilla tuotti surullisen tarinan. Opinpahan luonnosta taas paljon lisää. Lähtötilanne oli hyvä...

Naurulokki hautomassa ja puoliso päivystämässä vieressä. Mitä sitten kävikään, siitä uudessa blogissani: luonnonluomaa.blogspot.fi. Tervetuloa :-)

Blogin vaihto...

Tämä blogi syntyi innostuksesta valokuvaukseen. Hyvä niin. Nyttemmin valokuvaamisen ilo ja himo ovat kohdistuneet ennenkaikkea luontoon. Siksi siirryn tämän 'rajoittunemman' näkökulman kanssa uuteen blogiin ja toivon juuri SINUN seuraavan sinne mukanani.

Saippuakuplien, liikenteen ja viinilasien maailmasta haluan siirtyä toistaiseksi mahdollisimman luonnollisiin aiheisiin - valokuvat silti aina edellä. Uusi blogini on nimeltään Luonnon luomaa. Tule katselemaan luontopainoitteisia kuviani ja vastaavanaiheisia höpötyksiäni. Jos vain aiheet kiinnostavat :-)

Sorsapoikueen lisäksi näin lintutornilta kalasääksen. Siitä lisää uudessa blogissani :-)

Sorsanpoikasia! :-)

Kevään ensimmäinen sorsapoikueeni! En osannut odottaa tätä, etenkään kun kävin vain piipahtamassa lintutornilla. Ensin näin vilauksen ja hieman myöhemmin koko poikueen. Tässä kuva äidistä ja nuppusista... Elämä on ihanaa. Etenkin keväällä :-)

Haahkamaisen ihanaa :-)

Haahkoja näin eilen paljon. Merellä se ei ole nähtävästi mikään harvinaisuus, mutta meillä Sisä-Suomessa sitä ei näy. Olen nähnyt Haahkan vain kerran aikaisemmin. Sekin tapahtui Lontoossa, muistaakseni Regent's Parkissa. Niin se oli. Täällä lisää.

Nyt näin niitä monta. Liikkuvan purjeveneen kyydistä ei ole kaikkein vakainta kuvata, mutta onneksi 'uuden' objektiivin kuvanvakain on hyvä. Tulee kuvia näinkin :-)

Haahkojen lähituntumasta löytyi usein meriharakka. Sattumaa?

Ruskosuohaukka ja varis - tai toisinpäin

Tänään oltiin tykypäivällä Helsingin edustalla isolla purjeveneellä. Oli upea reissu kaikin puolin. Arvostanpa työnantajaani tällaisten päivien jälkeen aina monin verroin.

Mutta menneisyyteen (ja samalla tietysti nykyisyyteenkin). Ruskosuohaukkoja on Suomalaisen lintuoppaan (Lasse J. Laine) mukaan Suomessa 350-500 paria. Niinä vuosina, joina olen käynyt läheisellä lintutornilla, alan aktiiviosaajat ovat vahvistaneet yhden ruskosuohaukan esiintymisen siellä. Useampana kesänä olen sen myös nähnyt.

Tämän kesän ensimmäinen havainto ('vuodari') ruskosuohaukasta ('ruskis') oli niin yllättävä ja läheinen, etten ehtinyt kameran kanssa ollenkaan mukaan. Tämä toinen kohtaaminen oli rauhallisempi ja etäisempi. Ensin varis ajoi takaa ruskista ja sitten tilanne päätyi päinvastaiseen asetelmaan.

Ruskosuohaukan pituus tuon lintuoppaani mukaan on 48-56 cm (pienempi kuin kalasääksi) ja siipien kärkiväli 115-130 cm (sekin pienempi kuin kalasääksellä). Vaikuttava lintu silti...

Sääksi eli kalasääksi eli kalasääski

Sääksi tai kalasääksi tai kalasääski. Iso saalistaja, mitä nimeä sitten käytetäänkään. Sen näkee lintutornilta säännöllisen epäsäännöllisesti (tai sitten päinvastoin). Se ei tule lähelle. On joko vastarannalla tai sitten pitkulaisen järven toisessa päässä. Ruutanoita matalassa järvessä asuu, tokko mitään muita. Ruutanat köllivät välillä isoina parvina ihan pinnassa laiskoina kuin mitkäkin. Helppoa saalista.

