Se faamarin fasaani... ;-)

Meillä päin riittää fasaaneja vaikka muille jaettavaksi. Perimätieto kertoo, että täällä (asevelikylässä) olisi fasaanien paljoutta käytetty aikanaan hyväksi oikein sota-ajan henkeen. Niitä on ruokittu kesäisin ja syksyllä ollaan sitten vaanittu ruokapaikalla ja saalistettu valmiiksi pulskistettu ja kesytetty saalis... Noh, enää täällä ei tehdä niin.

Ne ovat jänniä eläimiä. Niin kesyjä, että tulevat pihaan syömään ja kukkoilemaan - meluavat oikein kunnolla. Mutta niin arkoja, että häipyvät heti ihmisten tullen.

Tämä fasaani kerjäsi huomiota juuri, kun olin lähdössä lauantain kuvausretkelle. Mutta ainahan minulla on aikaa yhdelle fasaanille ;-)

Huudetaan kuin hullut. Siipien pöllyyttäminen on nyt vielä pienemmässä roolissa. Tämä keskittyi huutamiseen. Joku huusi naapuritontilla ja tämä huusi takaisin. Johon naapurin fasaani vastasi jne.

Fasaanien täytyy olla sukua piirretyistä tutuille maantiekiitäjille... Niin samanlaista on niiden pikakävely, kun tulee kiire. (Meidän lapsillamme edellisen vuosituhannen puolella pikakävely oli korvike juoksemiselle. Kun sisällä ei saanut juosta, vaihdettiin pikakävelyyn. Vauhti oli yhtä kova, mutta askel pitempi ja hiippaavampi ;-))

Vähemmässä kiireessä ehtii askeltamaan 'arvokkaasti' - siis pää ja kaula pystyssä. Jatkuvasti valmiustilassa pikakävelyä varten...

Hyvin harvoin fasaania pääsee niin lähelle, että kuvasta tulee edes kohtuullinen. Hyvällä tuurilla paikallaan pysyvä kuvaaja saa kuvauskohteekseen vahingossa lähelle tulevan linnun ;-) Tai sitten kyse on vain minusta ;-)