Säälittävää revittelyä pienistä pilkahduksista...

Pienen hetken pilvessä oli reikä. Ei sitä mitenkään saanut kuvattua kauniisti, ikkunakin oli sotkuinen. Vaan kuvasin silti, ihan vain todisteeksi ;-)

Tarkensin kuvan ensin ikkunan kuratäpliin. Istun Pasilassa neljännessä kerroksessa ja silti ikkunan kuivuneet pisarajäljet ovat kuraisia...

Kokeilin, josko paremman kuvan saisi tarkentamalla kuvan etualalla olevaan talon rumilukseen. Eipä tullut hääppöistä jälkeä siitäkään.

Ja sitten valoisa hetki olikin jo ohi. Mutta minä hymyilin kuin Naantalin aurinko - niin nopeasti valon pilkahdus sai mielialani nousemaan :-)

Auringon pilkahduksen näin viime viikonloppunakin....

On tämä vaan säälittävää... :(

Vähän erilainen

Opettelin oikeastaan tunnistamaan eläimiä vasta kun aloin valokuvaamaan niitä. Lintu- ja luontokirjat olivat kovassa käytössä, kun opettelin milloin mitäkin uutta eläintä ;-)

Tämä sorsa oli erilainen. Lammella oli silloin (syksy 2009) reippaasti yli sata sorsaa ja kaikki muut olivat tavallisia. Tämä oli eri värinen. Onneksi muut sorsat eivät sorsineet sitä sen erilaisuuden vuoksi. Itse asiassahan tämän yksilön värityshän on oikein kaunis.

Monen monta uutta eläintä on tullut opeteltua viimeisten vuosien aikana. Ja homma on vasta alussa :-)

Vuosia taaksepäin

Katselin blogiani taaksepäin ja tutkailin, mitä ihmettä olen kuvannut aikaisempina vuosina näihin aikoihin. Laivalla olen ollut näihin aikoihin useammankin kerran. Lumisia lähieläinkuvia löytyy. Ja sitten aivan epätoivoisia lavastettuja kyhäelmiä ;-)

Nyt on niin paljon tullut tarjoiltua viime aikoina koira- ja sorsakuvia, että otan ronskisti katsausta menneeseen.

Vuosi sitten Tukholman matkalla aurinko ei paljoa tarjoillut säteitään edes rekvisiitaksi. Kuvat jäivät todella vähiin. Tämä kuva oli blogissa jo vuosi sitten...

Kaksi vuotta sitten samaisella reissulla jäätä oli enemmän ja aurinkokin ilahdutti yhden aamun verran... Tämä kuva ei ollut kaksi vuotta sitten blogissa, mutta samankaltaisia kuvia oli kyllä esittelyssä.

Kolme vuotta sitten (2011) ristelyllä pääsin kameran kanssa niin ikään todistamaan kaunista aamua Tukholman saaristossa. Tämä kuva ei ole ollut aikaisemmin blogissani.

Vuoden 2010 kuvista suurin osa on tuhoutunut konerikon myötä (nykyisin kaikki kuvat ovat myös ulkoisella kovalevyllä). Blogikuvat löytyvät Picasa-albumista, mutta niissä ei ole päivämääriä. Flickriin olen kuitenkin tähän aikaan helmikuusta 2010 lisännyt tällaisen kuvan - oravabuumi oli minulla silloin kuumimmillaan ja valokuvausta oli kertynyt reilut puoli vuotta. Sen pidemmälle taakse eivät vuodenaikamuistot riitä. Nyt niitä kerrytetään vuosi kerrallaan :-)

Vauhdikas sunnuntai

Sunnuntaina koukutuin Olympialaisten katsomisen lisäksi tutustumaan 500px-sivustoon. Hui, miten sainkaan aikaa katoamaan :-) Toki sunnuntaina menee aikaa moneen ihan 'asialliseenkin' touhuun. En päässyt ihan koko päivää lusmuilemaan.