Tämä sääksi on löytänyt ja pyydystänyt saaliinsa. Lentelee varmaankin pesälle päin. Sääksen pituus (nokan kärjestä pyrstön kärkeen) on noin 58-63 cm. Siipien kärkiväli on 145-170 cm.  Vertailutietona valkoposkihanhen pituus 58-70 cm ja siipien kärkiväli 120-135 cm (Suomalainen lintuopas, Lasse J. Laine). Pedolla on siis vahvat ja isot siivet.

 

Hyvää äitienpäivää - kera haarapääskysen

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille, äidillisille ja äitien lähipiireille :-)

Haarapääsky on kuvattu jo noin viikko sitten, mutta on saanut odottaa onnitteluvuoroaan tähän päivään asti. Lensi väärällä puolella järveä - siksi pieni koko. Klikkaamalla saat hieman isommaksi.

Nokikanan pesänrakennusta

Nokikana, kuten muutkin linnut, ovat mestareita pesänrakentamisessa. Kaikkein urhoollisinta on se, että vaimolle rakennetaan joka vuosi uusi talo ;-)

Seurasin nokikanan pesänrakennusta tällä kertaa tallenuskykyisen kamerakaluston kanssa. Olen tullut siihen päätelmään, että uros hakee rakennusmateriaalit ja toimittaa ne pesälle naaralle, joka siellä rakentaa pesää valmiiksi. Nokikana lähtee pesästä, tulee jonkin ajan kuluttua vaivihkaa takaisin milloin mitäkin aarteita suussaan, puikahtaa pesään heinien väliin, jättää ne sinne ja kohta lähtee taas uudelle matkalle. Jos olen väärässä, minua saa siitä valistaa :-)

Rakennusmateriaali vaihtelevat kovasti, melkein kaikki tuntuu käyvän.

(Kannattaa klikata kuvia hieman isommiksi...)

Useimmiten homma sujuu hienosti ja kauniisti. Mutta ainakin tänä kuvausiltana alkoi sitten vähän tökkimään. Löytyi ihan liian pitkä tikku. Komeahan se on, mutta vaikea kuljettaa ja vielä vaikeampi saada pesään.

Väsynyt tai ei, mutta yrittää rassukka tunkea pitkää kortta heinikkoon poikittain. Ei mene, ei. Ei mene, vaikka ottaa välillä vauhtia ja yrittää tarmolla sisään heinikkoon.

Rouva tulee pesältä vastaan ja yrittää vetää samalla kun urho työntää...  Mutta ei auta. Tällä kertaa ei tule sitä aiemmin syttynyttä jälkivälähdystä tarttua kiinni korren toisesta päästä ja vetää se pesään pituussuunnassa.

Mutta ei hätää. Uros lähtee hakemaan lisää rakennusmateriaalia ja TAAS löytyi ISO korsi!

Kun kuvaa katsoo tarkkaan, näkyy, että se edellinen korsi on vielä tuossa heinikon ulkopuolella. Ja taas yritetään vanhaa hyvää temppua: korsi sisään poikittain. Eikä se onnistu tälläkään kertaa, ei edes vauhdin ja uusintayritysten kanssa. Eikä edes rouvan avustuksella.

No, mutta mikäs se sieltä löytyi? TOSI PITKÄ korsi!!!

 

Jostain syystä tällä kertaa rouva tulee ulos pesäpuskasta ja nappaa puolet korresta itselleen ja lähtee viemään sitä pesään. Ihan kuin se olisi kyllästynyt koko touhuun ;-) Ja kyllä meitä lintutornissa nauratti :-)

Ainoa ja Jannea tervehtimässä

No nyt on loppuillan satanut - ihan niin kuin säätiedotus lupasikin. Ehdin kuitenkin käymään Aulangolla joutsenlammella tervehtimässä lampeen juuri saapuneita Aino- ja Janne-joutsenia. Aino oli kuvaushetkellä nälkäinen ja söi koko ajan - Janne päivysti vieressä :-) Janne oli aavistuksen stressaantunut ja puhisi muutaman kerran.

Iloinen ylimääräinen kuvaushetki sateiseksi suunnitellun päivän keskelle :-)

Aino edessä, Janne takana. Ainolla ohuempi kaula ja vaurioita nokassa.

