sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Jäät lähtevät Vanajavedellä

Vajaveden rannalla Hattulassa on Hämeenlinnan kaupungin virkistysalue. Kävimme siellä ensimmäisen kerran tyttäreni kanssa viime kesänä (tai toissa kesänä...). Vanajaveden virtaava, kapea osa kulkee siitä vierestä, joten arvelin, että sulaa vettä voisi olla nähtävissä. Olin oikeassa :-)


Virkistysalue on kahdella alueella. Ensin kävin eteläisemmässä osassa - siellä ensi kertaa. Kun jaksoin tarpoa pikkuniemen nenään, näkymät olivat ihastuttavat, vaikka joitakin mökkejä onkin tuossa aika vieressä. Oikealla näkyvän niemen päässä on se osa virkistysaluetta, jossa olen aikaisemminkin käynyt.



Hieman yli tuon seuraavan niemen nokan riittää jotakuinkin avointa vettä. Seuraavan niemen jälkeen avautuu iso selkä ja siellä riittää vielä jääpeitettä. Mutta tässä näkyy sulaa vettä ja liikkeelle lähteneitä jäälauttoja isompina ja pienempinä palasina. Tuuli puski kevätriemuaan ja paikoin jäiden kilinä oli varsinaista musiikkia :-)



Jää jaksaa viehättää silmääni - etenkin, kun se on lähtemässä pois ja kertoo olevansa kevään merkki :-) Ylimmästä kuvasta löytyy myös eilisen postauksen jääpallo, jos sitä jaksaa etsiä. Kauneutta riitti niin isossa kuvassa kuin yksityiskohdissakin :-)

6 kommenttia:

  1. Kauniit kuvat ja komeat maisemat. Jään kilinää olisi kiinnostavaa kuunnella, joskus olen sitä kuullutkin mutta uusinta ei haittaisi ollenkaan...=)

    VastaaPoista
  2. Upeat kuvat jäästä, etenkin tuosta alimmaisesta tykkään.
    Hieno tuo edellisen postauksen jääkristallipallo.

    VastaaPoista
  3. Upeat maisemakuvat :)

    VastaaPoista