Linnut luulivat (tai tiesivät) oikein tosissaan, että nyt on kevät. Lauleskelu oli riemukasta - ja linnut eivät tulleet kuvattavaksi. Kävivät syömässä, mutta kun ilmestyin vahtiin kameran kanssa, ne häipyivät kuusen toiselle puolelle laulamaan puoleksi tunniksi - kuin näyttääkseen minulle, etteivät ne välttämättä minun ruokiani tarvitse, tulevat hyvin toimeen omillaankin. Ja kun häivyin päivystämästä, ne olivat oitis paikalla sankoin joukoin...

Onneksi koira ei petä. Juuri niin - koirakuvia taas ;-) Joku väittää, etteivät koirat ole ilmeikkäitä. Minä olen tietenkin ihan eri mieltä...

Pysähtymisen paikka :-)

Jos tassuissa on lunta, alkaa operaatio. Niinkuin kenellä tahansa naisella ;-)

Ihan estotonta...

Ei kuvaajan sää, mutta tässä kunnossa se ei oikein edes harmita. Tänään on vielä oikein mainio päivä olla sisällä, olo on jo pari himppua parempi kuin eilen :-)

Koiran suhtautuminen lumeen on hassua. Jos lunta kerääntyy tassuihin, se on kamalaa ja sille pitää tehdä heti jotain. Jos lunta on missä tahansa muualla kropassa, se ei häiritse pätkääkään. Itse asiassa lumen sekainen turkki taitaa olla vain hyvä juttu.  Lumessa piehtaroidaan ilman häpeän häivää aivan estottomasti, jos yhtään kutsuvaa tuoksua on tiedossa ;-)

Onneksi on näitä vanhoja...

Eilinen meni harakoille, samoin tämän päivä. Jospa nyt lähtisi olo edes lievään nousuun.

Sen kunniaksi viime viikonlopun sorsakuvia. Uusien kuvien ottamisesta en juuri nyt edes haaveile, mutta päänsärky antaa periksi jo hetkittäiselle kuvien katselulle. Ja silmät kiinni voi tehdä suunnitelmia siitä, mitä haluaisi kuvata seuraavaksi sitten kun olosuhteet sen sallivat...

Mielikuvaharjoitteita flunssan kaatamiseksi

Flunssa on tehnyt pari päivää tuloaan. Päänsärky himmentää kuvien katselemisen iloa, mutta onneksi kaikki flunssat menevät ohi. Niin siis tämäkin.

Täytyy meditoida itsensä lempeän rentoon olotilaan. Niin kuin nämä sorsarouvat tässä kävelemässä ja leppoisasti rupattelemassa. Tai tuo rupatteleminen on ehkä vain minun mielikuvaani ;-)

Huomaan, miten tämä kuva on minusta leppoisan oloinen, koska siinä on auringon valoa. Sama kuva paksun pilvipeitteen alta kuvattuna ei vaikuttaisi minuun ollenkaan samalla tavalla. Samaa fiilistä voi jatkaa ilman sorsia...

Valoa ei tarvitse olla paljon, pieni hiven riittää...

Rentouttavaa iltaa ja piristävää huomista päivää :-) Minä jatkan seurustelua poskionteloitteni kanssa ja yritän löytää rennon olotilan, jossa uni toisi hieman helpotusta kökköiseen oloon.

Ihme, etteivät ne koskaan tunnu kolaroivan...

Sorsien liikennesäännöt ovat ihan erilaisia. Päättömän näköiset pyrähdykset ja joukkosiirtymiset eivät ole kertaakaan päättyneet kolarointiin minun näköpiirissäni. Jotain sellaista taitoa niillä on, etteivät joudu ongelmiin, vaikka harrastavatkin holtitonta joukkoliikkumista. Vai mitä sanot?