Huomaa sulkeutunut silmäluomi. Nousee alhaalta ylös.

Eihän siellä sadakaan...

Olin suunnittellut viettäväni tämän viimeisen viime vuoden vuosilomapäivän kuvia editoiden sisällä sadetta karussa. Mutta eihän siellä sada! Nyt saa kuvien käsittely riittää hetkeksi ja lähden ulos hengittämään kevätilmaa.

Sain tilaamani uuden muistikortin postissa - nyt ei tarvitse jännittää niska jäykkänä, vieläkö kortilla riittää tilaa uusille kuville. Uusi kortti on myös tuplasti nopeampi kuin aikaisempi. Jos nyt ei muisti tukkeutuisi välillä tilannetulituksissa... Tylsää, kun kamera hyytyy kesken mielenkiintoista tapahtumasarjaa.

NYT näkyvät myös siivet :-)

No niin. Nyt sen siivetkin näkyvät :-) Kestää hetkisen tottumattomalla saada lintu tähtäimeen, kun se lentääkin yhtäkkiä kovaa vauhtia ihan viereen. Mutta tottuisin moiseen oikein mieluusti ;-)

Kurki on sen verran uusi tuttavuus minulle, että olen toistaiseksi vain äärimmäisen lumoutunut jo sen olemassaolosta ;-) Tosin tornilla näkee vaikka mitä muutakin upeaa, kun vain on siellä oikeaan aikaan ja jaksaa odottaa. Tylsää hiljaisuutta seuraa aina ennemmin tai myöhemmin jotain säpinää. Silloin pitää olla valmis.

Miehet näkivät tilhiparven useampaankin otteeseen. Minun silmäni ei ehtinyt siihen. Keltavästäräkkejäkin näkivät. Ja vikloja. Sen vikloparven (5 kpl) minäkin näin ja sain muutaman kuvankin, mutten ole ehtinyt vielä niitä kuvia katsastamaan.

Nokikanan talonrakennusprojektista teen mieluusti joskus oman postauksen, jos ei sen tielle tule jotain muuta vieläkin kiehtovampaa. Ei minusta lintutieteilijää tule, mutta opin uutta jatkuvasti :-) Kun olisi vielä paljon, paljon enemmän aikaa...

Mutta se kurki siis... Klikkaa isommaksi.

Putken vaihto - parempi kuva

Vaihdoin vapun alla vanhan 70-300mm kevytputkeni (käytettyyn) 100-400mm L putkeen (Canon siis). Kevytputki tarkoittaa Canonin L-sarjaa huomattavasti edukkaampaa putkea kaikissa merkityksissään. Ero on suuri ja tarkoittaa käytännössä sitä, että pääsen kuvaamaan lintuja. Sekä ulottuvuus että linssin laatu on parantunut paljon. Siksi(kin) oleilen nyt paljon lintutornilla. En ole koskaan aikaisemmin saanut edes jotakuinkin sivistyneen tasoisia kuvia lintutornilta. Nyt kaikki on edessäni aivan eri mittakaavassa. Nälkäni on ainakin jonkin aikaa aivan kyltymätön ;-)

Kun nyt lisäksi maltan oleilla tornilla aamu- ja ilta-aikaan, näen paljon sellaista, mistä olen jäänyt aikaisemmin paitsi. Ihan kuin alkaisin vihdoin ymmärtämään luontoa jossain mittakaavassa.

Tämän illan kuvia ehdin vain katsoa kevyesti läpi. Töistä kotiin klo 17:30. Koiran ruokkiminen, vaatteiden vaihtaminen ja kameran kuvien varmuuskopiointi tietokoneelta ulkoiselle kovalevylle, muistikortin alustus, eväiden pakkaaminen, pukeutuminen ja matka lintutornille - kello on about 18:15.

Tornilla tapaan uusia tuttavuuksiaan, seuraan taivasta ja järveä. Kello on vihdoin noin 20:30 kun pääsen kotimatkalle. Ilta on aivan liian lyhyt. Aivan niinkuin viikkokin. Ja kuukausi...

Kuvia ei ehdi käydä läpi ja käsitellä kunnolla kuin vasta sateella. Siksi tulevat sateet suosivat luonnon lisäksi myös minua ;-)

Harvinainen (ja positiivinen) ongelma on se, kun linnut tulevat liian lähelle :-) Näitä lisää... (Kuvaa on kropattu vain aivan vähän.)

Kaksi paria ei mahdu samalle järvelle...Ei, ei.

Joutsenet eivät hyväksy lähipiiriinsä toista joutsenparia. Tämän olen lukenut ja kuullut monesti lintuguruilta. Hattelmalanjärven kohdalla lähipiiri tarkoittaa koko järveä. Olen kerran nähnyt paikalla olevan joutsenparin ajavan uudet tulokkaat järveltä pakosalle. Toisen kerran ajolähtöön joutuivat paikalle eksyneet kanadanhanhet. Kurjet saavat jostain syystä asustaa ja harppoa ihan lähelläkin.

Eilen olin lintutornilla ihan yksinäni ja kylmä tuuli puhalsi suoraan vastaan. Siksi kai siellä ei muita ollutkaan ;-) Paikalle lensi laulujoutsenpari. Hyvä muuten, mutta järvellä oli jo yksi laulujoutsenpari hautomassa muniaan. Tiesin heti, että tästä seuraa toimintaa ;-)

Ensin uudet kyyhkyläiset kuhertelivat. Sitten toinen kantajoutsenista puuttui peliin. Kun uusi pariskunta ei häipynyt kohtuullisella hätyyttelyllä, tuli toinen joutsenpuoliso pesältä mukaan jahtiin. Pian uusi pariskunta saatiin häädettyä ja sitten oli vanhan pariskunnan juhlien vuoro - kunnes oli aika palata pesälle :-)

Kuvissa on puhki palamisen makua, mutta tilanteet olivat niin herkullisia, että julkaisen ne tällaisinaan. Teknisesti parhaiten onnistuneet kuvat ovat hieman 'tylsiä' ainakin tällä kertaa.

Kaksi tavia ja yksi punasotka

Tavi tuli tutukseni viime kesänä. Lintutornilta olen nähnyt sen taas useampaan otteeseen. Se selvästi oleilee siellä oikein kunnolla puolisonsa kanssa, vaikkei tuo puoliso niin isosti kuvissa olekaan. Mahdottoman kaunis lintu minun mielestäni... Kannattaa klikata isommiksi. En kehdannut kropata enää yhtään enempää... Viimeisessä kuvassa on myös rouva mukana, vaikkei sitä ihan heti huomaakaan.

Tänä keväänä, ihan muutaman päivän aikana olen tutustunut punasotkaan. Aurinko poltti kuvaan sen kauniin harmaata keskikroppaa valkoiseksi, mutta tällaiseen kuvaan on nyt tässä vaiheessa tyytyminen, kun esittelen uusimman lintuystäväni :-)

Ihanat kurjet... :-)

Tänä aamuna kello herätti neljältä. Olin mennyt nukkumaan vasta puolilta öin ja onnistuinkin keksimään kellon herätettyä valtavasti erilaisia tekosyitä, miksi minun ei juuri tänä aamuna kannata lähteä odottamaan auringonnousua... En siis mennyt ;-)

Iltareissullekaan en lähtenyt, sillä siellä sataa. Vaan satakoon. Sitä luonto kaipaakin. Ja tuleepa illan aikataulusta edes hieman joustavampi :-)

Kurki on pysynyt hyvin kaukana minusta nämä vuodet, kun olen kameralla ympäristöäni dokumentoinut. Olen toki nähnyt kurjen, mutta aina kamerakalustoni terävän alueen ulottumattomissa. Nyt sitten vappupäivästä alkaen useita kurkikohtaamisia! Kummasti tämä elämä rytmittyy :-)

Nyt enää kameran asetukset primakohdalleen, jotta hyvät tilanteet saisi myös taltioitua. Kurjen kanssa 'kärsin' liian isosta ISO-arvosta. Varmistelen riittävän lyhyttä valotusaikaa isohkolla ISO-arvolla, joka ei varjossa haittaa, mutta monessa kurkikuvassa on kuitenkin selvästi ihan liikaa.  Ja pidänpä helposti aukkoakin liian pienenä - ja kompensoin sitä ISO-arvolla. Nyt pääsee opettelemaan, kun pääsee harjoittelemaan. Kauheasti noita kuvia tulee otettua, kun kaikki kurkikuvat ovat vielä ottamatta...