Sorsat lentelivät viikonloppuna paljon ja herkästi - pakkanen ei puristanut niitä ollenkaan yhtä ilkeästi kuin viikkoa aikaisemmin. Kuvia kannattaa jälleen klikata, niin näkee kaiken hieman suurempana :-)

Lumoava koskikara

Kuvia paljon ja aikaa aina liian vähän. mutta eipä valiteta. Muutama kuva lisää koskikarasta. Näin, kun se työnsi päänsä veteen. ensin luulin, että se juo, mutta kun se työnteli päätä jatkuvasti veteen ja yhden kerran lumpsahti veteen sukkeluksiin, päättelin että se olikin tiirailua (tai tähystystä). Jonkin ajan kuluttua lintu palasi pinnalle ja lennähti vedestä jään reunalle jotain suussaan - ruokaa todennäköisesti. Ja teki sen uudestaan ja uudestaan.

Kerran koskikara lensi pois palatakseen uudelleen. Toisella kerralla se hyppeli niin kauas, ettei kamera enää kantanut sinne asti.

Sorsista opin aikoinaan paljon niin, että seurasin ja kuvasin niitä, huomasin jotain erityistä, mistä pääsi paremmin jyvälle valokuvaa katsoessa ja sitten etsin aiheesta lisää tietoa. Sama uteliaisuus herää nyt koskikaran kanssa. Netti kertoo, että se kävelee vesiuoman pohjalla ja etsii syötävää - ei siis sukella siellä. Lisäksi löysin tietoa, jonka mukaan Etelä-Suomessa talvella tavattavat koskikarat ovat todennäköisesti Norjasta ja Ruotsista tänne talvehtimaan tulleita yksilöitä (Luontoportti).

Yllätyksiä päivän mittaan

Sunnuntai tuntuu nykyisin olevan viikon vauhdikkain päivä. Onneksi päivään suotiin hetki kevyttä auringonpaistetta, niillä energioilla ei vauhti haittaa :-)

Kuvausreissulla tuli räpsittyä kuvia oikein olan takaa, ihan vain varmistelin, että jokin ainakin onnistuu. Törmäsin hieman yllättäen koskikaraan ja ensin hiipparoin sen perässä ilman kamerajalustaa. Toisella kierroksella otin jalustan mukaan, ei se kuvaaminen sen kanssa ollut yhtään vaivalloisempaa.

Tämä oli siis elämäni toinen koskikara ja nyt ihan kaupunkiasutuksen kupeessa. Vastavalokaan ei auttanut kuvaamista, mutta ei se sitä hidastanutkaan ;-)

Kuvat ovat vielä käymättä läpi, yhden sieltä bongasin tähän 'hätään'.

Salaisuus lumen alla?

Harmaa päivä. Uutta lunta, osa on aurattu jo aamusta, osaa ei ole aurattu ollenkaan. Vieressä oleva pelto kertoo totuuden: aika vähän sitä lunta on vieläkin. Tyttären koeviikko jatkui koululla lauantainakin ja hän kulki vielä sinnikkäästi pyörällä. Pyöräteitä ei tietenkään oltu aurattu, joten raskasta oli. Joten siinä mielessä lunta oli tullut kuitenkin tuntuvasti.

Linnut leikkivät kanssani piilosta, enkä arvaa kovin pitkälle kipeällä jalallani vielä kulkea. Koira lähti sen sijaan enemmän kuin innokkaasti kanssani lammen takana olevalle pysäköintialueelle. Se oli aivan tyhjä, joten koiran saattoi päästää siellä irralleen huvittelemaan. Viereisen kävelytien ja pysäköintialueen välissä on korkea verkkoaita, joten koiralle ei tule mieleenkään livahtaa ohikulkijoiden perään haukkumaan. Haukkuu ihan vain omalta paikaltaan ;-)

Pienen pieni kasa lunta oli muodostunut liikennemerkin juurelle. Se kiehtoi koiraa huomattavasti enemmän kuin minua. Minä tyydyin valokuvaamaan hassun touhuja :-)